Sosiaalityöntekijöiden käsityskyky: kaksi uskomatonta kohtaa
Ovatko sosiaalityöntekijät jotenkin käsityskyvyltään muita ihmisiä alemmalla tasolla? Eli penaalin tylsimmät kynät hakevat sosiaalityöntekijäksi, vai mistä on kysymys?
1. Sosiaalityöntekijät tiesivät, että Nadia Berough on keksitty valehenkilöys. He kuitenkin TOIVOIVAT, Laamasen kertovan todellisen henkilöytensä. Eli jos lapsesta vastaava henkilö esittäytyy Aku Ankaksi, niin asia on ok ja sosiaalityöntekijät jättävät turvallisin mielin lapsen henkilön hoivaan. Isä ei ollut silloin paikalla, joten lapsen voi siis todellakin jättää tuntemattomalle henkilölle.
2. Sosiaalityöntekijät tiesivät Laamasen nelosraskaudesta ja ihmettelivät sen pituutta, eli kestänyt ainakin vuoden. Lisäksi naapuri oli tehnyt ilmoituksen, jonka mukaan Laamanen oli sairastunut aivokasvaimeen ja hänellä oli siksi vahva lääkitys. Eli vuoden kestänyt raskaus + aivokasvain ja lääkitys + valehenkilöys = henkilö voi toimia lapsen hoitajana.
Uskomatonta!