Mikä prinsessa Madeleinen pojan huulia vaivaa?
Ovatko muut miettineet samaa? Pojan huulet ovat jotenkin turvoksissa ja ihan siniset. :(
Kommentit (20)
Oletko sama joka huolestui siitä että jonkun bloggaajan lapsen hiukset ovat öljytyt?
Mielenkiintoisempaa olisi kuulla onko sinulla itselläsi kaikki hyvin?
No olihan ne vähän hassut siinä kuvassa, mutta se on ainut kuva mikä Nicolaksesta on julkaistu. Ei ne nyt välttämättä aina samalta näytä.
Mä ihmettelin enemmän mikä sen hiusrajaa vaivaa
Harvalla vastasyntyneellä on ihan valmis naama, useimmat näyttävät olevan rutussa tai vinossa tai turvoksissa tai jotain noin pian synnytyksen jälkeen.
Emme, mutta mietimme mikä sinua vaivaa.
Minusta se näytti vähän jukka s lahdelta.
Mun tyttö näytti tosi oudolta vastasyntyneenä, koko naama oli ympyrän muotoinen, hiusraja keskellä päälakea (näytti siis runsaasti kaljuuntuneelta), mutta päälaesta korvien ylle ja niskaan oli tosi paksu ja pitkä tumma tukka.
Alahuuli oli jatkuvasti suussa eli näytti kuin alahuuta ei olisikaan ja vahva amorinkaari vieläpä korosti sitä vaikutelmaa.
Ja oikein sievä taapero hänestä on kasvanut, hiuksia on jo otsallakin ja alahuulikin varsin hyvin näkyvillä ;)
Minunkin vauvani huulet olivat aluksi jotenkin turvonneet, otsassa oli sininen V-merkki ja kallo oudon muotoinen.
Oli vähän ahdas reitti hänellä, koska minut todettiin kapeaksi, "pieniaukkoiseksi" naiseksi. Painoarvio oli 3,5 kg, mutta pieleen meni, 4,2 tuli ulos ja työllä ja tuskalla.
Tämähän oli pienikokoinen vauva Maddella, joten ei tod.näk sama syy. Mutta eivät ne aina ihan täydellisiä ole paitsi keisarileikkauksella. Kuitenkin vauvan terveyttäkin puoltaa alatiesynnytys.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:33"]
Minusta se näytti vähän jukka s lahdelta.
[/quote]reinkarnaatio? Laitapa ap saman tien oma vauvakuvasi täne niin katsotaan ja ihmetellään sitäkin kun nyt vauhtiin päästiin
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:33"]
Minusta se näytti vähän jukka s lahdelta.
[/quote]
;D Ihan totta, kun nyt sanot.
Mun vauva näytti Jari Tervolta.. Siis aivan saumaton yhdennäköisyys. Ystävät jopa kiusoittelivat, että olenko käynyt vieraissa kulttuuripiireissä.
Miestä ei naurattanut!
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:44"]

Muistan että jonkun vauva oli jossain lehdessäkin/netissä Jari Tervon kaksoisolentona. Ja kukkahattutädit pahoittivat mielensä.
Täällä on paljon kateellisia, jotka haluaisivat itse Chrisin ja haukkuvat Maddea ja lapsia.
No madden Facebook toivotteli juhannusta leonoren kuvalla. Tytöllä oli samanlaiset huulet. Söpö tyttö :)
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:48"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:44"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:33"]
Minusta se näytti vähän jukka s lahdelta.
[/quote]
;D Ihan totta, kun nyt sanot.
Mun vauva näytti Jari Tervolta.. Siis aivan saumaton yhdennäköisyys. Ystävät jopa kiusoittelivat, että olenko käynyt vieraissa kulttuuripiireissä.
Miestä ei naurattanut!
[/quote]
Muistan että jonkun vauva oli jossain lehdessäkin/netissä Jari Tervon kaksoisolentona. Ja kukkahattutädit pahoittivat mielensä.
[/quote]
Se oli just meidän vauva. Ystävät halusivat lähettää ja ei nyt laitettu vastaan... Se oli Nyt-liitteessä.
Kyyllähän suomalainen persejalkainen pullanaamainen pömppömahainen sekä usein pahasti mt-ongelmainen öhöm, av:n laatunainen on ihan täysin oikeutettu haukkumaan julkisuuden ihmisten lapsetkin. Hyvää juhannusta sekopäät, ei teissä kyllä kukaan mitään menettäisi.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 15:28"]
Kyyllähän suomalainen persejalkainen pullanaamainen pömppömahainen sekä usein pahasti mt-ongelmainen öhöm, av:n laatunainen on ihan täysin oikeutettu haukkumaan julkisuuden ihmisten lapsetkin. Hyvää juhannusta sekopäät, ei teissä kyllä kukaan mitään menettäisi.
[/quote]
No, höh... ei tässä vielä kukaan ole haukkunut ketään paitsi sinä?
Ei sellainen, että miettii vastasyntyneen olemusta ole vielä haukkumista. En ole ap, mutta olen tämän Jari Tervon kaksoisolennon äiti.
Nyttemmin muuten lapsi ei muistuta Jari Tervoa laisinkaan :D
Mutta ymmärrän, että koko aloitus oli sinusta asiaton. Toisaalta ei vastauksesikaan asiallisuuden kriteereitä täytä. Ymmärrätkö sen?
Etenkin alateitse syntyneet lapset ovat usein mukiloituneen näköisiä. Neniä murtuu usein jne. Koittakaapa ahtaa oma päänne esim. irtonaisen wc-pöntön pohjasta istuinrenkaalle asti. Voi olla huulet sinertävillä mustelmilla.
Kyllä, mietin asiaa päivin öin.