Lue keskustelun säännöt.
Minkälaiseksi kuvittelit elämäsi parikymppisenä? Toteutuiko kuvitelmasi?
04.05.2015 |
Olin melkoinen haaveilija nuorena. Usein ennen nukkumaanmenoa kuvittelin minkälaista elämäni tulisi olemaan. Ikään kuin maalailin tarinaa mielessäni.
.
Ajattelin, että minusta tulee eläinlääkäri. Menen nuorena naimisiin ja saan 2 poikaa ja tytön. Pojat pelaavat jääkiekkoa ja yleisurheilevat, tyttö voimistelee. Lisäksi he menestyvät koulussa, heillä on kavereita, mutta vietetään silti yhteistä perheaikaa. Pidän työstäni ja menestyn siinä hyvin, vaikka perhe ja koti ovatkin suurempi intohimoni. Meillä on kaunis omakotitalo omalla puutarhalla. Olen onnellinen.
.
Onnellinen olen kyllä vaikka haaveeni kuulostavat hupsuilta nykyään. Eläinlääkäriä ei minusta koskaan tullut, vaan biologian ja maantiedon lehtori. Menin naimisiin kyllä nuorena 22-vuotiaana ja sain ensimmäinen ja ainoan lapseni vuoden päästä. Perheeseen kuuluu siis mies, tokaluokkalainen, kaksi koiraa ja tuorein "perheenlisäys" on suomenhevostamma. Asumme rivitalossa, eikä tänne kovin kummoista puutarhaa saa. Rakastan perhettäni, mutta haaveilemaani "kodin hengetärtä" minusta ei tullut.
Kommentit (26)
Minä haaveilin myös nuorena naimisiin menosta ja lapsien saamisesta (siis jo parikymppisenä). Tosin halusin että mulla olisi myös työ (eläinlääkäri mullakin, laulaja, lastentarhanopettaja tai psykologi, vähän iästä riippuen vaihteli haaveammatit) jo ennen lasten hankintaa joten en ihan tajunnut realiteettiä :D Halusin myös asua mieheni ja lasteni kanssa isossa punaisessa puutalossa jossa iso piha ja perunamaa.
Nyt olen 20-vuotias. Koulut on vielä kesken ja sen lapsen tein jo pari vuotta sitten. Lastentarhan opettaja olisi tällä hetkellä se haaveammatti taas mutta vanhustyö ja maahanmuuttajatyökin kiinnostaa, eli sosionomiksi luen itseäni :) Naimisissa en ole enkä edes yhdessä lapseni isän kanssa, mutta vakavassa parisuhteessa ja ollaan puhuttu yhteen muutosta. Haluaisin jo lisää lapsia mutta taidan kuitenkin hankkia koulutuksen ennen sitä. Ehkä vielä joskus saan sen omakotitalonkin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin, että parikymppisenä opiskelen yliopistossa.
Nyt parikymppisenä opiskelen yliopistossa.
Parikymppisenä kuvittelin tulevan elämäni tylsäksi, ilottomaksi, velvollisuuksien ja rutiinien täyttämäksi. Joku oli juuri selittäyt minulle, mitä ruuhkavuodet ovat. Ihmettelin, mikä kumma saa ihmiset hyväksyvät tuollaisen keskiluokkaisen paikalleen jämähtäneen elämäntavan.
Sitten tajusin, että kaikki tuo johtuu lasten hankkimisesta, ja että lapsia ole mikään pakko hankkia.
Ajattelin että opiskelisin haaveilemaani alaa ja valmistuisin etuajassa, tekisin samalla töitä ja eläisin miellyttävää elämää kirjojen ja taiteen parissa. Olisin ehkä parisuhteessa, mutta naimisiin en menisi koskaan.
No, olen kyllä opiskellut vuoden mutta sitten sain burn-outin ja olen nyt tehnyt hanttihommia kunnes jaksan taas keskittyä opintoihin. Lukea on ole masennuksen takia jaksanut aikoihin, keskittymiskyky ei riitä. Naimisiin menin 20-vuotiaana, jos teen itsemurhan niin haluan että omaisuuteni menee miehelleni.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 13:11"]
Parikymppisenä kuvittelin tulevan elämäni tylsäksi, ilottomaksi, velvollisuuksien ja rutiinien täyttämäksi. Joku oli juuri selittäyt minulle, mitä ruuhkavuodet ovat. Ihmettelin, mikä kumma saa ihmiset hyväksyvät tuollaisen keskiluokkaisen paikalleen jämähtäneen elämäntavan.
Sitten tajusin, että kaikki tuo johtuu lasten hankkimisesta, ja että lapsia ole mikään pakko hankkia.
[/quote]
Niin totta! Se vapauden tunne, joka tuota tajuamista seurasi, oli uskomaton. Nyt kolmikymppisenä olen paljon onnellisempi kuin uskalsin toivoakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin että kiertelen 20-30 vuotiaana baareja ja sekoilen, no niin tuli tehtyä 16-19v Miten kävikään 20 vuotiaana asetuin, rauhotuin, lopetin päihteet kokonaan, menin kihloihin ja odotamme nyt lasta olen 21.
