Oletko ollut pakkomielteisen ihastumisen kohteena?

En ole ollut minkäänlaisen ihastumisen kohteena :(

Olen. Pääsin eroon lopullisesti vasta kun vaihdoin puhelinnumeron ja muutin maasta.. Nyt olen kyllä tullut takaisinkin eikä tyyppiä ole näkynyt. Kauheaa se oli, tyyppi osasi löytää mut vaikka mistä, esim. baareissa missä kävin se oli aina samassa. Aloitti riidan ja pahoinpiteli niitä joiden kanssa juttelin. Löi muakin. Huusi ja vittuili ystävilleni. Viilteli ranteitaan edessäni että säälistä rakastuisin. Soittoja ja tekstareita satoja päivässä. Ja iltaisin se saattoi istua asuntoni ulkopuolella kyttäämässä en tiedä lähtikö pois edes silloin kun menin nukkumaan. Ahdistavaa se oli, melkein aloin nytkin pelkäämään kun tuo palautui mieleen.

3:lle. Oliko eksä vai mistä tunsit hänet? Ap.

Olen ollut. Eräs itseäni useita vuotta nuorempi kundi ihastui pakkomielteisesti. Piti vaihtaa puhelinnumero ja laittaa estot facebookissa. Jatkui vuosia.

No ei yhtä rankkaa settiä kuin aiemmilla vastaajilla onneksi. Yläasteella pari tyyppiä. Sen verran kuitenkin häiritsivät, että kaikkiin viestimiin ja sosiaalisiin medioihin piti estot asettaa. Toisen jutut olivat osin tasoa Toimi Kankaanniemi. Kyllä se hieman ahdisti siinä iässä. Samanikäisiä poikia olivat onneksi kuitenkin. Mutta hulluilta stalkkereilta olen säästynyt. :D

Olen ollut useasti. En tiedä mikä minussa on vikana. En hae miesten huomiota, mutta olen kai liian kiltti ja näin ollen viehätän "vaikeita ihmisiä".

Nuorena yksi poika ihastui pakkomielteisesti. Hän soitti minulle satoja kertoja päivässä. Silloin puhelimessa näkyi max.99 puhelua ja tämä näkymä oli monta kertaa päivässä puhelimessa. Tässä pääsin eroon vain vaihtamalla puhelinnumeroa (asui eri kaupungissa).

Yksi vanhempi mies ihastui myös pakkomielteisesti, kun olin nuori. Hän uhkaili itsemurhalla ja läheisteni vahingoittamisella, jos en suostu hänen omakseen. Hän myös pakotti minut läheiseen kontaktiin itsensä kanssa (olin ujo, en uskaltanut kieltäytyä).
Hän piinasi vuosia. Vaihdoin paikkakuntaa, puhelinnumeroa, ja lopulta hän luovutti kun olin vaihtanut paikkakuntaa 3kertaa ympäri suomea.

Ex-mies sekosi eron hetkellä ja alkoi vainoamaan. Hän uhkaili minua. Vahti liikkeitäni, seurasi kaikkialle. Nukkui autossa asuntoni parkkipaikalla, uhkaili itsemurhalla.
Muutin toiselle puolen suomea ja vaihdoin puhelinnumeroa, jolloin tilanne rauhoittui.

En viitsi muistella enempää. Vaikea varmaan uskoa, että olen ihan normaali ihminen. En siis liiku missään epämääräisissä piireissä. Välillä tuntuu, että aina on joku sairas ihminen lähettyvillä. Ja minä saan jotenkin esille ihmisistä sen puolen.
Monta muuttoa on takana ja pidän todella matalaa profiilia elämässä. En harrasta mitään, en käy baareissa/muissa tapahtumissa.
Vanhempanikin aina muistelee, että herätin jo lapsena paljon huomiota, vaikka yritin aina piiloon muiden katseilta.
En vieläkään aikuisena tiedä, että mikä tuon huomion oikeasti herättää. Olen sitä yrittänyt kyllä miettiä, jotta voisin vaikuttaa asiaan.

Jätin poikakaverini parikymppisenä kahden vuoden seurustelun jälkeen. Mielestäni voisi sanoa että ex sekosi asiasta.

Hän mm. soitti amk:n opettajalle ja kertoi ettei halua minun lähtevän harjoitteluun toiseen kaupunkiin. Pyysi opettajaa järjestämään niin että voisin jäädä kotikaupunkiin. Opettaja oli erittäin hämmentynyt kun kertoi minulle asiasta.

Asuin naispuolisen ystäväni kanssa samassa asunnossa. Exä ajoi joka päivä autollaan läheisen liikkeen eteen ja tuijotti kerrostaloasuntomme ikkunoita hartaana toiveenaan nähdä minusta edes vilauksen. Kun lähdimme käymään jossakin kävellen tai pyörällä (pikkukaupungissa ei ollut minkäänlaista sisäistä bussiliikennettä), exä ajoi vieressä kulkemaamme vauhtia ja tuijotti minua koko ajan kuin koiranpentu. Jos menimme kauppaan, exä pölähti samaan paikkaan tai odotti kaupan edessä. Lopulta tajusimme ystäväni kanssa että jätetään asuntoon valot ja mennään kerrostalosta takakautta ulos ja kävellään viereisen talon pihan poikki, niin ex jää autoonsa kyttäämään tyhjän asunnon ikkunoita.

