Lue keskustelun säännöt.
Murkun ehdoton "ei" liikuntaharrastuksen jatkamiselle :/
07.08.2014 |
Meillä on 7-lk aloittava vahvasti murkkuileva poikalapsi joka on nyt erittäin voimakkaasti sitä mieltä, että haluaa lopettaa n.2v harastamansa lajin. Käynyt siinä 1x/vkossa.
Niiin, eipä kai siinä mitään, mutta olemme ehdottomasti sitä mieltä, että jokin liikunnallinen harrastus oliis eritäin hyvä olla, ihan jo kunnon vuoksi ja sitten vastapainoksi 6-8h koulussa istumisille ja pelaamiselle josta pitää paljon.
Sanoin että jos ei mitään harrasta niin pelatakaan ei tässä määrin voi (2-3x/arkena+vkonloppuisin), vastasi että "ei sitten".
Miten hitossa tämän voi ratkaista, eihän se elämä voi olla pelkkää pitkää koulupäivää, sohvan pohjalla lukemista, tv:n katsomista ja tietokoneella pelaamista+kännykän rämpläämistä.
Aivan neuvoton olo:(
Kommentit (46)
Todella outoa jos ei edes kerran viikkoon jaksa ohjatussa harrastuksessa käydä.. Ite harrastin melkein 10 vuotta tanssia ja yläasteelle mennessä harkkamäärä kasvoi kahteen kertaan viikossa, plus siihen vielä sivuainetunti, ja tuo määrä tuntui vähältä. Olisin hyvinkin voinut 4-5 kertaa viikossa käydä treeneissä, mutta enempää ei ollut tarjolla. (Pieni tanssikoulu pienellä paikkakunnalla) Joten aloitinkin sitten yläasteella myös kilpauinnin (2 krt viikossa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 22:15"]
Todella outoa jos ei edes kerran viikkoon jaksa ohjatussa harrastuksessa käydä.. Ite harrastin melkein 10 vuotta tanssia ja yläasteelle mennessä harkkamäärä kasvoi kahteen kertaan viikossa, plus siihen vielä sivuainetunti, ja tuo määrä tuntui vähältä. Olisin hyvinkin voinut 4-5 kertaa viikossa käydä treeneissä, mutta enempää ei ollut tarjolla. (Pieni tanssikoulu pienellä paikkakunnalla) Joten aloitinkin sitten yläasteella myös kilpauinnin (2 krt viikossa)
[/quote]
No tietenkin, koska sinä, niin kyllä muutkin.
Lahjo vaikka juoksemaan. Tulosta juoksukoulun ohjeet ja sano, että jos tiettynä päivämääränä juoksee sen 5 km niin sitten saa palkinnoksi jotain isoa, jonka haluaisi, ja jota ette muuten hankkisi. Ja vaikka ei tavoitteeseen pääsisikään, niin ainakin oppii aikuisikää varten, että miten juoksukunnon kohottaminen toimii.
Siskoni lopetti teininä soittoharrastuksen ja on edelleen asiasta harmissaan. On kyllä aloittanut aikuisena uudelleen. On omien lastensa kanssa harjoittanut aika vahvaa motivointia (eli pakkoa), mutta murrosiän kuohujen jälkeen lapset ovat kyllä olleet tyytyväisiä.
Jotain liikunnallista mutta ei kilpailullista; seinäkiipeily, parkour, sirkuskoulu, scoottaus/skeittaus, melonta, geokätköily, joku itsepuolustuslaji, kuntonyrkkeily, crossfit, hiphop, sukeltaminen... Haarukoi vähän mikä kaveria voisi kiinnostaa, anna siihen mahdollisuus, uhkaa, lahjo ja kiristä sopivasti, esim. puolen vuoden harjoittelusta joku vähän isompi motivaattori? Joku liikuntaharrastus olisi hyvä olla, ellei sitten koulumatkoista tule jonkun verran liikuntaa päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 22:04"]
Ymmärrän, että liikuntaa harrastamattoman teinin kunto huolettaa ja varmasti monenkin tekee mieli pakottaa tein jatkamaan harrastusta vaikkei hän itse haluaisikaan. Onkin kokonaan toinen asia, onko pakottamisesta mitään hyötyä.
