Np-ultra pieni pää viikkoihin nähden
Pää oli laskennallisesti jäljessä 9 päivää, vartalo 3 päivää. Vartalo ei huolestuttanut, mutta jotenkin jäi vaivaamaan tuo pää. Onko muilla vastaavaa, oliko jotain erityistä syytä vai kenties kaikki ok? ...Ja tiedän kaikki selviää aikanaan ja lääkäri kertoo parhaiten jnejne, mutta silti kaipaan kokemuksia. Kummallakaan vanhemmalla ei ole mitenkään pieni pää.
Kommentit (15)
Käski vain odotella verikokeiden tuloksia ja sitten mahdollisia lisäseuloja, mutta niin sanottiin myös esikoisen kohdalla, jolloin kaikki oli niin kuin pitääkin.
Ok, tuskin huolta. Ei meillä muukaan ole täsmännyt viikkoihin ja pää tosiaan oli ihan hirveästi edellä ja kaikki ollut ok. Meillä ei kyllä lle ikinä alettu tutkimaan syitä eri viikoille.
Kiitos vastauksesta, en tiedä voiko ihan suoranaisesti verrata "pieni- ja isopäisyyttä" keskenään, eli jos jollain kokemusta 'liian' pienestä päästä kuulisin mielelläni.
Mulle lääkäri sanoi, että pään muoto vaikuttaa. Kun päänympärysmittaan otetaan mm. korvien välin mitta. Jos pää on puikulan muotoinen, niin tuo vaikuttaa siihen, että tuloksesta tulee pienempi, kuin jos pää olisi symmetrinen. Ja on siis ihan normaalia, että pää voi olla muutakin kuin symmetrinen pallo.
Onko vanhemmat pienipäisiä? Ei hoitaja voi spekuloida ennen aikojaan. Tuolle yhdelle kommentoijalle totean kyllä että nimenomaan pienipäisyys on kehitysvammaissa tyypillistä. Mutta ihmisellä voi olla pieni pää muutenkin. Kerrohan sitten, oliko huolesi turha.
Kannattaa varautua, jos lapsesi on kehitysvammainen. Minkäikäinen olet?
Meillä oli rakenneultrassa päänympärys muutaman päivän jäljessä. Se ultraaja sanoi että ei vanhemmillakaan näköjään oo mitkään leveät päät. Terve poika nyt 2v.
Rakenneultra on eri asia kuin np-ultra. On täysin normaalia että rakenneultrassa heittääpäät ja vartalot suuntaan jos toiseen joillain päivillä. 3 päivää jäljessä ei ole juuri mitään, mutta kun mennään yli viikon niin siinä tietääkseni kulkee viiteraja. Olen 26 vuotias. Molemmilla vanhemmilla edelleenkään ei ole pieni pää. -ap
Onko raskausviikot varmasti oikein alskettu vai heitteleekö sulla menkat? Muutamankin päivän heitto raskausviikoissa voi vielä noin alkuvaiheessa varmasti vaikuttaa kokoon paljonkin.
Ei ole omaa kokemusta heitosta noin päin. Meillä on pienipäiset lapset, alimmalla käyrällä kasvavat (meillä vanhemmilla myös pieni päänympärys). Silti raskausaikana ei koskaan pään koko heittänyt viikoista yhtään, päinvastoin oli välillä edelläkin. Pään muoo ja koko on muokkaantunut sitten vauvavuoden aikana.
Kun nyt kerran kyselit kokemuksia ja rehellisiä mielipiteitä (tulkitsen kun lohdutteluista ja "älä huoli"-viesteistä huolimatta edelleen toivoit vastauksia) niin olisin kyllä itse hieman huolissani. On tuo pään koon heitto tuossa mittakaavassa/rv-määrässä aika ison kuuloinen :-/ Toisaalta, mittaustulos on alle milleistä kiinni ja mittaajan kokemus ja tarkkuus työssään varmasti voi aiheuttaa virheitä tulokseen. Itse varmaan miettisin myös vaihtoehtoja mahdollisen huonon uutisen varalle. Mutta en olekaan pastellisävyisten lasien läpi katseleva "kaikki on niin ihanaa"-odottaja....
Raskausaikana luin blogia, jonka kirjoittajan lapsella todettiin trisomia tai triploidia. Muistaakseni ultrissa oli ennen diagnoosia jo kiinnitetty huomiota sikiön kokoon, myös pään kokoon. En nyt saa päähäni blogin nimeä, kokeile jos löytäisit sen.
Toivottavasti saatte selvyyden pian ja kaikki olisi hyvin.
