Kadotin itseni. Avioliitto nieli minut

Olen pahoillani sun puolesta. Toi on mun pahin pelkoni. En osaa sua neuvoa mut yritä jaksaa. Olisko se ero sit kuitenkaan pahin vaihtoehto?

Minä kadotin myös täysin itseni hyvin lyhyessä avioliitossa ja sairastuin niin, että tällä hetkellä kamppaillaan todella lujasti. No mies on kuitenkin jo lähtenyt ja muuttanut toiselle paikkakunnallekin, mutta kova tuska on edelleen kaikesta miten kauheaa koko lyhytaikainen avioliitto oli. En olisi ikinä voinut uskoa minulle käyvän näin siksi, että menin naimisiin :( Tiedän todellakin tuskasi ja kaiken kauheuden ja ahdistuksen mitä siihen kuuluu. En voi muuta kuin toivoa voimia sulle ja että tilanne ratkeaisi joku päivä jotenkin parhain päin nimenomaan sinulle.

Minä olin myös kadottanut itseni avioliitossa. Mukautunut liikaa toisen elämään, joka ei tuntunut omalta. Lopulta voin fyysisestikin niin huonosti, että tajusin lopulta erota. Olin elänyt epäterveellisesti kuten mieheni, syönyt ja vähän juonutkin tukahduttaakseni tunteeni ja avioliitto oli painanut itseluottamuksen pohjamutiin. Mies ei koskenut minuun vuosiin lainkaan, mutta vähitellen alkoi tulla kuvoon monenlaisia naispuolisia, tärkeitä ja kiinnostavia "ystäviä".

Erosin ja heräsin. Laihduin itsestään ja aloin taas liikkua, olo parani entisestään. Yksin oli alkuun vaikea olla, mutta toisaalta vapaata. Alle vuosi erosta löysin uuden miehen, jonka kanssa kaikki on täysin erilaista.

Tajusin lopulta, että on pakko erota, kun ajattelin loppuelämääni ex-miehen kanssa ja se tuntui hitaalta kuolemalta. Nyt minulla on uusi elämä ja tunnen olevani elossa taas!

"...Tapailua, soittelua ja viestittelyä, seksin mies kielsi".

Lukiessani tällaisia viestejä ajan ymmärtää, miksi avioliittomme on kestänyt niin pitkään...JOS alkaisimme epäillä toista jokaisesta elekielen muutoksesta tai kieltäisimme jokaisen tapailun tai kahvittelun toisiltamme, niin olisimme kumpikin eronneet jo ainakin 50 kertaa :-))

Miksi et luota mieheesi? Vai onko Suomessa tapailu, soittelu ja viestittelykin jo PETTÄMISTÄ!?

Eroa ihmeessä, siinähän on kuitenkin se harkinta-aika pitkä. Eli muuttakaa omiin osoitteisiin miettimään asiaa. Asumuseroa siis suosittelen.

Tekeekö vaimolle hyvää, jos aviomies ei katso eikä koske, mutta tapailee muita naisia, puhuu heistä ihastuneesti ja käyttää vapaa-aikansa muiden naisten kanssa seurusteluun?

Olen monesta syystä aina ajatellut, että en ole minkään arvoinen. Yritin niin kovasti olla jotenkin kunnollinen ja pystyvä, raadoin töissä, kiillotin kotia. Ja ketut, olin vain tyhjä kuori eikä kukaan arvostanut minua kuitenkaan. Kaikkein vähiten mieheni. Vieraan ihmisen tarkkanäköinen kysymys jotenkin herätti minut kertaheitolla. Nykyään teen mitä huvittaa. Eronnut en ole vielä, koska ei ole halua muuttaa muovikassi kainalossa johonkin murjuun itse laitetusta kodista. En ole vieläkään onnellinen, etsin helposti vikoja itsestäni. Mutta parempaan menossa kuitenkin, toivon vain, ettei aika lopu kesken. Tulevaisuus kyllä pelottaa.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 09:02"]Olen pahoillani sun puolesta. Toi on mun pahin pelkoni. En osaa sua neuvoa mut yritä jaksaa. Olisko se ero sit kuitenkaan pahin vaihtoehto?
[/quote]

Sama

Kerro heti ystävillesi. Älä jää yksin.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 09:22"]"...Tapailua, soittelua ja viestittelyä, seksin mies kielsi".

Lukiessani tällaisia viestejä ajan ymmärtää, miksi avioliittomme on kestänyt niin pitkään...JOS alkaisimme epäillä toista jokaisesta elekielen muutoksesta tai kieltäisimme jokaisen tapailun tai kahvittelun toisiltamme, niin olisimme kumpikin eronneet jo ainakin 50 kertaa :-))

Miksi et luota mieheesi? Vai onko Suomessa tapailu, soittelu ja viestittelykin jo PETTÄMISTÄ!?

 
[/quote]

Entä kun mies jakaa sielunsa toisen kanssa? On kiintynyt toiseen, se toinen on kelle kertoo asiansa?