Olen toiminut lasten ja nuorten valmentajana kymmenkunta vuotta ja sen aikana on tullut nähtyä kaikenlaista. Joka vuosi joku kyllästyy ja lopettaa, se on täysin ymmärrettävää. Parempi lopettaa silloin, kun ei enää nappaa. Moni lopettaa suunnilleen ap:n pojan ikäisenä tai vähän vanhempana, koska harrastus alkaa vaatia paljon enemmän aikaa. Siinä missä joskus alakouluikäisenä harrastus on hauskaa tekemistä kavereiden kanssa tunti tai pari viikossa, tarvitaankin äkkiä myös itsenäistä tekemistä monena iltana viikossa sen lisäksi että ohjatut harjoitukset lisääntyvät ja tiukentuvat.
Silloin tällöin mukana on heitäkin, jotka eivät itse enää haluaisi jatkaa, mutta vanhemmat pakottavat siihen joko kuntoilun tai oman lajirakkauden tai jonkun muun väärän syyn vuoksi. Ja siinä sitten ollaankin ihmeessä, kun mukana roikkuu joku joka ei halua tehdä mitään ja jos tekee niin ihan miten sattuu. Heidän perseilynsä syö aikaa kaikilta niiltä, jotka ovat mukana omasta halustaan. Ja ärsyttää valmentajaa, joka useimmiten ei saa mitään muuta korvausta näkemästään vaivasta kuin hyvän mielen, tai näissä pakottamistapauksissa pahan mielen. Joskus vakava puhuttelu auttaa, mutta ei kuitenkaan aina. Ja ehkä vielä näitä pakosta mukana olemisia pahempia ovat ne tapaukset, joissa nuori lintsaa harjoituksista, kun ei enää halua jatkaa mutta ei saa lopettaakaan. Mukava ihmetellä, missä se ja se taas on, kysellä vaivihkaa vanhemmilta onko jotain sattunut ja kuulla, kuinka meidän Jesse on kyllä ollut joka kerta mukana.
Monet nuoret liikkuvat liian vähän, mutta harrastamaan pakottaminen ei ole oikea ratkaisu siihen ongelmaan. Ehkä yksi syy on ohjattujen liikuntaharrastusten liiallinen tavoitteellisuus. Sellaisiakin toki tarvitaan, mutta varmasti kysyntää olisi myös tavoitteettomalle liikunnalle, jossa tähtäin olisi kilpailumenestyksen sijaan mukavassa yhdessäolossa.
[/quote]Uskon ja kuulemani perusteella todella moni lopettaa joukkuepeliharrastuksen tuossa suunnilleen ap:n pojan ikäryhmässä. Enpä toisaalta ihmettele miksi. Oma poikani (nyt 14v) löysi tosi mieleisen joukkuepelin, jota kävi pari vuotta innolla. Viime syksynä kaikki muuttui, uusi valmennusryhmä, treenit 3 kertaa viikossa pakolliset, siihen turnaukset ja rankat pelimatkat, ylimääräisiä treenejä, ei edes kesällä mitään taukoa, ym ym. Valmennusporukan taholta hirveää syyllistämistä siitä, jos oli kerrankin pois treeneistä. Mukava harrastui muuttui rääkkitreeneiksi ja innostus sammui. Pakkopullaksi muuttunut koko homma. Ymmärrän, ettei poikaa huvita uhrata suurta osaa vapaa-ajastaan tähän harrastukseen, elämässä kun on muutakin, esim ystävät. Sanoin pojalle että kävisi nyt edes vielä tän sarjakauden loppuun eli vielä pari kuukautta, kun on seuralle kalliit vuosijäsenmaksutkin maksettu, samoin kalliit pelikamat hommattu ym. --
Itseäni surettaa, juuri tuo mitä sinä mainitsit eli liiallinen tavoitteellisuus ja minun mielestäni - valmentajien ja seuran kunnianhimo. Oikeasti, miksi se mukava harrastus, jossa poika kävi tosi mielellään 1-2 krt viikossa, miksi sen piti muuttua tuollaiseksi hampaat irvessä painamiseksi. Harrastusta olisi ollut mukava jatkaa ilman urheiluseuran asettamaa menestymisen"pakkoa" sarjatasolla. Meille on hienovaraisesti annettu ymmärtää, että jos et ole valmis sitoutumaan sataprosenttisesti, et ole enää tervetullut treeneihin. Ei ole olemassa mitään välimuotoa näissä poikien joukkuepeleissä, se on joko kaikki tai ei mitään. Ja tässä mennään seurojen taholta niin mettään kuin vain voi mennä.
