Pitäisikö vaan antaa lapsen pelata ja säilyttää perherauha?

Tiedän yhden melkein kolmikymmpisen luuserin joka ei tee muuta kuin pelaa. Koulut jääneet kaikki kesken, ei puhettakaan töihinmenosta.

On vaan se pelaaminen.

Että mieti nyt vielä annatko pelata vai käsketkö tekemään jotain järkevää.

Mun ex poikakaveri pelasi yläasteen läpi, kaikki vapaa-ajat. Kavereittensa kanssa. Vanhempansa eivät puuttuneet mitenkään. Kaveri meni sitten lukioon ja jatkoi pelaamistaan. Sitten ammattikorkeakouluun media-alaa lukemaan, ja on nykyisin hyvässä duunissa peleihin liittyen. Etköhän sä vanhempana tiedä onko pelaaminen maanista. Se dokkari mikä tuli yleltä, niin siinä ne kiinalaiset pojat käytti vaippoja ettei tarvitse välillä mennä vessaan. Vetäisin itse rajan siihen että jos peruasiat on kunnossa, hygienia, ruokailu, ulkoilu, sosiaaliset kontaktit (vaikka pelaamisen tiimoilta) ja lapsi voi psyykkisesti hyvin, niin anna pelata. Pelaaminen ei ole koskaan pilannut ketään. Osa nuorista sisäänpäinkääntyneistä nuorista kokee voimakasta mielihyvää onnistumisesta pelimaailmassa, ja kaverit pelaavat toistensa luona ja kannustavat toisiaan.

Siskonpojalla on pelitreffejä jossa kokoontuvat toistensa luo pelailemaan. Ei vanhemman tarvitse huolestua jos poikaa (tai tyttöä) kiinnostaa pelit. Se on tulevaisuuden(kin) ala, ja siitä saa hyvän ammatin.

Miettiä voi itse, että miltä itsestä tuntuisi jos ei saisi harrastaa sitä mistä nauttii. Harrastus jos toimii muun elämisen tukena ja vahvistaa itsetuntoa ja pitää pois "pahoilta teiltä", niin se on vain hyvä asia.

Peliala ja pelaaminen on saanut syyttä suotta negatiivisen leiman, ja osittain median takia. Ihmiset eivät ymmärrä, ja on helppo tuomita kun joku massa-ampuja Gerdt on joskus pelannut maanisesti.

Kumpi teistä määrää? Tai jos perheessä on isäkin, niin onko isällä mitään ajatusta lapsen pelaamisesta? Miten muilla onnistuvat määrätyt peliajat ja pelin pois ottamiset, mutta ei teillä? Pelkäättekö lapsen aiheuttamaa meteliä? Hienoa! Lapsi on teidän perheen pomo ja isäntä, te vain jotakin kurjia piipittäjiä. Ota nyt heti se pirun peli hittoon sieltä, kokonaan pois ja ei mitään tietoa koska sen palautat. Otat pelin omaan taskuusi tai viet vaikka autoosi ja avaimet pois. Ja kakara pihalle. Huutoa voi tulla, mutta mitä sitten, senhän sinä olet hyväksynyt ennenkin. Riehumista voi tulla, mutta mitä väliä, sanot, että sillä se peli ei ainakaan nopeammin tule takaisin, päinvastoin ja lapsi saa luonnollisesti korjata kaiken mahdollisesti aiheuttamansa sotkun.

 Sinun ei tarvitse keksiä tekemistä ja kysellä kavereita kylään, huolehdit vain sapuskasta. Tai toinen vaihtoehto on, että voit keksiä lapselle tekemistä, vaikka viikonlopun ruokien ideoinnin, kauppakäynnin ja tekemisessä auttamisen lopputöineen. Jos hyvin menee, niin pelikone tulee hetkeksi illalla käyttöön. Sinä olet siis avainasemassa nyt tämän asian kanssa, ratkaise ongelma viisaasti.

