Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa vanhemmuus helpottaa?
30.03.2015 |
Työkavereilla on jo kouluikäisiä lapsia, mutta yhä vain tuntuu riittävän murheita. Yhden lapsella ei matikka suju, toisella on liikaa harrastuksia, kolmas on sotkeutunut kiusaamistapaukseen. Kiirettä tuntuu riittävän, omaa aikaa on vähän ja huolirypyt jatkavat uurtumistaan äitien kasvoille. Minulle on aina kerrottu, että pikkulapsivaihe on vaikea ja sitten helpottaa. Miksei se näy?
Kommentit (19)
Ei se "helpota" koskaan, koska kyseessä ei ole helppo työ. Pieni lapsi, pienet murheet. Iso lapsi, isot murheet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen siinä vaiheessa että lapset muuttaa pois meidän kodista omaan kotiinsa ja minusta nyt ne murheet ovat suurempia kuin koskaan. On huoli siitä että osaavatko hoitaa asiansa, mutta kuitenkaan ei voi itse puuttua heidän tekemisiinsä, kun ovat kuitenkin täysi-ikäisiä.
Ehkä vähämurheisin hetki tulee siinä vaiheessa kun lapset vakiintuu omilleen. Sitten ne saavat ehkä lapsia ja pitää alkaa murehtia lapsenlapsista.
Helpottaa kun lapset ovat koululaisia. On ihmistyypistä kiinni miten ylikierroksilla käy koko ajan. Ja se kiire ja stressi heijastuu lapsiinkin.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:15"]
Helpottaa kun lapset ovat koululaisia. On ihmistyypistä kiinni miten ylikierroksilla käy koko ajan. Ja se kiire ja stressi heijastuu lapsiinkin.
[/quote]
Voi kyllä se riippuu ihan myös lapsista. Koulussa alkavat uudenlaiset haasteet, kun lapselta odotetaan paljon enemmän kuin ennen kouluikää ja hän on ison, uuden lapsiryhmän ympäröimänä.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:15"]
Helpottaa kun lapset ovat koululaisia. On ihmistyypistä kiinni miten ylikierroksilla käy koko ajan. Ja se kiire ja stressi heijastuu lapsiinkin.
[/quote]Niin, eli jos on sattunut syntymään ja kasvamaan tietyn tyyppiseksi ihmiseksi, vanhemmuudesta on huolta kuolemaan asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:43"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:15"]
Helpottaa kun lapset ovat koululaisia. On ihmistyypistä kiinni miten ylikierroksilla käy koko ajan. Ja se kiire ja stressi heijastuu lapsiinkin.
[/quote]Niin, eli jos on sattunut syntymään ja kasvamaan tietyn tyyppiseksi ihmiseksi, vanhemmuudesta on huolta kuolemaan asti.
[/quote]
Itse arvelen, että terveeseenkin kiintymyssuhteeseen kuuluu jonkinlainen huolehtiminen, ajoittain murehtiminen. Kunhan se ei mene överiksi niin ettei anna lapsen tehdä aikuisenakaan itsenäisiä ratkaisuja ja elää niiden kanssa.
Jaa-a, kyllä se riippuu ihan lapsista ja omista valinnoista ja kasvatuksesta. Miksi niitä lapsia pitää tehdä pienillä ikäeroilla monta? Miksi pitää haalia liikaa harrastuksia? Miksi ei opeta heti alussa lasta matikassa niin että myöhemmin ei tule ongelmia? Miksi on laittanut lapsensa kouluun jossa ei osata estää kiusaamista? Miksi ei ole kasvattanut lastaan niin että häntä ei kiusata? Kyllä mulla on ollut suht helppoa aina lasten kanssa, jopa kaksosten. Heti kun imettämisen lopetti elämä helpottui kaikkien lasten kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:18"][quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:15"]
Helpottaa kun lapset ovat koululaisia. On ihmistyypistä kiinni miten ylikierroksilla käy koko ajan. Ja se kiire ja stressi heijastuu lapsiinkin.
[/quote]
Voi kyllä se riippuu ihan myös lapsista. Koulussa alkavat uudenlaiset haasteet, kun lapselta odotetaan paljon enemmän kuin ennen kouluikää ja hän on ison, uuden lapsiryhmän ympäröimänä.
[/quote]
Toi on myös asenteesta kiinni. Jotkut vanhemmat ottaa lunkisti, toisille taas koulu on kuin kilimanjarolle kiipeäminen. On monta asennetta myös lapsen oppimiseen. Oman lapsen kiusaamiseenkin - jos se ei ole jatkuvaa ja yksipuolista.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:44"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:43"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:15"]
Helpottaa kun lapset ovat koululaisia. On ihmistyypistä kiinni miten ylikierroksilla käy koko ajan. Ja se kiire ja stressi heijastuu lapsiinkin.
