Tarvitseeko nuori oman ikäisiään kavereita?

ups

[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 22:34"]

Poika on jo toisen asteen opiskelija. Ja tulee opiskelukavereiden kanssa toimeen kyllä. Mutta ei ole ystävystynyt varsinaisesti kenenkään kanssa, koska on ilmeisesti eri henkinen muiden kanssa. Aikuisten mielestä fiksu ja upea poika kyllä.

[/quote]

No eihän tuon ikäinen nyt enää varsinaisesti mitään kavereita tarvitse. Jos hän on sosiaalinen persoonallisuus, toki voi niitä kaivata, mutta moni introvertti ei kaipaakaan erityisemmin edes. Ei varsinkaan "hinnalla millä hyvänsä" eli ei kavereiksi kelpaa kuka vaan erihenkinen vaan ystävyys kiinnostaa vasta jos on oikeasti sellainen jonka kanssa viihtyy. 

Itsekin opiskelin ihan täysin ilman kaverustumatta kenenkään kanssa opiskelupaikassa tai kaupungissa, koska opiskelin erittäin miesvaltaisella alalla ja muut opiskelijat lähinnä nauroivat minua ja hyljeksivät. Eipä tuo kauheasti haitannut, tulipa keskityttyä opintoihin biletyksen sijaan. 

Mukava kuulla, ettei se nyt mikään tuomiokaan välttämättä ole. Ja ehkä ammattikorkeassa on sitten samanhenkisempää väkeä, joita koulunkäyntikin kiinnostaa. Ehtiihän niitä kavereita saada sieltäkin sitten.

ap

Olen ymmärtänyt, että tarvitsee kovasti. Meillä ei tuo myöskään suju kovin hyvin. Lapseni on enimmäkseen netissä virtuaalikavereiden kanssa.

kyllä nuorille riittää aikuiset ystävät =)

Riippuu henkilöstä, mutta väittäisin empiirisen kokemukseni pohjalta, että kyllä tarvitsee ja kipeästi.

No eipä välttämättä. Itselläni ei sellaisia koskaan ollut, olin kiusattu ja outolintu, ja ihan terveeksi, normaaliksi aikuiseksi olen silti kasvanut. Tiedän monia muitakin kaltaisiani, osa oli kaveritta omasta tahdostaan ja osa vastoin tahtoaan, mutta eipä tuo ole mitään pysyvää haittaa aiheuttanut kellekään. 

Kiinnostuksesta: Kuinka vanha? Poika vai tyttö?

Meillä myös ihan sama ongelma 11 v pojan kanssa. Samoin olen ymmärtänyt, että ainakin joku samanikäinen hyvä kaveri pitäisi olla. Yritän lohduttautua sillä, että vaikka minulla itselläni on edelleen kavereita ala-asteelta, jonkin verran lähinnä tuttuja lukiosta ja ystäviä opiskeluajoilta, yläasteella hengailin koulussa milloin kenenkin kanssa eikä kavereina koulun ulkopuolella ollut kuin sisko ja hänen kavereitaan.

Olen miettinyt, miksi missään ei tunnu olevan tarjolla sellaista ryhmää, jossa harrastetaan vaihdellen milloin mitäkin ja jonne nimenomaan pitäisi tulla yksin eikä kaverin kanssa, jotta aidosti tutustuttaisiin toisiin.

Poika on jo toisen asteen opiskelija. Ja tulee opiskelukavereiden kanssa toimeen kyllä. Mutta ei ole ystävystynyt varsinaisesti kenenkään kanssa, koska on ilmeisesti eri henkinen muiden kanssa. Aikuisten mielestä fiksu ja upea poika kyllä.

[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 22:34"]

Poika on jo toisen asteen opiskelija. Ja tulee opiskelukavereiden kanssa toimeen kyllä. Mutta ei ole ystävystynyt varsinaisesti kenenkään kanssa, koska on ilmeisesti eri henkinen muiden kanssa. Aikuisten mielestä fiksu ja upea poika kyllä.