(anteeksi tämä ajautui vähän ehkä sivupolulle ap:n alkuperäisestä kysymyksestä)
Pelaaminenkin on harrastus, vaikka ei välttämättä mikään paras semmoinen jos muita harrastuksia ei ole. Onko lapsellasi kavereita? Viettääkö aikaa niiden kanssa? Miten koulussa menee? Noita kannattaa miettiä ennen kun pakottaa lastaan harrastamaan. Itse olen aina harrastanut molempia, pelaamista ja liikuntaa molemmat ovat mukavia harrastuksia. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kyseessä olisi lapseni, niin selvittäisin miksi haluaa lopettaa (onko huono henki, liian tavoitteellista, eikö ole riittävästi haastetta, eikö vain jaksaisi mennä). Kun tietäisi syyn, niin sitten voisi miettiä yhdessä ratkaisua siihen miten tulisi liikuttua tarpeeksi. Pakottamista en suosisi, koska voisi aiheuttaa pidemmän päälle enemmän ongelmia kuin hyötyä.
Oletan että asenne liikkumiseen tulee usein myös kotoa ja lähtee lapsuudesta. Kun lapsen kanssa liikkuu yhdessä ja harrastuksesta löytyy se tärkeä kaveripiiri, jonka kanssa on yhteenkuuluvuuden tunne, niin homman voi saada jatkumaan sen murrosiän yli. Tosin juuri murrosikä on helposti se aika kun helposti voi tulla lopettamisia, vaikka juuri silloin harrastus voisi olla enemmänkin kuin tarpeen.
Meillä me vanhemmat olemme jonkun mainitsemia "ohjelmatoimistoja" ja teemme lasten kanssa yhdessäkin. Kesällä pelaamme sulkapalloa ja lentopalloa, joskus jalkapalloa tai sählyä (näissä tasoeroa usein liikaa). Talvella lautailemme ja luistelemme. Olemme hankkineet lapsille kaiken maailman välineet uima-altaasta trampoliiniin ja puomista rullaluistimiin. Sisälläkin löytyy liikunnallista tekemistä, kun soveltaa pehmeitä palloja ja vähän pienempiä välineitä. Jos on hyvä sää, niin kehoitan koko perheen pihalle. Muistuttelen, ettei koko päivää voi olla sisällä, enkä myöskään itsekään ole.
Kun kehotan lapsia ulkoiluun ja liikuntaan, sekä katson myös että tekevät. Tosin niinpä kehoitan myös läksyjen lukemiseen ja kirjojen lukemiseen. Jotta mieleistä lukemista löytyisi, niin vaikka ostan kirjasarjoja mistä tykkäävät, jopa sarjakuvatkin käyvät, koska onhan sekin lukemista. Lisäksi kyselen kavereista ja ehdotan, että voisivat sopia kaveriseuraa, jos näyttää siltä että on pidemmän aikaa ilman kavereita. Tuon siis lapsille esille tärkeiksi kokemiani asioita, mutta yritän varoa liikaa ärsyttämistä ja käskemästä. Toisaalta kun lapset tietävät että tarkoitan ja pidän kiinni jostain, sekä huomaavat että sen tekeminen saa positiivisen palautteen, niin tekevätkin. Mutta onneksi osaavat pitää puolensakin ja kertoa, jos eivät jotain jaksa/halua. Yritän muistaa jutella ja huomata, kun puuhailevat jotain järkevääkin ja erityisesti mainita edistymisestä, koska se luo lapselle motivaatiota. Mutta kyllä sitä lapsilla pitää olla aikaa vaan ollakin.
En kuitenkaan odota lapsilta ihan kaikkea, joten kotitöiden vaatimisessa olen auttamattoman huono. Kyllä nuo jotain tekevät, mutta eivät älyttömiä. Lisäksi kuskaan mielelläni lapsia jos on järkeviä menoja tai kavereiden kanssa olemisia, vaikka pääsisivät itsekin. Eli en suhtaudu kaikkiin asioihin samalla lailla ja kai aika monessa tekemisessäni paistaa läpi se mitä arvostan ja lapset ovat kasvaneet jotenkin siihen sisään.
Oletan siis että meidän lapset on jo pienestä pitäen "aivopesty" liikkumaan. Mutta taidankin olla tuon liikkumisen suhteen vähän neuroottisempi kuin moni muu vanhempi (ja lisäksi sen lukemisen korostamisessa ja kaveriseurassa).
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 18:13"]
Kun poikaa ei kiinnosta mikään muukaan laji, ei haluaisi harrastaa yhtikäs mitään.
Mutta kommenteista päätellen ihmisen on tarkoitus vain istua/maata eikä sen fyysisen hyvinvoinnin ja kunnon ole niin väliä.
ap
[/quote]
Lukeminen ja yleissivistys on tärkeintä. Kannusta lukemaan, paljon ja monenlaista. Tärkeintä on että pään sisällä on jotakin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ole vittu totta. En edelleenkään tajua, miksi joku tekee lapsia jos niistä on jatkuva murhe ja AINA jotakin ongelmaa.