Hän mm. tiputti postiluukusta kirjekuoren jossa oli hänen valokuviaan ja rakkauskirje. Tunkeutui sisään asuntoon kun olimme menossa sisälle, itki ja rukoili minua ottamaan hänet takaisin. Ystäväni joka on kasvanut väkivaltaisessa lapsuudenperheessä, pelkäsi ihan hirveästi. NÄin jälkeenpäin täytyy sanoa että ihmettelen itsekin että exä tehnyt mitään. Tuolloin ei pelottanut yhtään ja jotenkin sain hänet ulos, kai uhkaamalla poliiseilla.

Sitten ne perusjutut, satoja puheluita ja tekstareita minulle. Soitti myös minun vanhemmilleni, kahdelle tädilleni ja laittoipa mummonsa soittamaan äidilleni. Uhkaili itsemurhalla ja ties millä...

Puoli vuotta sitä kesti. Sitten löysi uuden tyttöystävän.

7, narsistit "haistavat" kiltin ja herkän ihmisen. Sadistinen luonne nauttii kun saa piinata ja stalkata toisen henkihieveriin. Et osaa laittaa rajoja luulen näin ja oletat ihmisistä liian hyvää, ettei kukaan ole pohjimmiltaan huono jne. Mielenkiinnosta kysyn, että sanoitko koskaan suoraan lopeta?

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:42"]7, narsistit "haistavat" kiltin ja herkän ihmisen. Sadistinen luonne nauttii kun saa piinata ja stalkata toisen henkihieveriin. Et osaa laittaa rajoja luulen näin ja oletat ihmisistä liian hyvää, ettei kukaan ole pohjimmiltaan huono jne. Mielenkiinnosta kysyn, että sanoitko koskaan suoraan lopeta?
[/quote]

Jotakin samansuuntaista olen itse ajatellut.
Olen tosiaan liian kiltti. En osaa sanoa pahasti, enkä arvostele ketään.
Tuo kukaan ei ole pohjimmiltaan huono on kyllä hyvin minun ajatusmaailmaani.
Olen sanonut suoraan, mutta kaiketi liian myöhään. Olen myös saanut virkavallalta apua näiden ihmisten kanssa, mutta aika niukaksi se todellinen apu jää. Lähestymiskielto ei estä ihmistä, jos on tosissaan päättänyt "ottaa omakseen".
Monissa se yhdistävä tekijä on tuo "omaksi haluaminen". Eli he käyttivät muotoja "jotta saan sinut, olet minun". Yksi halusi jopa tappaa minut, jottei kukaan muu saisi minua..
Moni on ollut näennäisesti normaali ja pidetty ihminen. Mm.exäni oli "kiltti" ja kaikkien pitämä henkilö.
Yritän kehittää itsetuntoani ja puolustamaan itseäni paremmin. Jotenkin vain joskus murruin sen ajatuksen alle, että syy on minussa, että minä jotenkin muutan ne hyvät ihmiset pahoiksi.

Sunlaiset kiltit ja hyvät ihmiset on niin harvinaisia, että ne halutaan omistaa. Omistaminen kuin esineen, olethan kiltti etkä pane vastaan. Kovia naisia ei stalkata, sellaisia jotka pitävät puolensa ja joiden yli ei kävellä. Kun kiltti yrittää olla "kova" se ei ole kovin uskottavaa ja sille lähes naureskellaan, että mitä sä nyt yrität vinkua. Kilttiä myös katsellaan alaspäin kuin vähä-älyistä tässä kovassa maailmassa, valitettavasti siis noin. Tämä 10:lle vastaus.

Olin aikanaan töissä tavaratalossa, ja huomasin että siellä alkoi päivittäin pyörimään outo mies. Hän pyrki koko ajan juttusilleni, toi kukkia, ja oli jopa maalannut minusta taulun! Alkuun hänen juttunsa olivat sellaista perusflirttailua, mutta koko ajan alkoi tulla ahdistavampaa tekstiä. Hän mm. kertoi, kuinka oli varannut meille yhteisen romanttisen viikonlopun Lapissa (matkaliput oli ostettu), kuinka aikoi esitellä minut vanhemmilleen ja hän suunnitteli jo häitäkin! Jos kassallani asioi toinen miesasiakas, hän saattoi jostain kulman takaa tulla mustasukkaisena kyselemään että kukas tuo mies oli ja miksi juttelet hänen kanssa. No tuota, se nyt kuuluu minun työnkuvaan palvella asiakkaita ja olla peruskohtelias ja ystävällinen kaikille!