Jos kyseesä on alalkouluikäinen, sinulla on mahdollisuudet muuttaa lasta ja hänen pelitottumuksiaan vielä aika rankalla kädellä. Ja myös yläkouluikäiselle sinä olet pomo. Selvät säännöt, jotka kirjoitatte vaikka ihan ylös niin että sekä aikuiset että lapset tietevät ne. Eli vain tietyn aikaa pelaamista päivässä/viikossa jne. Pidät säännöistä tiukasti kiinni. Jos lapsi on noin riippuvainen pelaamisesta, niin totta kai siinä menee aikansa, useampi viikko varmasti että lapsi lopettaa kiukuttelun sääntöjä vastaan ja perseestähän se on. Mutta jos annat kiukuttelulle periksi, se ei lopu ikinä. Varmaan sääntöihin kannattaisi myös kirjata jotain sen tyyppistä, että kun itse omatoimisesti pitää säännöistä kiinni, saa esim. vartin lisää peliaikaa ja taas päinvastoin että kun kiukuttelee/yrittää huijata niin peliaika vähenee. Kun lapsi tajuaa, että olet tällä kertaa tosissasi etkä aio antaa periksi, niin kyllä se siitä talttuu. Jos annat lapsesi kasvaa ihan pellossa peliriippuvaiseksi, niin et todellakaan pääse hänestä eroon kun hän muuttaa pois kotoa, kyllä siinä vaiheessa hoidetaan aikuisen lapsen kaikki arkijutut raha-asioista lähtien, jos mielessä ei edelleenkään ole muuta kuin se pelaaminen.

Mikä siinä on, että pelaaminen nähdään maassamme lapsien saastuttavana suurena Saatanana, jota pitää kieltää, estää, rajoittaa? Ennemmin annetaan lapsen vaikka istua kellarissa syömässä räkää, kunhan vaan ei pelaa.

Meillä on siis kaksi muuta lasta, jotka toki pelaavat myös. Heitä kuitenkin kiinnostaa muukin elämä, kaverit ja harrastukset. Tämä nuorin, 8-vuotias istuisi aamusta iltaan pelien kanssa jos saisi päättää. Nyt siis hermostuu aina kun peli otetaan pois ja pitäisi tehdä jotain muuta. Näihin riitoihin olen ktllästynyt. Koulussa oli kysely lasten peliajoista ja monilla se oli luokkaa tunti-pari viikossa. Meillä se on sitä per ilta. Ja jos tämä lapsi ei pelaa itse, niin katsoo kun toiset pelaavat.

Ei keksi mitään muuta tekemistä.

Nytkin olisi ihana lähteä ihmisten ilmoille, käydä lounaalla jossain, kävellä kaupungilla ja rentoutua rankan työviikon jäljeen. Sen sijaan siivoan ja pyykkään ja teen kotihommia. Siinäpä se viikonloppu taas hujahtaakin.

Ei tämä ole mieleistäni elämää. Lapset onneksi tarvitsevat entistä vähemmän "hoitajaa", joten pian voimme häippäistä päiväksi omille menoillemme.

Ap

Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Mun mielestä pelaaminen on ongelma, jos eristäytyy pelaamisen takia kavereista ja harrastukset jää sen takia väliin, ei saa riittävästi liikuntaa tai kun mikään muu ei enää kiinnosta. Mä ottaisin (ja olen ottanutkin) pelin pois kokonanaan pois muutamaksi viikoksi/kuukaudeksi, niin alkaa pikkuhiljaa kiinnostaa muutkin tekeminen. Ihan sama paljonko tulee huutoa tms., kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Mun mielestä on aikuisten homma rajoittaa pelaamista, jos siitä tulee ongelma. En vastusta pelaamista, mutta kyllä muustakin täytyy olla kiinnostunut. 