Teininä ajattelin että haluan lapsen jo nuorena. Äitiys oli ainut asia jota halusin eikä mikään muu kiinnostanut. Tämä toive toteutui. Vielä lähempänä neljääkymmentä olen saman miehen kanssa naimisissa ja viisi lasta. Onnellinen olen. Sain mitä halusin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No 18-kesäsenä haaveilin siitä että olisin ensimmisen poikaystäväni kanssa ikuisesti yhdessä, menisimme nuorina naimisiin ja perustaisimme perheen. Hankkisin itselleni unelma ammatin mutta voisin olla pitkään myös lasten kanssa kotona. Rakentaisimme oman talon elelisimme onnellisina.
No nyt 24 vuotiaana ei ihan mennyt noin. Muutin takaisin suomeen ja ensimmäinen poikakaveri jäi toiseen maahan. Olen kyllä löytänyt unelmien mieheni joten en ole yhtään surullinen ettei homma ole mennyt niin kuin suunnitelin, koska haluan nyt toteuttaa kaiken tuon hänen kanssaan. Meillä on omistusasunto, suunnitelaan naimisiin menoa joskus tässä lähitulevaisuudessa, lapsia halutaan myös piakkoin ja se oma talo sitten jossain vaiheessa. Valmistun vuoden päästä, mutta en vieläkään tiedä mikä minusta sitten tulee isona, joten ovet on auki
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 13:11"]
Ihmettelin, mikä kumma saa ihmiset hyväksyvät tuollaisen keskiluokkaisen paikalleen jämähtäneen elämäntavan.
Sitten tajusin, että kaikki tuo johtuu lasten hankkimisesta, ja että lapsia ole mikään pakko hankkia.
[/quote]
Asia on päinvastoin. Kun lapsia ei ole, niin voi jämähtää rauhassa paikoilleen. Lasten kanssahan joutuu osallistumaan ja menemään ja tekemään kaikenlaista. Yksin ollessa riittää se, että käy töissä ja tulee kotiin katsomaan tv:tä tai nukkumaan. Ei tarvitse olla sosiaalinen kenenkään vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoana lapsena mutta ison suvun keskellä kasvaneena toivoin aina isoa perhettä: meluisaa, yhdessäviihtyvää ja ydinperhettä isompaa. Ja työtä mistä nauttisin, pari haaveammattia pyöri mielessä.
Oikeastaan sain kaiken ja enemmänkin:) 4 lasta, ystäviä, ison suvun miehen ja lasten kumppaneiden mukana. Paljon ihanaa yhdessäoloa hyvän ruuan ja viinin merkeissä, tietynlaista yhteisöllisyyttä kun muutimme Helsingistä pienemmälle paikkakunnalle.
Ja työ; no lähes 30v meni pääosin palkan vuoksi työtä tehdessä mutta samalla tein "firiksinä" noita haaveilemiani suunnitteluhommia itselle ja muille. Ja matkailustakin tuli lopulta ura kuten haaveilin. Nyt matkustan sekä lomilla että työkseni:D
Tarkoittiko kysymys millaiseksi kuvittelin elämäni sitten kun olen 20-vuotias, vai millaiseksi kuvittelin tulevan elämäni ollessani 20-vuotias? Selkeesti kysymys on ymmärretty kahdella tavalla :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haaveilin että saan ammatin,työn ja perheen,omakotitalon ja kesämökin. Eipä toteutuneet toiveet kun sain vain perheen ja vanhan pienen omakotitalon.t.ammattivalittaja
Unelma: Mukavaa ja leppoisaa perhe-elämää vaimon ja lasten kanssa. Hienoja hetkiä, naurua sekä iloa.
Todellisuus: Jokaviikkoista rallia nenävalkoisena baareissa ja klubeissa. Tärinää, yksinäisyyttä, vitutusta ja ahdistusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 13:44"]
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 13:11"]
Ihmettelin, mikä kumma saa ihmiset hyväksyvät tuollaisen keskiluokkaisen paikalleen jämähtäneen elämäntavan.
Sitten tajusin, että kaikki tuo johtuu lasten hankkimisesta, ja että lapsia ole mikään pakko hankkia.
[/quote]
Asia on päinvastoin. Kun lapsia ei ole, niin voi jämähtää rauhassa paikoilleen. Lasten kanssahan joutuu osallistumaan ja menemään ja tekemään kaikenlaista. Yksin ollessa riittää se, että käy töissä ja tulee kotiin katsomaan tv:tä tai nukkumaan. Ei tarvitse olla sosiaalinen kenenkään vuoksi.
