Kokemuksia Kättäristä, erit. Haikaranpesästä!
Siinähän se tulikin. Kaikki kokemukset otetaan kiitollisena vastaan. Toki mitä tuoreempi, sen parempi! :)
Kommentit (14)
Olen saanut sieltä kotiinviemisiksi kolme ihanaa vauvaa :). Nyt ei ole haikaranpesä toiminnassa, kun naikkari on kylässä. Mutta molemmilla puolilla synnyttäneenä voin todeta, että yhtä ammatillisesti, asiallisesti ja ystävällisesti minua synnyttäjänä kohdeltiin joka kerta.
Kolmonen lisää: synnytykset 2001, 2012 ja 2014.
Vuoden takainen kokemus. Taustatietona kerron, että itse nimenomaan en olisi halunnut Haikaranpesään, mutta ruuhkan vuoksi sinne päädyin. Olin täyttänyt huolella esitietolomakkeen, jossa korostin, että luomusynnytys ei ole minua varten vaan haluan kaikki mahdolliset lääkkeet kipua lievittämään. Kukaan ei lukenut toiveitani :( Synnytykseni oli erittäin pitkä ja kivulias, joten aikaa olisi ollut lukea yksi A4. Olin kauhuissani, kun kätilöt vaan käskivät nauttimaan kehoni alkuvoimasta (?!?) ja tanssimaan. Yksi paineli jotain vitun akupisteitä. Ei auttanut, ei. No onneksi lopulta sain epiduraalin, odotettuani sitä monta tuntia (tämä näkyy papereista).
Jos haluaa tuollaista luomumenoa, niin siitä ei ole pahaa sanottavaa. Oikein mukavaa henkilökuntaa oli. Jos taas pelkää kipua eikä usko lääkkeettömään kivunlievitykseen (mieli voi myös muuttua kesken synnytyksen, huom!), niin mieluummin tavalliselle synnytysosastolle.
3/4 jatkaa: menin haikaranpedäön luomutoiveella, mutta hlökunta ehdotti lopulta epiduraalia tai spinaalia. Sain jälkimmäisen. Samalla kaavalla normiosastolla toisessa synnytyksessä. Riippuu varmasti niin kätilöstä kuin synnytyksen etenemisestä mitä suositellaan ja mitä ei.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 12:38"]Vuoden takainen kokemus. Taustatietona kerron, että itse nimenomaan en olisi halunnut Haikaranpesään, mutta ruuhkan vuoksi sinne päädyin. Olin täyttänyt huolella esitietolomakkeen, jossa korostin, että luomusynnytys ei ole minua varten vaan haluan kaikki mahdolliset lääkkeet kipua lievittämään. Kukaan ei lukenut toiveitani :( Synnytykseni oli erittäin pitkä ja kivulias, joten aikaa olisi ollut lukea yksi A4. Olin kauhuissani, kun kätilöt vaan käskivät nauttimaan kehoni alkuvoimasta (?!?) ja tanssimaan. Yksi paineli jotain vitun akupisteitä. Ei auttanut, ei. No onneksi lopulta sain epiduraalin, odotettuani sitä monta tuntia (tämä näkyy papereista).
Jos haluaa tuollaista luomumenoa, niin siitä ei ole pahaa sanottavaa. Oikein mukavaa henkilökuntaa oli. Jos taas pelkää kipua eikä usko lääkkeettömään kivunlievitykseen (mieli voi myös muuttua kesken synnytyksen, huom!), niin mieluummin tavalliselle synnytysosastolle.
[/quote]
Miten voi olla kokemus Haikaranpesästä vuoden takaa, kun se oli jo silloin suljettu Naikkarin ja oman remontin takia?
Kätilöopisto heinäkuu 2014.
Synnytyksen aikana kaksi eri kätilöä. Toinen aivan ihana, toinen kamala. Että tuuripeliä kuin käy. Osastolla todella ihania ihmisiä. Vieläkin miettii uswin kuinka hyvin minua ja vauvaa siellä kohdeltiin.
En ole luomuhörhö, mutta silti olen synnyttänyt molemmat lapseni Haikaranpesässä. Kummallakaan kerralla ei ole pihdattu kivunlievityksessä, vaan olen saanut epiduraalit ongelmitta samoin kuin muunkin tarvitsemani lääkityksen.
Haikaranpesä on tosiaan nyt suljettu ja toimii normiosastona, joten ihmettelen tuoreita negatiivisia kokemuksia sieltä.
5 vastaa: On yli vuosi aikaa, en nyt pilkulleen laittanut, kun en arvannut että tässäkin ketjussa olisi näitä pilkunnussijoita. Ruuhka johtui juuri siitä, kun Naikkarin muutto oli alkanut. Toukokuu 2013 siis. Pardon me.
Kävin lokakuussa 2013 ja liki kuoltiin lapsen kanssa. Vaadin sektiota vuorokauden ja samaan aikaan lapsen sydänäänet romahtelivat. Henkilökunta oli kamalaa ja nyt sitten elellään synnytyspelon kanssa. Tokkopa uskallan enää koskaan hankkia toista lasta. Olin monta kuukautta niin shokissa, etten saanut edes hoitovirhe-syytettä vetämään.
Ei ole tuoretta kokemusta, mutta ei ollut minun paikkani enkä toiste halua. Ihan hippitouhua. Normiosastolla synnynetään synnytyssalissa, mutta Haikaranpesässä syntymähuoneessa. Eli näkökanta on ttuo, että lapsi syntyy eikä että äiti synnyttää. Kertoo paljon.
Mulla on ainoastaan hyvää sanottavaa
Haikaranpesä on suljettuna ja toimii tavallisena synnytysosastona.
En suosittele. Kun rutiinina muilla synnytysosastoilla kohtua supistavaa lääkettä ei annettu, menetin pari litraa verta. Muutenkin kivunlievitystä pihdattiin. Seuraavan synnytinkin sitten SAIRAALASSA eli Naistenklinikalla. Siellä kaikki sujui loistavasti. Jos luomuhörhöily on omaa ja vauvan hyvinvointia tärkeämpää, niin Haikaranpesään vaan. Muille suosittelen muita vaihtoehtoja.
Ei mitään negatiivista sanottavaa