Omissakin ihan tarpeeksi...
Laji vaihtoon vaan sitten ja ymmärrystä poikaakin kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi pakottaa tuon ikäistä harrastamaan, jos haluaa harrastaa jotain muuta,oletko kysynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin tyttö ilmoitti juuri, että voimisteluharrastus (joka aloitettiin jo 4v.) saa nyt jäädä. Pari viikkoa mietettiin ja vaihdettiin tanssiin :)
Kaikkia ei ole tehty harrastamaan liikuntaa. Kunnossa voi pysyä ilman harrastamistakin.
Pakottamalla teinin johonki harrastukseen ajaa välillenne vain ison kuilun koska teini ei koe itsenäisyyttä. Ota hänenkin mielipiteet huomioon.
Pkottamallahan se likkuntaharrastus on ennenkin aina turvattu.
Eiku...
Meillä saman ikäinen lopettamassa harrastusta jota on harrastanut 7 vuotta. Terveydellisistä syistä tuli melkein vuoden kielto, ja nyt ei enää halua jatkaa. :/ No can do.
Äiti vaatii jotain ohjattua lastenkerhoa tai tavoitteellista sm-tason treeniä. Sitähän ne "harrasteet" tuonikäisille ovat. Sitä, että itsekseen kaverien kanssa höntsää, pyöröilee, uui, jne ei lasketa miksikään.
Vedä turpaan ja mieluiten äkkiä. Tuollainen nörtteily pitää saada pojastasi pois vaikka hakkaamalla. Kyllä kunnon mies liikkuu mielummin kuin pelaa tietokoneella.
Ymmärrän, että liikuntaa harrastamattoman teinin kunto huolettaa ja varmasti monenkin tekee mieli pakottaa tein jatkamaan harrastusta vaikkei hän itse haluaisikaan. Onkin kokonaan toinen asia, onko pakottamisesta mitään hyötyä.
Olen toiminut lasten ja nuorten valmentajana kymmenkunta vuotta ja sen aikana on tullut nähtyä kaikenlaista. Joka vuosi joku kyllästyy ja lopettaa, se on täysin ymmärrettävää. Parempi lopettaa silloin, kun ei enää nappaa. Moni lopettaa suunnilleen ap:n pojan ikäisenä tai vähän vanhempana, koska harrastus alkaa vaatia paljon enemmän aikaa. Siinä missä joskus alakouluikäisenä harrastus on hauskaa tekemistä kavereiden kanssa tunti tai pari viikossa, tarvitaankin äkkiä myös itsenäistä tekemistä monena iltana viikossa sen lisäksi että ohjatut harjoitukset lisääntyvät ja tiukentuvat.
Silloin tällöin mukana on heitäkin, jotka eivät itse enää haluaisi jatkaa, mutta vanhemmat pakottavat siihen joko kuntoilun tai oman lajirakkauden tai jonkun muun väärän syyn vuoksi. Ja siinä sitten ollaankin ihmeessä, kun mukana roikkuu joku joka ei halua tehdä mitään ja jos tekee niin ihan miten sattuu. Heidän perseilynsä syö aikaa kaikilta niiltä, jotka ovat mukana omasta halustaan. Ja ärsyttää valmentajaa, joka useimmiten ei saa mitään muuta korvausta näkemästään vaivasta kuin hyvän mielen, tai näissä pakottamistapauksissa pahan mielen. Joskus vakava puhuttelu auttaa, mutta ei kuitenkaan aina. Ja ehkä vielä näitä pakosta mukana olemisia pahempia ovat ne tapaukset, joissa nuori lintsaa harjoituksista, kun ei enää halua jatkaa mutta ei saa lopettaakaan. Mukava ihmetellä, missä se ja se taas on, kysellä vaivihkaa vanhemmilta onko jotain sattunut ja kuulla, kuinka meidän Jesse on kyllä ollut joka kerta mukana.
Monet nuoret liikkuvat liian vähän, mutta harrastamaan pakottaminen ei ole oikea ratkaisu siihen ongelmaan. Ehkä yksi syy on ohjattujen liikuntaharrastusten liiallinen tavoitteellisuus. Sellaisiakin toki tarvitaan, mutta varmasti kysyntää olisi myös tavoitteettomalle liikunnalle, jossa tähtäin olisi kilpailumenestyksen sijaan mukavassa yhdessäolossa.