Rakkaus loppunut ajat sitten mutten halua lähteä
pitkästä suhteesta (20vuotta), koska yksin jääminen pelottaa ja uuden suhteen hankkiminen ollut minulla aina vaikeaa (vaikka olen normaalin näköinen, pääkopasta terve ja koulutus&työpaikkapuolikin kunnossa). Yhteisiä lapsia on eikä akuuttia ongelmaa mutta esim. henkisen väkivallan elän, fyysistä väkivaltaa ei ole koskaan ollut. Henkisen väkivallankin suhteen puoleni pystyisin pitämään, mutten useinkaan lasten kuullen halua siihen.
Aihetta olen tosissani hautonut jo viitisen vuotta (kerran jopa eropaperit olivat allekirjoitusta vailla valmiita, mutta minut puhuttiin ympäri). Mitähän siis tekisi ? Ehkä sivusuhteen hankkiminen helpottaisi lopullisen päätöksen tekemistä vaan mistäpäs sellaisen saisi (kun täysin vapaanakin suhteiden luomisessa oli ongelmia).
Tai erota. Minä en haluaisi että mieheni on kanssani vaan " tavasta" .
Kannattaisi vaikka sanoa mielipiteitään? Miten kukaan voi elää 20 vuotta toisen kanssa ilman että sanoo mitä ajattelee tai haluaa?
Itse ainakin haluan elää niin että mun ja mieheni on hyvä olla.
Vanhempani erosivat 23 vuoden avioliiton (5 lapsen jälkeen) ja se oli hyvä päätös. Jos erosta puhutaan ja kirjotellaan eropapereita niin miksei sitten suhdetta voi samaan syssyyn parantaa?? Eikö se jos mikä ole hälyytys että jotain on tehtävä?