Vauvakuume ja pelko uudesta vauvarumbasta

vaikka ensimmäistä vasta yritetään. Mulla on hirmuinen vauvakuume päällä, mutta kuitenkin pelottaa se, kuinka jaksan vauvan synnyttyä. Just nimenomaan yöheräilyt ja kiukkuamiset. Mutta kyllä kai sen kestää kun kyseessä on oma lapsi. Periaatteessa samanlaista rumbaa se oli meidän koiravauvan kanssa kaksi vuotta sitten. Ja joka ikiseen pieneen vinkaisuun säntäsin sängystä ylös ja kiikutin sen ulos pissille. Eikä raastanut hermoja yhtään. Eniten minua pelottaa kuitenkin se, että olenko valmis äidiksi ja miten käy talouden kun jään äitiyspäivärahalle suoraan opiskelujen jälkeen (niin siis jos hyvin käy, että tulen heti raskaaksi). Mutta kun nyt vaan tuntuu siltä, että on oikea aika tehdä lapsi. Kai sitä pitää vaan luottaa vaistoonsa, eikä jäädä epäröimään. Jos jää epäröimään, niin mistä sen tietää jos vaikka itse sairastuisi joskus niin, ettei voisikaan saada enää lapsia. Ja näin ollen lapset jäisi kokonaan tekemättä. Tällainen on mielessä käynyt. Ja sitten taas kun tekee lapset nuorena niin sitä varmasti jaksaakin paremmin valvoa ne yöt ja pitää silmät selässäkin!

Kyllä itsestäkin tuntuu hitusen hankalalta ajatus yöunien vähenemisestä mahdollisen tulevan pikkukakkosen myötä, mutta turha sitä on etukäteen stressata. Kyllä sitä taas jaksaa, kun on tilanne päällä ja jos ei jaksa niin sitten täytyy hankkia apua ja jättää kaikkea vähemmän tärkeää pois. Mua kyllä itseasiassa tympäisee enemmän ajatus raskaanaolemisesta. Neljän kuukauden pahoinvointi ja 8 kk:n närästys ei oikein houkuttele.



Meillä terveenä syntynyt, täysiaikainen esikoinen sairastui 2 päivän ikäisenä ja pääsi tehohoidosta vasta 1,5 kk:n iässä ja siitä sitten vähitellen kotiin. Aluksi yöt oli rikkonaisia, kun normaalin lapsenhoidon lisäksi täytyi huolehtia lääkkeet ja muut hoidot, mutta aina kun lapsi yöllä herätti, olin onnellinen siitä, että se on siinä mun vieressäni eikä sairaalassa ja että saan itse hoitaa sitä. Nytkin kyllä oon täysin valmis vähentämään yöuniani, jos kävisi niin onnellisesti että saisin vauvan ja mielellään vielä saisin sen vauvan sairaalasta kotiin muutamassa päivässä eikä vasta viikkojen erossa olon jälkeen.



Ei siis mun mielestäni kannata turhaan hermoilla. Kyllä siinä hormoonihumalassa yllättävän paljon jaksaa, kun vaan priorisoi asiat siten, että vauva ja oma uni ja olo muutenkin on ykkösiä ja kodinhoito tulee sitten perässä jos tulee.