Perhepäivähoidon saisi lopettaa.
Kyllä päiväkodit on parempia paikkoja lapsille. Täälläkin monet pph.t valittaa kun ei ole rahaa ruokkia omia ja hoitolapsia.
Omakin kokemus asiasta löytyy kun lapsemme oli 2v-4v pph.lla. Hänellä pieni talo,useampi lapsi ja pyörätuolissa oleva mies plus avustaja miehelle päivisin kotona. Ahdasta oli. Lisäksi ruoka oli aina halvinta mahdollista ja esim askarreltu ei kuin kerran vuodessä äitienpäiväkortit muuten oli vaan vapaata leikkiä ja ulkoilua pienessä pihassa. Olisin halunnut lapsen jo 3v päiväkotiin mutta päivähoidonjohtaja ei tähän suostunut ennen 4 ikävuotta.
Myös varahoidosta toisella pph.lla on kokemusta. Hän katseli vaan aamupäivällä saippuasarjoja tv.stä ja lapset riehuivat viereisessä huoneessa ja hellalla oli kiehuva perunakattila eikä välittänyt tuon taivaallista kun meidän 2,5v vein sinne hoitoon enpä uskaltanut sinne jättää häntä. Valitin asiasta mutta pph.na on saanut olla vuosikymmenet vaikka itsekkin valitti ettei melkein 80v enää jaksa lapsia hoitaa.
Kommentit (7)
Yksityiset ppht on ainakin usein uskomattoman laadukkaita hoitopaikkoja, etenkin verrattuna siihen rahalliseen korvaukseen, mitä työstä saa. Ollaan nyt ystäväni kanssa vertailtu lähistön hoitopaikkoja ja löytyy niitä, jotka on erikoistuneet vaikka musiikkikasvatukseen tai liikuntaan tai kielipainotteisuuteen ja ihan löytyy hoitajalta tutkinto tai opintoja aiheesta.
Tosin onhan niitä ihmisiä varmasti moneen lähtöön. Olin yhdessä vaiheessa aikuiskoulutuskeskuksessa opettamassa joitakin kursseja tuleville perhepäivähoitajille. He juttelivat muiden kurssien tehtävistä ja pari äkäisen oloista tätiä parjasi, kun piti esim suunnitella teemaviikko kasviksiin liittyen, että kuvitteleeko ne oikeasti, että he sitten työssään viitsisi tällaisia teemaviikkoja ja -päiviä järjestää. Se tuntui kurjalta,
Perhepäivähoito meni pilalle uuden työehtosopimuksen vuoksi. Tasausvapaiden takia pienillä perhepäivähoidossa olevilla säännöllisesti kaksi eri hoitopaikkaa. Omat pieneni vien mieluummin päiväkotiin, ei tarvitse jatkuvasti sompailla kahden paikan väliä.
Olen joskus tehnyt perhepäivähoitajien kesäloma yms sijaisuuksia. Tykkäsin kovasti. Kyllä mietin silloin että jos alkaisi ihan vakkarina tekemään niin saisi kunnolla tutustua niihin hoitolapsiin.
Silloin ei ollut niitä tasausvapaita ja pahimmillaan työpäivät venyivät. Ensimmäisen lapsi tuli 5.30 ja viimeinen haettiin 17.30.. Kyllä me aamuisin katsottiin lasten kanssa aamupiirretyt, vaihdettiin päivävaatteet päälle ja sitten aamupalalle. Vanhemmat tiesivät tästä.
En tiedä miten on nykyisin mutta olen itse aikanani ollut pph kymmenisen vuotta. Halusin jäädä oman lapseni kanssa kotiin, olen koulutettu mutta kävin myös kurssin. Sain kaksi pientä ihanaa hoitolasta ja he olivatkin meillä alakoululaisiksi asti. Minulla oli juuri sopiva ryhmä oma ja kaksi muuta. Oli tosi mukavat vuodet, meillä siisti koti ja koirakin ilona. Lapset olivat kaikissa puuhissa mukana, ulkoilimme, leivoimme, askartelimme, kävimme teattereissa sun muissa tapahtumissa, retkillä toisten pph kanssa jne. jopa mökillä kävimme. Vanhemmat olivat fiksuja tulimme hyvin toimeen. Olin kyllä hyvä hoitaja ja lapset saivat laadukkaat päivät ja hyvät kotiruuat ja syliä ja yksilöllistä huomiointia! Palkka ei kyllä kahdesta lapsesta ollut kummoinen mutta onneksi on hyväpalkkainen mies niin ei riipaissut. Ja mikä parasta, hoitolapset ja vanhemmat jäivät elinikäisiksi ystäviksi niin meille kuin lapsillemme! Suurin osa tuntemista hoitajista oli todella työhönsö motivoituja, muutama vain mielestäni huono. Minusta on parempi hoitomuoto ainakin pienemmille ja meillä oli kyllä isoillekin.
Siis melkein 60v oli tämä toinen pph ei 80v.
Sinulla on täysi oikeus olla viemättä lapsiasi perhepäivähoitoon.
Niitä löytyy hyviäkin perhepäivähoitajia ja huonoja päiväkoteja.