Mihin kaikkeen biologinen vanhemmuus vaikuttaa?
Heitänpä tällaisen kyssärin ilmoille, kun uusperheen äitinä olen hämmästellyt eroja omien lasteni ja mieheni lapsen välillä, siis lähinnä omia tunteitani ja tuntemuksiani. Kertokaapa kokemuksia...
Olen mustasukkainen mieheni lapselle, vaikka järki sanoo, että se on ihan pimeetä. Mistä tällaiset tunteet kumpuavat? Ja miksen ole mustasukkainen omille lapsilleni, niitä mieheni saisi paijata vaikka kuinka...? Miten biologia on kytköksissä tähänkin? Vai onko? Onko se vain huomionkipeyttä?
Samoin huomaan, että vaihtaessani mieheni lapsen vaippaa, hänen ulosteensa ällöttää ja kuvottaa, mutta omien lasteni ei. Miksi? Samaa ihmisen sontaa ne on ja samalla ruokavaliolla tuotettuja.
Miten luonto tämän tekee? Mihin kaikkeen biologia on kytköksissä?
Yhtä paljon jaksan tehdä töitä kummankin lasten eteen, mutta kiintymyssuhdetta mieheni pieneen lapseen on vaikeaa minun puoleltani rakentaa. Lapsi kyllä on hyvin kiintynyt minuun, kun oma äiti ei ole kuvioissa.
Kokemuksia, ajatuksia, kahjojakin tunteita kaipaan uusperheiden vanhemmilta tai adoptiovanhemmilta. Miten rakentaa pysyvä ja lämmin suhde miehen lapseen, vaikka luonto laittaa hanttiin?
Kommentit (5)
Perheneuvolastako sitä apua haetaan?
Kiitos :)
AP
Kyse ei tosiaan ole biologiasta vaan kyvystä kiintyä. Teillä ei ole vielä kiintymyssuhdetta. Adoptiossakin se luodaan pikkuhiljaa.
Biologinen vanhemmuus ei kyllä itsessään oireile mitenkään, meillä oli kaksi lasta ja eron yhteydessä vaimoni kertoi päin naamaa että toinen ei ole minun biologinen jälkeläinen. Tosin ihmettelin jo itsekin kun poika jäi 20 senttiä minua lyhyemmäksi.
Kumpaankin olen samallalailla kiintynyt.
Ehkä sitten vaan annan ajan hoitaa ennen kuin apua haen. 1-vuotiaasta olen ollut hänelle 'äiti' ja nyt hän on 3v.
Ei se ole se biologia, vaan juuri se kiintymyssuhde. Jos haluat yrittää, saat sen rakennettua myös miehesi lapsiin. Saatat tarvita siinä kyllä apuja ja se ei käy sormia napsauttamalla.
T. Sijaisäiti, jolla sekä bio- että sijaislapsia.