[/quote]
Vanhemman ajankäyttöä säätelee se, mitä täytyy tehdä. Lapsettomana olen vapaa tekemään vapaa-ajallani ihan mitä haluan. Lasten kanssa jumitut siihen kuuluisaan Bermudan kolmioon, johon kuuluu koti, työ ja lasten iästä riippuen joko päiväkoti tai harrastuspaikka. Kavereille, omille intohimoille tai yksinololle ei jää aikaa. Minun ei tarvitse töiden jälkeen aloittaa uutta työtä lastenhoitajana ja kodinlaittajana. Tietysti jos ei ole mitään intohimoja tai mielenkiinnonkohteita, lapset ovat varmaan aika ilmeinen tapa tehdä elämästä vähän merkityksellisempää, mutta ei se kovin hyvä tapa ole. -5
Haaveilin yliopistoon menemisestä ja opiskelijaelämästä, en ajatellut juuri sen pitemmälle. Työelämä tuntui kaukaiselta ja vaikealta. Sain haluamani opiskelupaikan, elämä ei oikein sujunut, valmistuin, työelämä ei oikein sujunut. Myöhemmin elämä kääntyi nousuun, nykyään olen tyytyväinen.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 13:11"]
Parikymppisenä kuvittelin tulevan elämäni tylsäksi, ilottomaksi, velvollisuuksien ja rutiinien täyttämäksi. Joku oli juuri selittäyt minulle, mitä ruuhkavuodet ovat. Ihmettelin, mikä kumma saa ihmiset hyväksyvät tuollaisen keskiluokkaisen paikalleen jämähtäneen elämäntavan.
Sitten tajusin, että kaikki tuo johtuu lasten hankkimisesta, ja että lapsia ole mikään pakko hankkia.
[/quote]
Minulla ruuhkavuodet menivät juuri 40-kymppisenä, mutta kiire ei suinkaan johtunut lapsista (2 kpl) vaan omista vanhemmista, jotka eivät enää pärjänneet omillaan. Omani eivät asuneet meillä vaan omassa asunnossaan, mutta silti oli kovasti hommaa, kun sairastelivat ja käytiin yhdessä lääkärissä yms. Muisti ei heillä ollut enää niin terävä, oli minun tehtäväni muistaa mitä lääkäri sanoi ja opastaa kertoa kotihoidolle missä mennään. (Tieto ei siis tosiaankaan siirtynyt esim. sairaalasta kotihoidolle)
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 14:27"]
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 13:11"]
Parikymppisenä kuvittelin tulevan elämäni tylsäksi, ilottomaksi, velvollisuuksien ja rutiinien täyttämäksi. Joku oli juuri selittäyt minulle, mitä ruuhkavuodet ovat. Ihmettelin, mikä kumma saa ihmiset hyväksyvät tuollaisen keskiluokkaisen paikalleen jämähtäneen elämäntavan.
Sitten tajusin, että kaikki tuo johtuu lasten hankkimisesta, ja että lapsia ole mikään pakko hankkia.
[/quote]
Minulla ruuhkavuodet menivät juuri 40-kymppisenä, mutta kiire ei suinkaan johtunut lapsista (2 kpl) vaan omista vanhemmista, jotka eivät enää pärjänneet omillaan. Omani eivät asuneet meillä vaan omassa asunnossaan, mutta silti oli kovasti hommaa, kun sairastelivat ja käytiin yhdessä lääkärissä yms. Muisti ei heillä ollut enää niin terävä, oli minun tehtäväni muistaa mitä lääkäri sanoi ja opastaa kertoa kotihoidolle missä mennään. (Tieto ei siis tosiaankaan siirtynyt esim. sairaalasta kotihoidolle)
[/quote]
Totta kai se johtuu lapsista. Jos ei ole lapsia, ehtii hyvin pitää huolta omista vanhemmista. -5
Luulin asuvani rumassa opiskelijamurjussa nälkää nähden. No en koskaan päätynyt opiskelijamurjuun eikä nälkäkään pahemmin vaivaa :-) paitsi nyt, joten menenkin munakkaalle ja kahville >>>
16: Nr. 5 kirjoitti, että kaikki paikoilleen jämähtäminen riippuu lapsista, ja minä osoitin, että näin ei ole. Paikoilleen voi jämähtää myös ilman lapsia, ja hui kauhistus, kaikille ei olekaan kauhistus "jämähtää", vaan se voi olla toivottu olotila.
Joillakin, esim. ilmeisesti sinulla, on vain tarve uskotella, että kaikki ikävät asiat ovat lapsista johtuvia, tai että millekään omalle ei jää aikaa. Et lisäksi myöskään taida ymmärtää, että ilottomuus ja tylsyys ovat subjektiivisia kokemuksia.
Mustavalkoiset mielipiteet tuskin tekevät sinusta mielenkiintoista.
11
Unohdin jo puolessa matkassa mitä kirjoitin. Haaveilin nuorena siis "täydellisistä lapsista" ja omani kyllä on täydellinen, mutta ei samalla tavalla. Lapseni ei ole luokkansa paras, eikä joukkueensa avainpelaaja. Silti hän on täydellinen ja rakas minulle.
AP