[/quote]Niin, eli jos on sattunut syntymään ja kasvamaan tietyn tyyppiseksi ihmiseksi, vanhemmuudesta on huolta kuolemaan asti.
[/quote]
Itse arvelen, että terveeseenkin kiintymyssuhteeseen kuuluu jonkinlainen huolehtiminen, ajoittain murehtiminen. Kunhan se ei mene överiksi niin ettei anna lapsen tehdä aikuisenakaan itsenäisiä ratkaisuja ja elää niiden kanssa.
[/quote]Ei kai tässä kukaan ole sanonut, etteikö se olisi normaalia. On täysin ormaalia olla "sydän syrjällään" omien lasten vuoksi. Joku kokee voimakkaampia huolen tunteita kuin toinen, eikä sille mahda mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:50"]
Jaa-a, kyllä se riippuu ihan lapsista ja omista valinnoista ja kasvatuksesta. Miksi niitä lapsia pitää tehdä pienillä ikäeroilla monta? Miksi pitää haalia liikaa harrastuksia? Miksi ei opeta heti alussa lasta matikassa niin että myöhemmin ei tule ongelmia? Miksi on laittanut lapsensa kouluun jossa ei osata estää kiusaamista? Miksi ei ole kasvattanut lastaan niin että häntä ei kiusata? Kyllä mulla on ollut suht helppoa aina lasten kanssa, jopa kaksosten. Heti kun imettämisen lopetti elämä helpottui kaikkien lasten kohdalla.
[/quote]
Miksi olit niin hölmö että teit kaksoset?
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:44"][quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:43"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:15"]
Helpottaa kun lapset ovat koululaisia. On ihmistyypistä kiinni miten ylikierroksilla käy koko ajan. Ja se kiire ja stressi heijastuu lapsiinkin.
[/quote]Niin, eli jos on sattunut syntymään ja kasvamaan tietyn tyyppiseksi ihmiseksi, vanhemmuudesta on huolta kuolemaan asti.
[/quote]
Itse arvelen, että terveeseenkin kiintymyssuhteeseen kuuluu jonkinlainen huolehtiminen, ajoittain murehtiminen. Kunhan se ei mene överiksi niin ettei anna lapsen tehdä aikuisenakaan itsenäisiä ratkaisuja ja elää niiden kanssa.
[/quote]
Tottakai tietty huolehtiminen, mutta jos ei töissäkään voi ajatella kuin lapsen pärjäämistä tavallisessa peruskoulussa (eikä kyse ole kiusaamisesta tai sairaudesta), niin alkaa olla vaikeaa koko elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen varmasti naiivi pienten lasten vanhempi, mutta kun katson vaikka naapureita, joilla on ylä- ja alakouluikäisiä lapsia niin en vaan usko ettei yhtään helpota. Kun minä pääsen töistä, vaihdan vaippoja, käytän potalla, siivoan lattialle kaatuneita maitoja, syötän, pesen, puen yöpukua, nukutan ja yöllä pomppaan milloin kummankin luo. Viikonloppuna samaa rataa. Koululaisten vanhemmat voivat vaikka käydä lenkillä futistreenien aikaan ja viikonloppuisin lapset leikkivät todella pitkiä aikoja keskenään pihalla (ihanaa). Vanhemmat voivat ihan rauhassa ilman miljoonaa keskeytystä tehdä kotihommia tai vaikka juoda kahvia ja lukea lehteä. En usko, ettei tietyssä mielessä helpota.
Äitini sanoin "lapsista voi lakata huolehtimasta sitten, kun heillä on vanhainkotipaikka".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:43"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:15"]
Helpottaa kun lapset ovat koululaisia. On ihmistyypistä kiinni miten ylikierroksilla käy koko ajan. Ja se kiire ja stressi heijastuu lapsiinkin.
[/quote]Niin, eli jos on sattunut syntymään ja kasvamaan tietyn tyyppiseksi ihmiseksi, vanhemmuudesta on huolta kuolemaan asti.
[/quote]
Jotkut ihmiset vaan on luonteeltaan murehtioita, aina löytyy jotain mitä murehtia ja stressata. Lapset on meillä vaan lainaa, ei niistä voi pitää tiukasti kiinni montaa vuotta, vaikka miten haluaisi. Mulla on nuorimmaiset menossa eskariin syksyllä, ja kyllä kieltämättä vähän hirvittää. Sitä ei auta se että 6v. neuvolassa oletettiin lasten osaavan sellaiset asiat joita opeteltiin mun kouluaikana vasta ekalla luokalla, tai juuri ennen kouluunmenoa, jostain syystä ne vaatimukset on nykyään kasvaneet jo pienillä lapsilla että mitä pitäisi jo osata.
