Lue keskustelun säännöt.
Minkälaiseksi kuvittelit elämäsi parikymppisenä? Toteutuiko kuvitelmasi?
04.05.2015 |
Olin melkoinen haaveilija nuorena. Usein ennen nukkumaanmenoa kuvittelin minkälaista elämäni tulisi olemaan. Ikään kuin maalailin tarinaa mielessäni.
.
Ajattelin, että minusta tulee eläinlääkäri. Menen nuorena naimisiin ja saan 2 poikaa ja tytön. Pojat pelaavat jääkiekkoa ja yleisurheilevat, tyttö voimistelee. Lisäksi he menestyvät koulussa, heillä on kavereita, mutta vietetään silti yhteistä perheaikaa. Pidän työstäni ja menestyn siinä hyvin, vaikka perhe ja koti ovatkin suurempi intohimoni. Meillä on kaunis omakotitalo omalla puutarhalla. Olen onnellinen.
.
Onnellinen olen kyllä vaikka haaveeni kuulostavat hupsuilta nykyään. Eläinlääkäriä ei minusta koskaan tullut, vaan biologian ja maantiedon lehtori. Menin naimisiin kyllä nuorena 22-vuotiaana ja sain ensimmäinen ja ainoan lapseni vuoden päästä. Perheeseen kuuluu siis mies, tokaluokkalainen, kaksi koiraa ja tuorein "perheenlisäys" on suomenhevostamma. Asumme rivitalossa, eikä tänne kovin kummoista puutarhaa saa. Rakastan perhettäni, mutta haaveilemaani "kodin hengetärtä" minusta ei tullut.
Kommentit (26)
Minä haaveilin parikymppisenä että pääsisin alkoholistimiehestäni eroon. Haaveeni toteutui muutamia vuosia sitten. Nyt olen nelikymppinen. Enpä osaa kaivata muuta, tyytyväinen olen että saa olla vapaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittelin eläväni railakasta opiskelijaelämää, ravaisin baareissa ja miehissä. Löysinkin sitten vakituisen tyttöystävän omaksi yllätykseni juuri kun täytin 18 joten tuo railakkuus jäi kokematta :D eikä tuo opiskelijaelämäkään kovin hurjaksi yltynyt.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 14:36"]
16: Nr. 5 kirjoitti, että kaikki paikoilleen jämähtäminen riippuu lapsista, ja minä osoitin, että näin ei ole.
[/quote]
Kannattaisi lukea vähän tarkemmin. Kirjoitin, että kaikki aikuisen elämässä inhoamani paikalleen jämähtäminen johtuu lapsista. Tämä pitää täysin paikkaansa. En ole joutunut lapsettomuuteni ansiosta kärsimään mistään niistä ikävyyksistä, joita parikymppisenä karsastin. -5
Haaveilin nuorena (n. 15 kesäisenä), että 20+ vuotiaana olisin korkeastikoulutettu ja työssä, johon liittyy matkustelu. Ajattelin asettavani uran etusijalle ja haaveilin, että pukeutuisin töihin jakkupukuun ja tekisin vaativaa asiantuntijatyötä. Avioliittoon tai perheeseen liittyviä haaveita minulla ei ollut, pikemminkin ajattelin etten tulisi koskaan vakiintumaan tai saamaan lapsia.
Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Olen nykyään psykologi ja työskentelen kyllä vaativassa asiantuntijatehtävässä sekä saan (joudun) pukeutumaan aika ajoin jakkupukuun. Mieheni löysin heti ensimmäisenä opiskeluvuotena ja menimme naimisiin joitakin vuosia myöhemmin. Lapsia ei vielä ole, mutta nekin suunnitteilla. Edelleen rakastan matkustelua ja uusia kulttuureita, mutta valitettavasti matkustelu ei kuulu nykyiseen työnkuvaani. Nyt kun ajattelen, olen onnellinen, etteivät nuoruuden unelmat toteutuneet sellaisinaan.
Oi niitä aikoja, kun oli nuori ja tulevaisuus avoinna! Haaveilin korkeakoulututkinnosta, ihanasta miehestä, jonka kanssa hoitaisimme tasavertaisesti kotia ja lapsia. Elämä olisi mukavaa ja...
No, ammattitutkinnon olen suorittanut (inhoan työtäni) eikä miehessäkään ole kehumista. Lyhyesti kerrottuna, valitsin monessa valintatilanteessa väärin. Vituttaa oma tyhmyys. En todellakaan halunnut tätä!
19: Et taida osata lukea?
Miksi muuten sairaista vanhemmista huolehtiminen ei olisi mainitsemaasi rutiinien ja velvollisuuksien täyttämää elämää?