Tunnetko sellaista ihmistä, joka on aina vaatimaton, vaikka moni hänen tilassaan voisi olla itsekeskeinen/ylpeä?

voisi välistä ihan reilusti paukutella henkseleitään. mies on hoitanut elämässään kaiken viimeisen päälle: vaimon, lapset, työn, talon, vapaa-ajan vapaaehtoistyön jne. ja viimeksi jutellessa hän vielä sanoi, että pitäisi tehdä vielä enemmän hyväntekeväisyyttä. sanoin siihen, että mitä jos kerrankin pistäisit sen ajan ja rahan ihan itseesi! faija ei kauheesti innostunut ajatuksesta...

Mutta viime aikoina olen yrittänyt tietoisesti opetella tunnustamaan onneni ja ylpeyteni. Nyt osaan jo sanoa, että meillä on ihana koti kun ei enää voi uudessa oikeasti ihan ihanassa kodissa vähätellä. Jopa omista lapsistani en ole uskaltanut/osannut olla julkisesti ylpeä. Periluterilaisen kasvatuksen saaneena ole tällainen raukkis.



Jotenkin aina olen yrittänyt vähätellä omia saavutuksia ja ilon aiheita, ettei toisille tulisi paha mieli. Pitäisi opetella nauttimaan elämästä oikeasti...



:(