Meillä rakenneultrassa vauvan päänympärys oli noin kaksi viikkoa pienempi. Ensin siis kätilö ultrasi ja sitten vielä lääkäri tarkisti ja saman tuloksen antoi. Varattiin kontrolliaika kahden viikon päähän ja lääkäri puhui jo että "vielä kerkiää sitten jos kaikki ei ole hyvin" eli raskaudenkeskeytystä tarkoitti. Oli elämäni pisimmät kaks viikkoa enkä muista siltä ajalta mitään. Noh, kahden viikon päästä mentiin taas ultraan ja tällä kertaa eri lääkäri katsoi ja sanoi, että ihan on viikkoja vastaava pää. Vauva oli perätilassa, joten mittaaminen oli hankalampaa. Siksi ensin tuli liian pieni päänympärysmitta. Todella paska fiilis jäi ekasta lääkäristä, varsinkin kun jo keskeytyksestä alkoi puhumaan..
Meidän tapauksessa siis perätilan takia saatiin virheellinen päänympärysmitta.
Nyt tyttö puolitoistavuotias ja on terve ja erittäin uhmakas tapaus. :D Tsemppiä ap!
Menkat on säännölliset, eli ei oikein sieltäkään syytä voi etsiä. Toivon salaa mittausvirhettä, mutten jaksa uskoa siihenkään, turvotusta ei niskassa ollut joten jo se tuo oman helpotuksen. Päätä kuitenkin mitattiin suunnasta jos toisesta ja tulos ei siitä parantunut, lisäksi uskon että hoitajat tekevät työnsä huolellisesti. Ja tosiaan ei paljoa auta "meillä heitti kolme päivää pään koko" kommentit, kun edelleenkään mielestäni kolmen päivän heitto voi mennä täysin hedelmöittymishetken piikkiin, eikä kolmea päivää voi edes pitää juuri minään heittona. Ja olen lueskellut että pienipäisyys olisi yhteydessä esim down-oireyhtymään, lisäksi fas-lapsiin, mutten ole käyttänyt päihteitä enkä alkoa koko raskauden aikana, suvussa ei ole down-oireyhtymää tavattu. Näin sitä pieni asia saa paljon huolta aikaiseksi, toivottavasti pää tekisi jonkun kasvupyrähdyksen ja verikokeet olisi ok, niin lähtisi tämä pala kurkusta. -ap
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 08:54"]Menkat on säännölliset, eli ei oikein sieltäkään syytä voi etsiä. Toivon salaa mittausvirhettä, mutten jaksa uskoa siihenkään, turvotusta ei niskassa ollut joten jo se tuo oman helpotuksen. Päätä kuitenkin mitattiin suunnasta jos toisesta ja tulos ei siitä parantunut, lisäksi uskon että hoitajat tekevät työnsä huolellisesti. Ja tosiaan ei paljoa auta "meillä heitti kolme päivää pään koko" kommentit, kun edelleenkään mielestäni kolmen päivän heitto voi mennä täysin hedelmöittymishetken piikkiin, eikä kolmea päivää voi edes pitää juuri minään heittona. Ja olen lueskellut että pienipäisyys olisi yhteydessä esim down-oireyhtymään, lisäksi fas-lapsiin, mutten ole käyttänyt päihteitä enkä alkoa koko raskauden aikana, suvussa ei ole down-oireyhtymää tavattu. Näin sitä pieni asia saa paljon huolta aikaiseksi, toivottavasti pää tekisi jonkun kasvupyrähdyksen ja verikokeet olisi ok, niin lähtisi tämä pala kurkusta. -ap
[/quote]
Downin syndrooma ei ole perinnöllinen.
Olennaista tässä on pään ja vartalon mittojen välinen heitto, joka on kuusi päivää. Todennäköisin syy on, että hedelmöittyminen on tapahtunut muutaman päivän arvioitua myöhemmin. Tällöin vartalon kasvu ei todellisuudessa ole yhtään jäljessä tai on jopa päivän tai pari edellä keskiarvoa, ja pää on vastaavasti muutaman päivän jäljessä keskiarvoa. Tällaiset heitot ovat ihan tavallisia ja normaaleja.
Kätilön kommentti verikokeiden tuloksista on vakiolause, jonka hän sanoo kaikille odottajille. Jos sikiön mitoissa olisi ollut syytä huoleen, sinut olisi ohjattu lisätutkimuksiin verikokeiden tuloksista riippumatta. Voit siis rauhoittua ja lopettaa mittojen pohtimisen.
Kiitos vastauksestasi, en ole tullut edes ajatelleeksi tuota mittojen suhdetta toisiinsa. -ap
Meillä ollut aina pää viikkoja edellä. Eikö hoitaja sanonut mitään?