Ainoa tyttäreni ei halua lasta
En asiasta aio hänelle sanallakaan mainita, hänellä on omat prioriteettinsa ja kunnioitan niitä, enkä halua hänen tuntevan että en hyväksyisi hänen päätöstään, mutta siitä huolimatta en voi itse olla tuntematta oloani pahaksi aina kun ajattelen asiaa.
Olen aina salaa toivonut lapsenlasta ja siinä missä minun toiveeni ei missään tapauksessa ole lapsen toivetta tärkeämpi minulla on asiasta todella surullinen olo. Ei halua naimisiinkaan, hänen miesystävä jätti pari vuotta sitten eikä ole sen jälkeen seurustellut, ei kuulemma kiinnosta. Hän aikoo nyt valmistua ja jatkaa siitä saman tien tohtoriksi jos pääsee, mikä on hienoa, mutta en jotenkin osaa iloita tuollaisista jutuista hänen puolestaan.
En siis kaipaa mitään vinkkejä siihen miten tytön vauvakuume saadaan herätettyä, ennemminkin vain piristäviä kommentteja miten pääsen tästä oman pääni sisällä yli.
Kommentit (19)
Harmi. Rukoile että tyttäresi löytäisi sen oikean miehen.
Teillähän on mainio mahdollisuus kehittää keskinäistä suhdettanne, kun ei tarvitse keskittyä lapsiin. Käytte harrastamassa jne. yhdessä
Ymmärrän, että harmittaa. Surun paikkahan tuo on. Tyttäresi on tavallaan itsekäs aiempia sukupolvia kohtaan, kun ei halua jatkaa.
Lisäksi varmaan todella ärsyttävää kuulla sitten muiden mummojen onnellista pulputusta ihmeellisistä lapsenlapsistaa.
Minkä ikäinen tyttäresi on? Voihan mieli vielä muuttua jos ikä sen sallii, jos/kun rakastuu vielä joskus uudelleen. Sinun ei tietenkään kannata jäädä roikkumaan toivoon vaan yrittää päästä asian yli. Saisitko jostain "korvikelapsenlapsia", vai olisiko se ollenkaan sama asia? Esim. omilla lapsillani on kyllä isovanhemmat, mutta asuvat kaukana joten olisi ihanaa, jos lähempänä olisi "varamummi" joka voisi joskus antaa ylimääräistä huomiota. Ehkä voisit löytää vastaavan perheen. Joissain kouluissa on myös mummi- ja vaaritoimintaa (käyvät luokissa auttamassa opettajaa).
Minä ainoana tyttönä tein ensimmäisen lapsen osaksi siitä syystä, että äitini saisi olla mummo. En ole mikään lapsi-ihminen ja se tiedettiin. Äitinikin oli hämmästynyt vauvauutisista. Nyt sitten täällä eletään lapsiperheen arkea hammasra purren. Jos haluat tyttösi olevan onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, kunnioita hänen valintaansa. Mutta ilmeisedti tyttösi ei vielä ole ihan ikäloppu. Mieli voi muuttua.
Enpä minäkään halunnut lapsia ja kuinkas kävikään tapasin mieheni runsaat 30-vuotiaana ja 35-vuotiaana aloin odottaa ensimmäistä lastani.
Siskon tyttöni on nyt 26-vuotias ja hänkin on ilmoittanut, etä ei mene naimisiin ja lapsia ei ainakaan teee.
Olen ainokainen ja minun äitini kyllä haluaisi minun tekevän ainakin yhden lapsenlapsen. Usein hienovaraisesti vihjailee että kyllä se mieli muuttuu, muuttuihan hänenkin mielensä. Olen sanonut että lapsenteko on parasta jättää niille, jotka sitä perhe-elämää oikeasti haluavat. Myönnän silti joskus tunevani syyllisyyttä, mutta en minä vanhempieni vuoksi elä.
Suurin osa ihmisistä haluaa vauvoja, ei lapsia. Lasten kasvattaminen on varmasti epämiellyttävää hommaa. Olen varmasti kieroutunut nainen sillä en pidä edes vauvoista. Uskallan myöntää olevani sen verran itsekäs etten halua luopua omasta elämästäni. Minulla on myös sairaus joka tekee arjesta raskaampaa. Haluan nauttia elämästäni mieheni ja kissani kanssa.
No voi elämä... Olisit ap itse hankkinut useamman lapsen niin ei olisi jäänyt kaikki yhden kortin varaan.
No mites poikasi, kuuluuko vauvat heidän suunnitelmiinsa?
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 17:52"]
Olen ainokainen ja minun äitini kyllä haluaisi minun tekevän ainakin yhden lapsenlapsen. Usein hienovaraisesti vihjailee että kyllä se mieli muuttuu, muuttuihan hänenkin mielensä. Olen sanonut että lapsenteko on parasta jättää niille, jotka sitä perhe-elämää oikeasti haluavat. Myönnän silti joskus tunevani syyllisyyttä, mutta en minä vanhempieni vuoksi elä.
Suurin osa ihmisistä haluaa vauvoja, ei lapsia. Lasten kasvattaminen on varmasti epämiellyttävää hommaa. Olen varmasti kieroutunut nainen sillä en pidä edes vauvoista. Uskallan myöntää olevani sen verran itsekäs etten halua luopua omasta elämästäni. Minulla on myös sairaus joka tekee arjesta raskaampaa. Haluan nauttia elämästäni mieheni ja kissani kanssa.
