Miksi ette kieltäydy kummiudesta, jos aidosti ette halua edes kummiksi?

Kerroitko kummiksi pyytäessäsi, mitä odotat? Minä suostuin kummiksi, koska ajattelin kieltäytymisen loukkaavan ja ajattelin myös ihan peruskummiuden eli joulu- ja syntymäpäivälahjojen ja silloin tällöin tapaamisten riittävän. Minusta on outoa, että nykyään tunnutaan odottavan kummin olevan lapselle suunnilleen yhtä läheinen kuin oma vanhempi.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 18:07"]

Kerroitko kummiksi pyytäessäsi, mitä odotat? Minä suostuin kummiksi, koska ajattelin kieltäytymisen loukkaavan ja ajattelin myös ihan peruskummiuden eli joulu- ja syntymäpäivälahjojen ja silloin tällöin tapaamisten riittävän. Minusta on outoa, että nykyään tunnutaan odottavan kummin olevan lapselle suunnilleen yhtä läheinen kuin oma vanhempi.

[/quote]

Ihan näin. Ei entisaikaan kummi ollut mikään yleinen lapsen leikittäjä, hyvä jos yleensä jollain lahjalla muisti. Minun kolmekymppisen moderni kummitäti kävi joku joulu ja toi lahjan. Vanhempi sisko kadehti: hänen kumminsa ei antanut koskaan mitään lahjoja. Toki kummit olivat sukuakin, joten muutenkin olisi nähty.

Mulla on kaksi kummilasta (kolmas syntyy pian :)), ensimmänen on jo 18-vuotias ja olemme edelleen läheiset. Musta oli hienoa saada olla seuraamassa lapsen kasvua ja kehitystä, olla tuttu ja turvallinen aikuinen jolle saattoi puhua sellaisiakin asioita mitä vanhemmille ei murrosikäisenä kehdannut tai halunnut. Me aikuiset olimme paljon yhteydessä, vietin myös paljon "laatuaikaa" lapsen ja nuoren kanssa.

Toinen kummilapsi on aivan vieras. Iloitsin kun kummiksi pyydettiin vaan enpä osannut kuvitella että kanssakäyminen vanhempien kanssa päättyy lähes täysin lapsen synnyttyä (mistä on jo yli 10 vuotta).

Olisin halunnut edes jollain tasolla tutustua lapseen. Hassuinta oli, että sanoessani vanhemmille että tuntuu oudolta että emme ole tekemisissä mutta lahja kelpaa, jouluna ja syntymäpäivänä, vastasivat että he eivät thdo pakettikummeja vaan aikuisen joka on kiinnostunut lapsesta ja läsnä tämän elämässä. Just. Olisiko pitänyt änkeytyä heille väkisin tai kidnapata lapsi kun usean vuoden ajan mitkään ehdotukset vierailuista/tapaamisista/retkistä eivät johtaneet mihinkään? Välimatkaa asuntojemme välillä oli huimat pari kilometriä.

Eli TODELLA kannattaa puhua aivan selväksi mitä se kummius itsekullekin merkitsee ettei tule pettymyksiä tai kaunoja puolin ja toisin.

Minulla on neljä omaa lasta ja kuusi kummilasta, miehellä seitsemän. Muistamme kummilapsia, tapaamme joskus, ja iltarukouksessa ovat kyllä aina mukana. Se on parasta, mihin minä pystyn, ja jos jotain muuta kaipaa, ei ehkä kannata pyytää kummiksi useamman lapsen vanhempia.

Eikös se rukouksessa muistaminen ole juuri sitä kummiutta parhaimmillaan?

Siis sitä, mitä kummius alunalkaen tarkoitti? Ja sitä että on lapsen "oma" aikuinen. Mitä se sitten käytännössä kenenkin kohdalla tarkoittaa. Jos noin paljon lapsia niin tuskin kovin intensiivistä läsnäoloa on odotettukaan.

Ymmärrän kyllä oikein hyvin heitä jotka eivät halua olla pelkkiä pakettiautomaatteja.

Ollaan miehen kanssa kieltäydyttykin. Alkoi olla jo liikaa kummilapsia muistettavaksi. 

Kieltäytyminen tarkoittaa sitä, että kerrot juuri synnyttäneelle hornoonihuuruiselle, ettei hän ole sinulle yhtä tärkeä kuin sinä hänelle. Ei. Olen suostunut pari kertaa, vaikka olen tiennyt etten jaksa pitää lapseen yhteyttä.

Juuri synnyttäneenäkö äidit sitten kummiksi kysyvät?

Voisiko kiittää kunniasta (siis oikeasti eikä kliseenä) ja sanoa että en usko pystyväni/jaksavani pitää yhteyttä?

Ei ainakaan tulisi yllätyksiä myöhemmin.

Musta 7:n kieltäytyminen on ollut nimenomaan välittämistä ja kunnioitusta.

?Silloin kun suostuu kummiksi, ei voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Että kummilapsen vanhemmat eroaa ja yhteys kummilapseen vaikeutuu. Tai että itse eroaa kumppanistaan ja kontakti puolison sukulaislapseen (kummilapseen) hiipuu. Tai että joskus ihan järkevästä ystävättärestä tulee härski hyväksikäyttäjä, joka kummiuden verukkeella imee mehut ja eurot pois, aikana, apuna ja lahjoina

Olisi todellakin pitänyt kieltäytyä! Kun ennen lapsen syntymää puhuttiin, mitä vanhemmat (lue: äiti) kummilta odottaa, jutut oli ihan toista kun nykyään. Jotenkin koen, että olen huono kummi, koska omat lapseni ja perheeni ovat minulle joka tilanteessa tärkeimpiä. Menevät aina ohi kummilapsesta, syntymäpäivänä, jouluna, milloin tahansa jos tarve niin vaatii. Mustasukkaisena hän vahtii mitä ostan lapsilleni, ja vertailee ääneen siihen, mitä annan kummilapselle. Kuitenkin sanoi alunperin, ettei odota ihmeellisiä lahjoja, kunhan vain olisin olemassa lapselle. Ei vaan enää huvita tavata lapsen äitiä, jonka vaatimukset menevät koko ajan hullummiksi. Kesällä sai kunnon pultit kun en lomaltamme lähettänyt lapselle korttia. En vaan lähettele kortteja. Kenellekään. Ikinä. Sanomattakin on selvää, ettei minua kummina muisteta mitenkään. Mitäs sitä nyt turhaan. Vastaus kysymykseen siis on, etten tosiaan tiedä, miksi suostuin kummiksi minulle lähes tuntemattoman ihmisen lapselle. Ihan omaa tyhmyyttäni kai. Ja siksi, että sattui olemaan omien lasteni pikkuserkku isän puolelta. Pakko tunnustaa että vituttaa ja armottomasti!