Ei huvita mikään

hei.

Kirjoituksesi herätti minussa monia kysymyksiä, joista ehkä ilmeisin on: miten tämä alkoi?  Olet ilmeisesti joskus ollut innostuneempi ja elänyt päiviä muutenkin kuin kahlaamalla ne iltaan asti.
Mistä välinpitämättömyytesi kertoo? Oletko kenties pettynyt johonkin asiaan niin, että olet laittanut innostumiskapasiteettisi pakettiin ja kellariin, ettet pettyisi uudestaan?
Minkä haluaisit 'huvittavan' sinua, tai mistä huomaisit, että mielenkiinto on palannut?

Masennustakin on eri asteista. Mielenkiinnon menettäminen tai passivoituminen saattaa myös kertoa masennuksesta.

Toivottavasti löydät taas elämän kipinän!

Kiitos hyvästä vastauksesta! Pettymyksiä elämässä on ollut enemmän kuin tarpeeksi, se on johtanut siihen etten enää odota yhtään mitään hyvää. En usko että masennuslääkkeet on oikea ratkaisu kun kyse on selvästi reagoinnista vaikeisiin tapahtumiin ja sietämättömiin olosuhteisiin. En haluaisi muuttua katkeraksi loppuelämäkseni mutta en vaan jaksa enää yrittää olla optimistikaan. Olen yrittänyt etsiä valoista puolta olosuhteissa jotka olisivat olleet liikaa kenelle tahansa, en jaksa enää. Haluaisin saada olla pettynyt ja surullinen rauhassa, ilmsn ainaista pakkoa tsempata ja yrittää ja yrittää kun se perhana ei mihinkään johda.

Viimeinen lause kuvaa sitä, että ihmiset ilmeisesti odottavat sinun olevan jotenkin positiviisempi ja reippaampi kuin olet. Oletko oikeastaan pettymystesi edessä tullut missään kuulluksi ja ymmärretyksi juuri niine tunteinesi kuin aidosti tunnet? Voisitko purkaa tarinaasi jollekin luotettavalle ihmiselle tai vaikka keskusteluavun parissa? Usein se, että toinen ihminen näkee ja kuulee ja sietää kuulla tarinaasi pakenematta pinnallisiin lohdutuksiin, auttaa oikeasti. Siinä saa ns emotionaalisesti korjaavan kokemuksen.

Mulla täysin samat fiilikset! Uskon kuitenkin omalla kohdalla parisuhdevaikeuksien olevan syypää tähän vetämättömyyteen. Tänään jätin menemättä töihin, sairauteen vedoten. 

Olen en miettinyt, ettei huono parisuhde enää itseäni hetkauta, mutta lasten koulujen ja kaveripiirien takia haluaisin pysytellä suhteessa. Tosin mies on niin hermoromahduksen partaalla, etten usko kenenkään voivat hyvin. En vaan haluaisi repiä lapsia juuriltaan ja energiaa uuden työpaikan hankkimiseen ja muuttorumbaan ei vaan Ole.

Hyvä kuulla, etten ole ainoa omassa epämukavassa olossani.

Voimia meille kaikille alakuloisille :)