Oma kokemukseni uusperheistä

Olen 12-vuotiaan tytön ja 18-vuotiaan pojan "äitipuoli". Olen ollut lasten elämässä n. yhdeksän vuotta. Lasten vanhemmat erosivat nuoremman lapsen ollessa puolivuotias. Äiti avioitui uudelleen lapsen täyttäessä vuoden. Sisarpuolen lapsi sai kaksivuotiaana.

Olen siis seurannut lasten elämää vierestä lähes vuosikymmenen. Aluksi lapset kävivät meillä joka toinen viikonloppu. Minun tuloni lasten isän elämään oli lasten äitille kova paikka - hän väitti lasten isän käyttävän huumeita, jotta saisi pitää lapset kokonaan itsellään. Puolen vuoden taistelun jälkeen lasten äiti myönsi keksineensä koko jutun, motiviiksi kertoi mustasukkaisuuden lasten puhuessa minusta. 

Tapaamiset jatkuivat normaalisti. Vuosi kului, muutimme miehen kanssa yhteen - ensin vuokralle isoon kaksioon ja piakkoin ostimme ison kolmion läheltä lasten äitin kotia. Lähinnä vain siksi että lapset voisivat käydä meillä halutessaan. Sisustimme heille oman huoneen, lapset tykkäsivät olla meillä. 

Aluksi kaikki toimi hienosti. Lapset kävivät säännöllisesti joka toinen viikonloppu. Pari vuotta meni, lapset kasvoivat. Vanhempi lopetti käynnit lähes kokonaan - yritimme tietysti selvittää miksi. Mitään syytä ei selvinnyt, lapsi ei vain halunnut tulla.

Nuoremmalla oli hirveitä ongelmia. Hän joutui olemaan aina toisesta rakkaasta vanhemmastaan erossa. Minä rakastan tätä lasta aivan yli kaiken. Tunsin hänen tuskansa. Tälle lapselle on ollut aina hyvin tärkeää että hänen äitinsä on paras ja kaunein kaikista. Hän ei koskaan tee mitään väärin, ei sano mitään väärin. Ja tietysti sen hyväksyin, vaikka meidän aikuisten maailmassa tämä äiti teki lähes kaiken väärin. Jälkeenpäin on paljastunut että tämä äiti myrkytti lapsiaan jatkuvasti minua vastaan: minua ei tarvitse totella koska minulla on äiti jota minä tottelen(?!), en  ole aikuinen, olen vain isin uusi hutsu joka aikoo varastaa heiltä isän, tehdä isän kanssa vauvoja jotka menevät lasten edelle.. lista jatkuisi, mutta näitä en jaksa enää muistella.

Samalla tämä täydellinen äiti sekä tämä lasten isä kielsivät täysin kaikki yhteisten lastensa negatiiviset tunteet koskien heidän eroaan. He eivät voineet ymmärtää niitä, he syyttivät meitä uusia puolisoja näistä lasten tuntemuksista. 

Tässä välissä täytyy kysyä että miksi helvetissä kukaan 1. tekee lapsia ensimmäisen vastaantulijan kanssa 2. eroaa lastensa toisesta vanhemmasta (jos välitöntä uhkaa ei ole!) 

No, aluksi tietysti soimasin itseäni; en ollut hyvä äitipuolen roolissa. Kävin ammattiauttajan luona keskustelemassa tilanteesta. Hän sai minut ymmärtämään että minun ei tarvitse olla lasten äiti. Riittää että olen heidän ystävänsä. Tavallaan tiesin tämän, mutta kun oikeasti tajusin tämän huomasin että oikeasti me"puolivanhemmat" ei olla millään tavalla syyllisiä lasten oireiluun: lasten vanhemmat olivat heidän pahimmat vihollisensa. 

Aloin tarkkailla tilannetta. Pikkuhiljaa nuorempi lapsi alkoi valua meidän vastuulle. Se alkoi satunnaisista ekstrapäivistä, ja lopulta tilanne oli se, että isä maksoi täydet elarit, vaikka lapsi oli meillä yli puolet ajasta kuukaudessa. Seuraavaksi mies sai vastuulleen vanhemman harrastekyydit - ja kun miehelle kävi mahdottomaksi niitä hoitaa, siirtyi vastuu minulle. Nuorempi saattoi ilmestyä meidän ovelle keskellä yötä sanoen että äiti ja "isäpuoli" lähti matkoille nuoremman lapsen kanssa, hän tuli nyt meille. Vanhempi oli joskus meillä, joskus taasen yksin kotona. 

Minulle tilanne oli tavallaan ok - lapset olivat tietysti aina tervetulleita meille. Mutta mieheni suhtautuminen asiaan oli puhtaasti taloudellinen - ja lisäksi hän koki ettei saa elää aikuisten elämää minun kanssani kun "lapset ovat kokoajan jaloissa". 

MITÄ HELVETTIÄ? Lasten äiti tahtoi elää ihanaa ydinperhearkea johon eivät vanhat lapset kuuluneet, lasten isä tahtoi elää "aikuisten elämää" minun kanssani - johon taas ei kuulu lapset kuin viikonloppuisin. 

Vielä jaksoin hetken lasten vuoksi yrittää, mutta mitta tuli siinä vaiheessa täyteen kun lasten äiti ja isä riitautuivat ja menivät lastenvalvojalle selvittämään asiaa EIKÄ KUMPIKAAN TAHTONUT LAPSIA! Molemmat olivat tahtoneet olla lasten kanssa JOKA TOINEN VIIKONLOPPU! "Joutuivat" tyytymään viikko-viikko järjestelyyn.

Nykyään lapset ovat siis 18- ja 12-v. 18-v käyttää huumeita, isä tietää eikä välitä. Äiti "ei tiedä" ja "vaikka käyttäiskin se on isän vika". 12-vuotias on aivan hermoheikko, häiriköi koulussa, pukeutuu todella törkeästi, värjää hiuksiaan ja varmaan jo ryyppääkin. Haistattelee mulle lähinnä vittua, haukkuu. Soittaa mulle lähinnä pyytääkseen rahaa. Ei ole enää jälkeäkään siitä pikkutytöstä jonka minä tunsin. 

Lapsi kyläilee mun luonani n. 3pv kuukaudesta, joskus enempi. Silloin monesti puhuu siitä kuinka on koko elämänsä toivonut että isä ja äiti olisi yhdessä. Ja kertoo rakastavansa mua, mutta kaipaa perhettä koska hänellä sitä ei koskaan ole ollut. Ja vaikka oliskin, ei isä ja äiti ole koskaan olleet samassa paikassa.

Miettikää ennen kuin hankitte lapsia - miettikää ennen eroa. Lapset maksavat aina teidän virheistänne.