[/quote]
Minä pidän lapsista aina muutama tuttu lapsi kerrallaan. Töissä opettajana myös teinit kaikesta teineilystään huolimatta ovat yleisesti ottaen kivoja. Mutta vauvat ovat jotenkin pelottavia. Kun olen tässä vuosien aikana saanut mieleni muuttumaan sen suhteen, että haluankin jossain vaiheessa lapsia, lähnnä odotan sitä aikaa, kun lapsien kanssa voi puuhata erilaisia juttuja, reissata, opettaa erilaisia asioita, kuunnella ja auttaa heidän iloissaan ja suruissaan. Ensimmäisenä edessä oleva vauva-aika sen sijaan tuntuu pelottavalta, että miten paljon voinkaan tehdä asioita pieleen rajallisesti kommunikoivalle pienelle ihmisen alulle, ja jotka sitten negatiivisesti vaikuttavat hänen tulevaisuuteensa. En ole ikinä pystynyt samastumaan naisten vauvakuumeeseen...
Ap:lle suosittelen jonkun edeltävän tapaan sijaismummitoimintaa. Tyttärellä saattaa mieli muuttua (kuten itselläni, kun löytyi sopiva mies, joka myös mielellään haluaisi lapsia) tai sitten ei muutu.
Ihmisten pitäisi lopettaa vaatimasta toisiltaan niin helvetin paljon! Elämä ei ole mikään lautapeli jossa lopussa joku kosminen pelinhoitaja antaa kultamitalin oikein eletystä elämästä! Itseäni on vituttanut hiljaa kuunnella naisten saunoissa ja jumpissa kuinka keski-ikäiset naiset vertailevat lastensa työpaikkoja ja lastenlasten tekemisiä! Jokaisekla aikuisella on oikeus elää itselleen sopivaa elämää eikä olla suvun toiveitten täyttäjä. Itse opin läksyn vasta yli 40-vuotiaana. Minulla on lapsi mutta täysin omasta halustani. En ole lähisukuni ainoa lapsen saanut.
Olisit tehnyt mukaloita enemmän. Kyllä niistä joku olisi pamahtanut paksuksi tai sitten pamauttanut jonkun muijan paksuksi.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 17:41"]
Ymmärrän, että harmittaa. Surun paikkahan tuo on. Tyttäresi on tavallaan itsekäs aiempia sukupolvia kohtaan, kun ei halua jatkaa. Lisäksi varmaan todella ärsyttävää kuulla sitten muiden mummojen onnellista pulputusta ihmeellisistä lapsenlapsistaa.
[/quote]
Omasta mielestäni taas hänen toimintansa on tavallaan jopa ihailtavaa, koska onhan lapsettomuus myös ekoteko. Emme edes (valitettavasti) ole erityisen läheisiä, koska asumme kaukana toisistamme. Lapsi muutti lukion lopetettuaan pk-seudulle opiskelemaan insinööriksi (ja tuin ja tulen tukemaan häntä siinä kyllä). Soittelemme kyllä säännöllisesti ja näemme noin neljästi vuodessa.
Loogisesti ajatellen minun pitäisi olla hänestä todella todella ylpeä, ja olenhan minä. Silti tämä asia nyt minua kaihertaa ihan suhteettomasti, ja ongelma on pääosin minun pääni sisällä, ja tiedän sen. Silti tämä tekee minut suhteettoman surulliseksi ja kaipaan nyt lähinnä tukea miten lopettaa tämä olemattoman ongelman vatvominen.
Tuota sijaismummotoimintaa kyllä varmasti kokeilen, en ollut ennen kuullutkaan, mutta nopean googlauksen perusteella kuulostaa hyvältä. Kiitos teille :) -Ap
Tuliko mieleen, että jollei ap:lle suotu enää lisää mukeloita? Kaikille niitä ei tosta noin vain suoda.
Siis onko tytär ainoa lapsi vai ainoastaan ainoa tyttölapsi?
Minulla on veljiä kolme, yksi isoveli ja kaksi nuorempaa, mutta kuulemma lapsenlapsi ei ole sama asia pojan kuin tyttären kautta. Huoh.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 18:26"]
Siis onko tytär ainoa lapsi vai ainoastaan ainoa tyttölapsi?
Minulla on veljiä kolme, yksi isoveli ja kaksi nuorempaa, mutta kuulemma lapsenlapsi ei ole sama asia pojan kuin tyttären kautta. Huoh.
[/quote]
Uskoakseni ainoa lapsi, tosin AP ei tainnut sitä tuoda suoraan esille, mutta niinhän tuo aloitus vähän antaa ymmärtää.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 17:41"]
Ymmärrän, että harmittaa. Surun paikkahan tuo on. Tyttäresi on tavallaan itsekäs aiempia sukupolvia kohtaan, kun ei halua jatkaa. Lisäksi varmaan todella ärsyttävää kuulla sitten muiden mummojen onnellista pulputusta ihmeellisistä lapsenlapsistaa.
[/quote]
Tuo lihavoitu kohta on taas naurettavinta p#skaa mitä olen vähään aikaan lukenut. Jos lapsia hankkii sillä periaatteella, että he ovat meille jotain velkaa elämästään, tai he ovat itsekkäitä mikäli eivät täytä toiveitamme, niin on kyllä parempi olla lisääntymättä.
Minkä ikäinen henkilö kyseessä? Voi se mieli vielä muuttuakin? Ettei vaan olisi saanut liian pahasti siipeensä aikaisemmassa suhteessa?