Välillä uskon etta tästä selvitään. Välillä en näe miten.. Kuinka palasimme hyvään? Jääkö tämä tähän tilaan?
Välillä pelkään, välillä toivon että saisin rohkeutta lähteä. Tämä oli elämäni mihin uskoin että olemme yhdessä loppuun asti, yhdessä ehkä mutta olemmeko yhtä?
Olen myös sortunut kyttäämään mieheni menemisiä ja käytöstä, spekuloin kaikkea. Suutun miehelleni helposti hänen menemisistään vaikka oikeasti ehkä olen vain väsynyt ja suuttunut itselleni. Tämä on kuitenkin kotini, kuinka osaisin lähteä omasta kodista

Ap

Onko tuossa avioliitossa sellaisia asioita, joista kannattaa pitää kiinni? 

Jos pariskunta on henkisesti lähellä toisiaan, suhde on kaikin puolin tyydyttävä molemmille eikä siinä silloin ole tilaa kolmansille osapuolille. 

Ap, hanki ensimmäiseksi itsetunto ja tutustu itseesi ja ala vasta sitten mieittä että antaako liitto sinulle niin paljon, että haluat jatkaa siinä. Se kolmas osapuoli ei ole syy vaan seuraus suhteenne tilasta.

Teidän avioliittohan on ihan ontto jos toinen osapuoli ei ole siinä edes mukana. Kyllä te tavallaan olette jo eronneet, fyysisesti vaan asutte vielä yhdessä.

Ota irtiotto ap. Lähde pois kotoa, vaikka edes viikonlopuksi yksin pohtimaan tai ystävän kanssa.

Olisiko se ero niin kauhea asia? Älä jää yksin, kerro jollekin. Miksi pidät kulisseja pystyssä ja hajotat itsesi?

Ap:n tilanteesta taas kuultaa se, että nainen ei seiso taloudellisesti omilla jaloillaan. Sen sijaan pukee taloudellisen riippuvaisuutensa ilmaisuun "mihin minä omasta kodistani". Normaalistihan ihminen ei tuollaista sietäisi. Herätkää pikkuvaimot!!

Minäkin kadotin itseni 20 vuodessa. Syynä miellyttäminen ja suorittaminen. Olin juuri tuollainen pikkuvaimo, mitä täälläkin kuvattu.

Nyt minulla on uusi mies, jolla samanlaisia kokemuksia. Me olemme vannottaneet toisillemme, että koskaan ei ole pakko tehdä yhtään mitään tässä suhteessa. Nyt olemme menossa naimisiin ja huomaan taas sortuvani miellyttämiseen... Mieskin huomauttaa asiasta. 

En ymmärrä mikä meni pieleen.. Missä kohtaa liittomme ajautui siihen että mieheni näki tämän toisen naisen?
Ehkä odotan vain että tämä toinen nainen kyllästyisi.. Ero merkitsisi kaiken tutun ja turvallisen tuhoamista. Kun tämä suhde selvisi minulle olin varma että tämä helpottuu, mies herää ja paikkaamme liittomme. Nyt pelkään että mitä jos ei? Miksi mies ei Hae eroa? Se antaa jotain sietämätöntä toivoa.

Ap

Sorry, jos vastaan kylmäkiskoisen kuuloisesti, mutta aika pitkä liitto sinulla on ehtinyt kertyä ennen kuin olet vasta huomannut sellaisen seikan, että ohimenevät ihastumiset monesti kuuluvat pitkään suhteeseen. Se on jopa ihan luonnollista. Mieti sitä, että uhkasit erolla ja mies ei suostunut siihen. Toisin sanoen olet hänelle tärkeämpi kuin joku ohimenevä ihastus. Koeta itsekin ihastua johonkin toiseen mieheen, niin tajuat koko jutun.

Itse olen täysin kyllästynyt avioliittooni jo 2,5 vuoden jäljiltä ja olen silti yli kolmekymppinen nainen. Olen kohta vuoden päivät viestitellyt toisen miehen kanssa, mutta en ole silti aikeissa erota välttämättä. Asiat eivät ole niin yksioikoisia.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 10:22"]

En ymmärrä mikä meni pieleen.. Missä kohtaa liittomme ajautui siihen että mieheni näki tämän toisen naisen? Ehkä odotan vain että tämä toinen nainen kyllästyisi.. Ero merkitsisi kaiken tutun ja turvallisen tuhoamista. Kun tämä suhde selvisi minulle olin varma että tämä helpottuu, mies herää ja paikkaamme liittomme. Nyt pelkään että mitä jos ei? Miksi mies ei Hae eroa? Se antaa jotain sietämätöntä toivoa. Ap

[/quote]

18 vastaa. Minulla on erostani jo viisi vuotta, enkä vieläkään tiedä mikä ja missä mentiin pieleen. Ei minunkaan exäni halunnut tuhota tuttua ja turvallista - hän halusi pitää meidät molemmat naiset. Minun piti olla se, joka päätösen tekee, etten siedä tällaista elämää.

tarinoita on paljon, jossa vaimo sietää 10 vuotta tätä....kuuntele siis itseäsi. Tiedän, että se on vaikeaa, koska se on uusi asia kuunnella itseään eikä miestään...