Vaikuttaa aivan siltä, että sulla on ongelma itsesi kanssa, jos et jaksa asettaa rajoja lapsille. Sen sijaan vain valitat, että onpa surkeaa, kun tuli lapsia hankittua. Vetäydyt omaan surkeuteesi. Muista, ettei ole lasten vika, että sä olet heidät hankkinut. Sun täytyy vaan elää ratkaisusi mukaan ja hoitaa lapset parhaalla mahdollisella tavalla. 

[quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 11:03"]

Meillä on siis kaksi muuta lasta, jotka toki pelaavat myös. Heitä kuitenkin kiinnostaa muukin elämä, kaverit ja harrastukset. Tämä nuorin, 8-vuotias istuisi aamusta iltaan pelien kanssa jos saisi päättää. Nyt siis hermostuu aina kun peli otetaan pois ja pitäisi tehdä jotain muuta. Näihin riitoihin olen ktllästynyt. Koulussa oli kysely lasten peliajoista ja monilla se oli luokkaa tunti-pari viikossa. Meillä se on sitä per ilta. Ja jos tämä lapsi ei pelaa itse, niin katsoo kun toiset pelaavat. Ei keksi mitään muuta tekemistä. Nytkin olisi ihana lähteä ihmisten ilmoille, käydä lounaalla jossain, kävellä kaupungilla ja rentoutua rankan työviikon jäljeen. Sen sijaan siivoan ja pyykkään ja teen kotihommia. Siinäpä se viikonloppu taas hujahtaakin. Ei tämä ole mieleistäni elämää. Lapset onneksi tarvitsevat entistä vähemmän "hoitajaa", joten pian voimme häippäistä päiväksi omille menoillemme. Ap

[/quote]

8-vuotias voi kyllä olla yksin kotona muutaman tunnin.

Hänen ne kaverit pelaa myös, eli tapaavat siellä pelimaailmassa.

Voit hyvin lähteä lounaalle ja shoppailemaan. Otat puhelimen mukaan, kyllä se 8v osaa soittaa jos on hätä. Sitäpaitsi luulen, että sulla on shoppailemassa kivempaa ilman sitä kitisevää 8 vuotiasta :)

Enkä yhtään ymmärrä, miksei lasten kanssa voisi lähteä lounaalle ja kaupungille rentoutumaan. Ja meillä ei pelaaminen kiinnostanut enää yhtään, kun otettiin pelit pois pariksi kuukaudeksi. Lasta alkoi taas kiinnostaa muukin tekeminen, eikä pelikoneen palauttaminen aiheuttanut mitään ongelmia. Pelaamisesta ei tullut enää ongelmaa.

[quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 11:04"]

Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Mun mielestä pelaaminen on ongelma, jos eristäytyy pelaamisen takia kavereista ja harrastukset jää sen takia väliin, ei saa riittävästi liikuntaa tai kun mikään muu ei enää kiinnosta. Mä ottaisin (ja olen ottanutkin) pelin pois kokonanaan pois muutamaksi viikoksi/kuukaudeksi, niin alkaa pikkuhiljaa kiinnostaa muutkin tekeminen. Ihan sama paljonko tulee huutoa tms., kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Mun mielestä on aikuisten homma rajoittaa pelaamista, jos siitä tulee ongelma. En vastusta pelaamista, mutta kyllä muustakin täytyy olla kiinnostunut. 

Vaikuttaa aivan siltä, että sulla on ongelma itsesi kanssa, jos et jaksa asettaa rajoja lapsille. Sen sijaan vain valitat, että onpa surkeaa, kun tuli lapsia hankittua. Vetäydyt omaan surkeuteesi. Muista, ettei ole lasten vika, että sä olet heidät hankkinut. Sun täytyy vaan elää ratkaisusi mukaan ja hoitaa lapset parhaalla mahdollisella tavalla. 

