Tajusin juuri taloudellisen eron mun ja työttömän serkkuni välillä
En ole ennen tullut ajatelleeksi, mutta hänellähän ei ole mitään pitkäaikaista lainaa maksettavana. Enkä nyt tämän perusteella väitä että mulla olis mitenkään vaikeempaa, tuli nyt vaan mieleen.
Itsellä on tosi iso opintolaina kun jouduin ottamaan sitä jo lukiosta lähtien ja päälle asuntolaina. Valtaosa tuloista menee tällä hetkellä lainoihin. Serkkuni taas ei ole opiskellut peruskoulun jälkeen mitään, on ollut vuosia työtön eikä ole tietenkään asuntolainaakaan. Tavallaan elämä on rahallisesti paljon huolettomampaa siis. Itse taas pelkään työn menetystä ihan hirveästi, koska näiden velkojen kanssa se olisi ihan mahdotonta. Eikä ole edes kuin sadan tonnin asuntolaina. Jännä.
Kommentit (8)
Se ero näkyy sitten 10-20 vuoden päästä. Sulla alkaa olla velaton asunto ja jos pysyt työelämässä, on tapahtunut todennäköisesti palkkakehitystä, joka nostaa sun elintasoa ja mahdollistaa asioita. Serkullasi ei tule tapahtumaan mitään elintason nousua.
Jännää on minusta edelleen, että lainaa pidetään niin luonnolisena osana elämää, että sitä otetaan vaikka siihen ei varaa olisi. Menot pitään aina suhteuttaa tuloihin niin, että pärjää vaikka tulot laskisivat työttömyyden tai sairauden johdosta. Se on resepti huolettomaan elämään!
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 11:05"]
Se ero näkyy sitten 10-20 vuoden päästä. Sulla alkaa olla velaton asunto ja jos pysyt työelämässä, on tapahtunut todennäköisesti palkkakehitystä, joka nostaa sun elintasoa ja mahdollistaa asioita. Serkullasi ei tule tapahtumaan mitään elintason nousua.
[/quote]
20 vuodessahan ei ehdi opiskella eikä mennä töihin.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 11:05"]
Se ero näkyy sitten 10-20 vuoden päästä. Sulla alkaa olla velaton asunto ja jos pysyt työelämässä, on tapahtunut todennäköisesti palkkakehitystä, joka nostaa sun elintasoa ja mahdollistaa asioita. Serkullasi ei tule tapahtumaan mitään elintason nousua.
[/quote]
Tämä on totta, teet koko ajan työtä itsellesi, eikä esim vuokranantajan taskuun. Saat siitä hyödyn myöhemmin. Työtön ei edes saa lainaa, joten siksi sitä ei sitten myöskään ole. Toivotaan tosiaan, että saat työpaikkasi pitää, näinä aikoina se ei ole itsestäänselvyys.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 11:05"]
Se ero näkyy sitten 10-20 vuoden päästä. Sulla alkaa olla velaton asunto ja jos pysyt työelämässä, on tapahtunut todennäköisesti palkkakehitystä, joka nostaa sun elintasoa ja mahdollistaa asioita. Serkullasi ei tule tapahtumaan mitään elintason nousua.
[/quote]
Mitä, jos ap jää työttömäksi tai sairastuu. Joutuu vielä tappiolla myymään asuntonsa. Serkkukin ehtii "kunnostautua" ja opiskella itselleen ammatin ja tekemään töitä vuosia! Ennustetettavuutta ei ole ja tämä pitäisi ottaa huomioon lainaa ottaessaan miten pärjätä, jos tulot laskevat.
Minä taas menin aikoinaan oppisopimuksella töihin suoraan peruskoulusta ja en ottanut koskaan lainaa. Nykyään olen työtön ja palasin opiskelemaan. En todellakaan aio ottaa mitään lainoja tässä välissä, vaan opiskelen iltalukiossa työkkärin ohella.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 11:12"]
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 11:05"]
Se ero näkyy sitten 10-20 vuoden päästä. Sulla alkaa olla velaton asunto ja jos pysyt työelämässä, on tapahtunut todennäköisesti palkkakehitystä, joka nostaa sun elintasoa ja mahdollistaa asioita. Serkullasi ei tule tapahtumaan mitään elintason nousua.
[/quote]
Mitä, jos ap jää työttömäksi tai sairastuu. Joutuu vielä tappiolla myymään asuntonsa. Serkkukin ehtii "kunnostautua" ja opiskella itselleen ammatin ja tekemään töitä vuosia! Ennustetettavuutta ei ole ja tämä pitäisi ottaa huomioon lainaa ottaessaan miten pärjätä, jos tulot laskevat.
[/quote]
Toi on taas tota jos ja jos meininkiä. Periaatteessa jos sinulla on varaa maksaa omaa asuntoa saman verran mitä joutuisit maksamaan vuokraakin niin tietenkin kannattaa maksaa omaa. Lainaa ei varmaan enää saa edes ellei ole vakituista paikkaa ja suht koht turvattu se lainanmaksukyky.
Aina voi tapahtua esim. sairastuminen tai työttömyys mutta näihinhän on turvana ansiosidonnainen ja lainanmaksutauko jota voi pyytää pankilta ja varmaan annetaankin tällaisissa tapauuksissa jopa vuodeksi. Eli voit maksaa vain korkoja vaikka vuoden ajan. Tällä ajalla voit sitten myydä asunnon tai yrittää työllistyä uudestaan.
Suurin riski on tietenkin se että asunnon arvo laskisi ja joutuisi myymään tappiolla. Koska en ole asuntomarkkina spesialisti en osaa neuvoa miten tällaisen riskin voi minimoida. Varmaane ei kuitenkaan niin suuri riski ole että tällaista tapahtuu esim. pääkaupunkiseudulla, eihän silloin paljon kukaan uskaltaisi ostaa omaa ollenkaan. Jos seuraa markkinoita tarkasta ja ainakin yrittää ostaa sellaisen asunnon jonka varmasti saa kaupaksi ilman arvonalenemisen riskiä niin ei pulaan joudu.
No, sulla on sitten aikanaan omaisuutta, serkullasi ei (ellei saa perintöä).