[/quote]

Tässä tietysti ap

Ei tarvitse. Kun olin 15 mun paras ystävä oli 23 ja viihdyin paremmin sisarusteni (30 ja 27) ja heidän ystäviensä seurassa ja nyt aikuisena minäkin kuulun jo kalustoon varsinkin siskoni porukassa.

Tarvitseeko? Siis mihin? Elämä on aika moninainen juttu. Jos haetaan jotain täydellistä suoritusta ja kutsuu sitä elämäksi, niin varmaan kyllä. Mutta kun elämä ei aina kulje niin. On monenlaisia tarinoita. Elämässä on monia teitä, monia mahdollisuuksia ja kohtaloita.

Ei kaikki välitä kavereista. Minä viihdyn pääasiassa yksikseni, mutta välillä tulee pyörittyä 25-v isosiskon ja tän kavereiden kanssa, ja joskus sit taas omassa porukassani, missä ihmiset on 25-33v. Äidin ja pikkusiskon kanssa viihdyn myös :) Ja oon 16v.

Jep, tämä sotii sanontaa "fiksut pärjää aina" vastaan. Meidän 11 v on myös fiksu, ja herkkä sekä ujo, vähän normista poikkeava, joka ei löydä samanhenkisiä ihan tuosta vaan. Olen miettinyt pääni puhki, miten tällaisia lapsia ja nuoria saisi ohjattua yhteen. Tärkeä kysymys minusta on, viihtyykö hän yksin. Meidän poika sanoo viihtyvänsä, joskin kyllä hän on myös ajoittain ääneen toivonut löytävänsä jostain oman kaverin ja valitellut juurikin sitä, että harrastuksiinkin kaikki tuntuvat tulevan omien kavereidensa kanssa. Myös hän pärjää kyllä porukassa, mikä on mielestäni hyvä asia. Olen yrittänyt ottaa vähän rennommin tämän asian kanssa ja toivon, että ennenpitkää edes se yksi bestis jostain tielle osuisi.

-6

Mä tykkään olla yksikseni. Kun kotona on aina joku niin ei saa omaa rauhaa usein..
Ja mulla on vuoden nuorempi sisko niin sen kanssa tulee melkeempä kokoajan oltua ja tälleen. Ja pikkuveljenkin.
Kavereita mulla on pari kolme, nekään ei hirveän usein voi ollakkaan koulun ulkopuolella. Olen tyytyväinen omaan tilaani, mutta olis kiva joskus olla yksikseenkin..
Tyttö 15v.

Eikö edes tyttö/poikaystävää? Neljän teinin äitinä kuulostaa aivan mahdottomalta, meillä kaikilla jatkuvasti jotain kaverimenoa tai täällä meillä olemista....voi toki olla kiinni omasta persoonallisuudesta.

Ei tietenkään tarvitse. Jokaiselle 14 vuotiaalle tekee vaan hyvää viettää vapaa-aikansa esim. vapaalla olevien nelikymppisten raksamiesten kanssa. Oppii paljon uusia sanoja ja värikkäitä ilmauksia eri asioille. Lisäksi varmaan unelma-ammattikin vaihtuu lääkäristä betoniraudottajaksi.

Mullakin oli kavereita koulussa, mutta en mä välittänyt olla niiden kanssa koulun ulkopuolella. En taida olla kovin sosiaalinen persoona. Mulle riittää edelleen vallan hyvin oman perheen seura, kaverit ja keskusteluseura löytyy vaikka facebookista. Luulen että pääasia on että on tyytyväinen. Mä pienenä muistan purnanneeni ettei mulla ole kavereita, mutta nyt tajuan että purnasin oikeasti sitä että miksi olin niin laiska, etten jaksanut koulun jälkeen enää mihinkään lähteä.