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 11:03"]

Meillä on siis kaksi muuta lasta, jotka toki pelaavat myös. Heitä kuitenkin kiinnostaa muukin elämä, kaverit ja harrastukset. Tämä nuorin, 8-vuotias istuisi aamusta iltaan pelien kanssa jos saisi päättää. Nyt siis hermostuu aina kun peli otetaan pois ja pitäisi tehdä jotain muuta. Näihin riitoihin olen ktllästynyt. Koulussa oli kysely lasten peliajoista ja monilla se oli luokkaa tunti-pari viikossa. Meillä se on sitä per ilta. Ja jos tämä lapsi ei pelaa itse, niin katsoo kun toiset pelaavat. Ei keksi mitään muuta tekemistä. Nytkin olisi ihana lähteä ihmisten ilmoille, käydä lounaalla jossain, kävellä kaupungilla ja rentoutua rankan työviikon jäljeen. Sen sijaan siivoan ja pyykkään ja teen kotihommia. Siinäpä se viikonloppu taas hujahtaakin. Ei tämä ole mieleistäni elämää. Lapset onneksi tarvitsevat entistä vähemmän "hoitajaa", joten pian voimme häippäistä päiväksi omille menoillemme. Ap

[/quote]

Eli ongelmana ei ole lapsen pelaaminen vaan se, että et halua olla lasten kanssa lainkaan. Mieluummin näet lapsesi istumassa huoneissaan seinään tuijottamassa, kunhan sinun ei tarvitse olla heidän kanssaan vaan saat elää kuten haluat eli olla miehesi kanssa, matkustella jne. Pelaaminen on vain symboli sille, että elämäsi on helvettiä: lapsi haluaa olla kotona, mutta sinä et halua olla hänen kanssaan. Lapsi pelaa, minkä sinä haluat kieltää, jotta saisit lapsen pois kotoa, koska et edelleenkään halua elää edes pientä pätkää elämästäsi hänen kanssaan.

Kyse ei ole pelaamisesta vaan sinusta.

Voihan olla, että sun lapsikin aistii sen ettei vanhempia kiinnosta viettää aikaa yhdessä, ja sitten pakenee pelin maailmaan. Mitä jos vaan yhdessä ryhdytte esim. liikkumaan ulkona, lähtekää vaikka piknikille - ja mainosta asiaa hymysuin siten, että Sä haluat viettää aikaa perheesi kanssa koska se on sulle tärkeintä. Musta olis kauheeta jos mun vanhemmat ois aikoinaan halunneet että muutan pois tms. Mitä rakkautta se sellainen on. Meillä on 11-vuotias joka pelaa paljon (tyttö), mutta on hyvä ettei pelaa ihan illalla koska lisää levottomuutta (juuri siksihän on asetettu nää suositukset 2h/pvä liikuntaa ja max 2h/pvä ruutuaikaa mukaanlukien tv ja pelit yms. kännykät ettei a) silmät rasitu liikaa ja b) ei tuu levottomuutta). Lapsen itsensä on vaikea ymmärtää miksei saa pelata jatkuvasti, mutta kyllä sellainen lapsi joka kokee kaverisuhteet toimiviksi yms. haluaa joskus lähteä sinne uloskin. Ota se lapsi vaikka kauppareissuille mukaan, hän kokee itsensä tarpeelliseksi jos annat oman ostoslistan ja hän voi itse keräillä ostoskoriin tavarat - ehkä jopa sua nopeammin ;)

Totta tosiaan, ongelma on vain aloittajalla ja aloittajan lapsi on huomannut olevansa hankala ja este äidin mukavalle elämälle. Kahdeksan vuotiaalle tällainen on todella ikävä paikka ja se vaikuttaa varmasti pitkään vaikka muutos tulisikin... Entä lapsen isä - eikö hänellä ole ollenkaan mitään sanomista ja tekemistä lapsensa elämään? Eikö hän välitä miltä nuorimmaisesta tuntuu elää kylmän äidin kanssa, jota oma lapsi kyllästyttää? Hyi, voin pahoin kun ajattelenkin tällaista tilannetta, itselläni kun on 8, 10 ja 13 vuotiaat lapset...