Kaikkien meidän työntekijöiden piti käyttää rinnassa sellaista nimilätkää, jossa luki etu- ja sukunimi. Nimeni perusteella tämä mies oli onkinut tietoonsa puhelinnumeroni ja kotiosoitteeni. Puhelisoittoja ja tekstareita tuli kymmenittäin päivän aikana, ja lopulta mies ilmestyi kotiovelleni. En päästänyt sisään, joten hän alkoi pyöriä taloyhtiöni nurkilla joka päivä. Aloin kulkemaan takaoven kautta, sillä mies saattoi istua pihakeinussa tuijottamassa asuntoani tuntikausia. Koko ajan pelotti, että milloin hän tulee ovesta väkisin sisään.

Soitin poliisille kysyäkseni, että mitä teen tämän vainoojan kanssa. Poliisi sanoi, että he eivät pysty tekemään mitään, ellei mies murtaudu kotiini tai oikeasti uhkaa henkeäni. Puhuin myös esimieheni kanssa siitä, että voisiko tälle miehelle antaa porttikiellon työpaikalleni, mutta sekään ei kuulemma käynyt päinsä, koska mies käyttäytyi kaupassa muiden nähden asiallisesti. 

Lopulta en enää kestänyt tilannetta, joten irtisanoin itseni töistä, vaihdoin puhelinnumeron salaiseksi ja muutin aivan kaupungin toiselle laidalle.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 08:38"]

3:lle. Oliko eksä vai mistä tunsit hänet? Ap.

[/quote]

Parit treffit meillä oli, mutta ei sen enempää. Toinen olis sit vissiin halunnut..

Mikähän saa ihmisen sekoamaan niin täydellisesti että vainoaa toista?

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:50"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 08:38"]

3:lle. Oliko eksä vai mistä tunsit hänet? Ap.

[/quote]

Parit treffit meillä oli, mutta ei sen enempää. Toinen olis sit vissiin halunnut..

[/quote]

Annoitko pesää?

Aina on ollut jonkun tason stalkkeri... olen jo luovuttanut pääseväni niistä eroon. Senkus kyttäävät minä en anna niitten mua rajoittaa.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:16"]

Mikähän saa ihmisen sekoamaan niin täydellisesti että vainoaa toista?

[/quote]

Täytyy olla jo valmiiksi aika seko. Ehkä voi olla synnynnäistäkin.

Minunkin exä sekosi eron jälkeen. Alkoi hirveä pommitus tekstareilla, facebookissa yksityisviesteillä ja yöllisillä soitoilla. Uhkasi tappaa itsensä jos en palaa yhteen hänen kanssaan, syytti minua kaikista ongelmistaan ja alkoholismistaan. Lopulta tuo kaikki yhteydenpito muuttui ns kiusaamiiseksi. Laittoi pitkiä haukkumisviestejä omalle seinälleen minusta. Laittoi myös haukkumisviestejä mm.veljelleni ja työkavereilleni! Oli jostain onkinut heidän yhteystiedot. Oli myös usein työpaikkani ulkopuolella odottelemassa minua. Lopulta uhkasin tosissani poliisilla, ja se pikkuhiljaa pisti stopin touhulle

Up

Mun lapsuudenystävän veli on onkinut mun numeron jostain ja on alkanut viestittelemään mulle. En siis lapsena mitenkään tuntenut tätä poikaa ja viimeisen kerran näin hänet noin 25 vuotta sitten, kun olin jo nuori aikuinen ja kävin piipahtamassa tuolla lapsuudenystävälläni, mutta en silloinkaan puhunut hänelle ja näin hänet vain vilaukselta. En ole mitenkään enää edes tekemisissä heidän kummankaan kanssa ollut ja tuntuu kummalliselta, kun hän nyt laittaa viestejä. Hänen puheluihin en enää edes vastaa koska hän ei ymmärrä, että en aio tavata häntä. Vuosi sitten en vastannut enää hänen viesteihinsäkään ja luulin että hän olisi jättänyt minut jo rauhaan, mutta nyt taas oli tullut WhatsAppiin viesti. En vastannut siihen ja seuraavana päivänä tuli tekstiviesti. Tää tuntuu tosi oudolta ja vähän pelottaa kun asun nyt rivarissa. Pelottaa joskus, että hän tulee oven taakse vainoamaan ja änkee jotenkin väkisin sisään.

Poikaystäväni raiskasi mut ja kun sattuneesta syystä panin välit poikki, niin se pian unohti koko asian ja viestitteli päivittäin, stalkkasi mua ikkunasta ja itki mun perään "kyllä me saadaan tää homma toimimaan, sä näytit tosi kauniilta tänään". Toi mun oven taakse lahjoja (koruja, vaatteita, ruokaa, herkkuja, kukkia). Kaks kuukautta tätä kyttäystä jatkui kunnes se kai kyllästyi, haukkui mut huoraksi ja lopetti.