Esikoinen on tyttö, ja hänen kouluun menonsa ei hirvittänyt läheskään niin paljon, siitä on jo aikaa ja musta tuntuu että ei silloin vaadittu näin paljon, ja muutenkin tyttölapsi osaa olla varovainen paremmin liikenteessä kuin kaksi poikalasta...
Ensimmäiset 15 vuotta oli helppoa
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:51"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:50"]
Jaa-a, kyllä se riippuu ihan lapsista ja omista valinnoista ja kasvatuksesta. Miksi niitä lapsia pitää tehdä pienillä ikäeroilla monta? Miksi pitää haalia liikaa harrastuksia? Miksi ei opeta heti alussa lasta matikassa niin että myöhemmin ei tule ongelmia? Miksi on laittanut lapsensa kouluun jossa ei osata estää kiusaamista? Miksi ei ole kasvattanut lastaan niin että häntä ei kiusata? Kyllä mulla on ollut suht helppoa aina lasten kanssa, jopa kaksosten. Heti kun imettämisen lopetti elämä helpottui kaikkien lasten kohdalla.
[/quote]
Miksi olit niin hölmö että teit kaksoset?
[/quote]
Jaa, mitäs hölmöä siinä oli? Ihan hyvin on pärjätty. Kun odotin poikia, eräs lääkäri jolla itsellä oli jo aika isot kaksoset, sanoi että mene sieltä mistä aita on matalin, ja sitä neuvoa olen noudattanut. Pojat syntyi keskosena ja joutuivat olemaan reilun kuukauden sairaalassa, ja sen jälkeen kotona imetin vielä pari kuukautta, se oli aika rankkaa, mutta onneksi pojat alkoi muutamassa viikossa kun kotiin pääsivät nukkua 6 h yöllä, ja kun lopetin imettämisen niin mikäs siinä, saivat mahansa täyteen tuttelia ja nukkuivat heräämättä koko yön.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:56"][quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:43"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 08:15"]
Helpottaa kun lapset ovat koululaisia. On ihmistyypistä kiinni miten ylikierroksilla käy koko ajan. Ja se kiire ja stressi heijastuu lapsiinkin.
[/quote]Niin, eli jos on sattunut syntymään ja kasvamaan tietyn tyyppiseksi ihmiseksi, vanhemmuudesta on huolta kuolemaan asti.
[/quote]
Jotkut ihmiset vaan on luonteeltaan murehtioita, aina löytyy jotain mitä murehtia ja stressata. Lapset on meillä vaan lainaa, ei niistä voi pitää tiukasti kiinni montaa vuotta, vaikka miten haluaisi. Mulla on nuorimmaiset menossa eskariin syksyllä, ja kyllä kieltämättä vähän hirvittää. Sitä ei auta se että 6v. neuvolassa oletettiin lasten osaavan sellaiset asiat joita opeteltiin mun kouluaikana vasta ekalla luokalla, tai juuri ennen kouluunmenoa, jostain syystä ne vaatimukset on nykyään kasvaneet jo pienillä lapsilla että mitä pitäisi jo osata.
Esikoinen on tyttö, ja hänen kouluun menonsa ei hirvittänyt läheskään niin paljon, siitä on jo aikaa ja musta tuntuu että ei silloin vaadittu näin paljon, ja muutenkin tyttölapsi osaa olla varovainen paremmin liikenteessä kuin kaksi poikalasta...
[/quote]
Eikö sun lapset ole olleet päivähoidossa? Nimittäin mun lapsilla on esim alettu opettaa kirjaimia leikin varjolla jo 2-3-vuotiaina... Ja laskemista 3-4v. Värit, viikonpäivät ja vuodenajat kiertää koko ajan aamupiirin teemoina. Ylä- ja alakäsitteitä harjoitellaan. Ruoka-apulaisina toimivat kiertävän systeemin mukaan, eli tulee käytännön taitoja.
Siis vaikka kotona ei tekisi mitään erityistä, valmiuksia kehitetään päiväkotipäivän aikana, pienin askelin.
Ei se helpota. Se mikä helpottaa on se, että lapsen riippuvuus vähenee, ei ole enää yövalvomisia ja käytännön hoitamistyötä (vaippoja yms). Mutta murheet, jos niitä on, ovat paljon suurempia, kun lapsi kasvaa.