Niin munkin lapsi on juuri tollanen. En jaksa enää, oon luovuttanut. Ikinä en ois lapsia tehnyt, jos oisin tiennyt sen olevan tällasta. En osannut ees aavistaa, että tällasia ongelmia voisi olla... Rakastan mun lapsia, mutta olen vihainen niille ja pettyny niihin. Pelatkoon sit elämänsä loppuun asti. Aivan sama. Kunhan koulussa käyvät ja sen hoitavat.

Lapsi on peliriippuvainen. Laittaisin totaalikiellon ja sitten tiukat rajat. Tai hakisin perheneuvolasta apua.

Kohtuullinen pelaaminen on jees.

[quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 11:43"]

Niin munkin lapsi on juuri tollanen. En jaksa enää, oon luovuttanut. Ikinä en ois lapsia tehnyt, jos oisin tiennyt sen olevan tällasta. En osannut ees aavistaa, että tällasia ongelmia voisi olla... Rakastan mun lapsia, mutta olen vihainen niille ja pettyny niihin. Pelatkoon sit elämänsä loppuun asti. Aivan sama. Kunhan koulussa käyvät ja sen hoitavat.

[/quote]

Kyllä pelaaminen kannattaa. Supercell pelifirma myytiin yli miljardilla ja Rovion arvo oli 2012 semmoiset seitsemän miljardia. Pelikoneet kehittyvät ja pelaajia riittää aina.

Mutta eihän pelaamista voi pitää harrastuksena, eikä varsinkaan mahdollisena urana, johon lasta voi kannustaa jos häntä kiinnostaa. Ei.

Mutta jalkapalloammattilaiseksi tai kiekkoleijonaksi kannattaa kaikkien pyrkiä.

[quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 11:51"]

Lapsi on peliriippuvainen. Laittaisin totaalikiellon ja sitten tiukat rajat. Tai hakisin perheneuvolasta apua. Kohtuullinen pelaaminen on jees.

[/quote]

Entä jos lapsi on liikuntariippuvainen tai lukuriippuvainen?

[quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 11:09"]

Enkä yhtään ymmärrä, miksei lasten kanssa voisi lähteä lounaalle ja kaupungille rentoutumaan. Ja meillä ei pelaaminen kiinnostanut enää yhtään, kun otettiin pelit pois pariksi kuukaudeksi. Lasta alkoi taas kiinnostaa muukin tekeminen, eikä pelikoneen palauttaminen aiheuttanut mitään ongelmia. Pelaamisesta ei tullut enää ongelmaa.

[/quote]

Kerro mullekin miten lasten kanssa mennään kaupungille kävelylle RENTOUTUMAAN? Meillä kolme tenavaa, jotka kyllä harrastaa ja kavereita on ja kiinnostaa muukin kuin pelaaminen, mutta ei todellakaan lähde noista yksikään vapaaehtoisesti käveleksimään kaupungille, shoppailemaan tai mitään muutakaan sen kaltaista... 

No otatte sen pennun mukaan, minne olette menossa. Jos ei ole ajoissa valmiina, kannatte autoon alusvaatteisillaan. Eiköhän opi, kun pari kertaa pelkät kalsarit jalassa on kiertänyt taidemuseossa tai jossain. Jos mököttää, kun ei saa koko ajan pelata, mököttäköön. Ei siihen kuole.

Mikä tässä oli ongelman ydin? Se, että lapsia on liikaa? Vai liian hankalia lapsia? Ei jakseta enää kasvattaa? Ei uskalleta rajoittaa? Ottaa lapsista vastuuta?

Selkeät pelisäännöt! Puoli tuntia peliaikaa arkena ja viikonloppuisin tunti per päivä. Tällä pari viikkoa ja varmasti rauhoittuu. Kun lapsi oppii, ettei vinkuminen tuo sovittua enempää peliaikaa, jää se pian pois ja teillä on taas rauha perheessä. Ensimmäiset päivät voivat olla hankalia, jote tsemppiä niihin!