Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää tää masennuksesta ja sen syistä?
28.08.2014 |
Jos diagnosoidaan masennus ja saa lääkkeet kouraan, mitä järkeä siinä on? Yhtälailla mulla ei ole ihmissuhteita, tulevaisuutta tai työpaikkaa jonne mennä vaikka mieliala kohoaisi. Ei noiden saavuttaminen ole koskaan mahdollista vaikka ajattelisin kuinka normaalilla tavalla. Jos olen alkujaan jo niin tyhmä, ruma huonolla luonteella varustettu niin ei lääkkeet noita ominaisuuksia paremmiksi tee.
Noistahan syistä oma masennus juuri lähti :(
(tarkennuksena: liittyy vain itseeni, en väitä millään tavalla että muilla masentuneilla sama tilanne)
Kommentit (22)
no minä olin masentunut, vaikka elämä oli periaatteessa ihan kunnossa, tai toki jostain ongelmista tai pikemminkin kyvyttömyydestä käsitellä niitä se masennus kai alkunsa aina sai, mutta noin ylipäätään elämä oli kunnossa ja tiesin, että ongelmatkin tulevat kyllä ratkeamaan. Mutta masennus vaan paheni, vaikka kuinka yritin ajatella positiivisesti, liikkua ja harrastaa jne. Siinä vaiheessa, kun en enää kyennyt töissäkään puhumaan kenelläkään mitään (työt hoidin, mutta lähinnä vain pakolliset rutiini, muuhun ei riittänyt energia), kävin hakemassa masennuslääkkeet, ja niiden avulla sain itseni taas toimintakykyiseksi. Ne vissiin vaikuttaa aivojen serotiinipitoisuuteen tms, eli se varmaan masennuksen vuoksi minulla laski, ja lääkkeet auttoi sen tasapainottamisessa. Tms, en todellakaan ole asiaan tarkemmin tutustunut, ihan mutua tämä...
Pikkuhiljaa sitten masennuskin aina lähti pois, kolme kertaa olen lääkkeitä syönyt, vuoden tai vähän yli joka kerta, ja välissä ollut muutama vuosi ilman masennusta.
Viime aikoina olen päässyt käsittelemään asioitani tunnetasolla, mitä olen vuosia yrittänyt, ja nyt on toiveissa, ettei masennus enää uusisi. Ainakaan viimeisen koettelemus, avioero, jota en itse tahtonut, ei aiheuttanut masennusta vaikka vaikeaa olikin, joten hyvältä näyttää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auttaiskohan mulla lääkkeet?
Mulla on ihania lapsia, ihana mies. Kiva talo ja vakkariduuni. Silti suurimman osan ajasta haluaisin vain kuolla.
Oikeesti näillä muilla ois niin paljon paremmin asiat ilman mua, ei hermoheikkoa huutavaa äitiä/vaimoa ja saisivat jotain vakuutusrahojakin varmaan.
Nuo vähäarvoisuuden, huonommuuden ja syyllisyyden tunteet ovat myös masennuksen oireita. Mutta tiedän mitä tarkoitat ajatuksillasi, olen itse myös masentunut, mietin samoja asioita ja vaikka tietää faktat mietin kuitenkin että näinköhän se on. Että se olen oikeasti minä joka olen paska ihminen, ei pelkästään masennus joka puhuu.
Terapiaa tarvitsisit lääkityksen lisäksi. Joku joka auttaisi sinua käymään tunteesi läpi. Käsittelemään niitä. Muokkaamaan niitä. Kannustaisi tekemään pieniä muutoksia parempaan.
Juuri sinä olet arvokas. Juuri sinä. Paljon voimia!
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:24"]
Kun mieliala kohoaa, saat myös voimavaroja muuttaa niitä asioita, jotka sinua masentavat. Masentuneena et välttämättä usko että olisit edes ystävyyden tai työpaikan arvoinen.
[/quote]
Niin mutta tässähän tää ongelma on. Olen reilusti yli 20-vuotias ja ei mulla ole koskaan ollutkaan ystäviä, päiväkodista saakka olen ollut aina se ryhmän ulkopuolinen. Että en mä ymmärrä miten perustavanlaatuista luonnetta voi enää tässä vaiheessa muuttaa.
ap
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:18"]
"Jos diagnosoidaan masennus ja saa lääkkeet kouraan, mitä järkeä siinä on? Yhtälailla mulla ei ole ihmissuhteita, tulevaisuutta tai työpaikkaa jonne mennä vaikka mieliala kohoaisi."
Ehkä ei olis, mutta siitä huolimatta mielialasi on parempi. Eikö sillä juuri ole merkitystä?
Ei noiden saavuttaminen ole koskaan mahdollista vaikka ajattelisin kuinka normaalilla tavalla. Jos olen alkujaan jo niin tyhmä, ruma huonolla luonteella varustettu niin ei lääkkeet noita ominaisuuksia paremmiksi tee.
Noistahan syistä oma masennus juuri lähti :(
(tarkennuksena: liittyy vain itseeni, en väitä millään tavalla että muilla masentuneilla sama tilanne)
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:29"]
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:24"]
Kun mieliala kohoaa, saat myös voimavaroja muuttaa niitä asioita, jotka sinua masentavat. Masentuneena et välttämättä usko että olisit edes ystävyyden tai työpaikan arvoinen.
[/quote]
Niin mutta tässähän tää ongelma on. Olen reilusti yli 20-vuotias ja ei mulla ole koskaan ollutkaan ystäviä, päiväkodista saakka olen ollut aina se ryhmän ulkopuolinen. Että en mä ymmärrä miten perustavanlaatuista luonnetta voi enää tässä vaiheessa muuttaa.
ap
[/quote]
Hah mistä vetoa ettei kukaan osaa enää tähän viestiin vastata. Osa ihmisistä on alusta asti niin puutteellisia, ettei pysty elämänsä aikana saamaan mitään ystävyyssuhteita. Ja tää lopulta oireilee masennuksena.
Ap, itsellä on samantapaista taustaa, tarkemmin en voi tietää toki kun et tarkemmin kerro. Heti päiväkodista ulkopuolinen, koko peruskoulun koulukiusattu. Tämä on ollut aika helvetilliset matka, 25-vuotias olin monta kuukautta osastolla, sen jälkeen itse asiassa vain kerran ja "vain" kuukauden. Olen nyt reilut 30 vuotta. Tämä ei ole todellakaan ruusuilla tanssimista. Mutta olen elossa. Olen päässyt siitä pisteestä, etten pystynyt ahdistuksen vuoksi menemään esim pikaruokaravintolaan sisälle, siihen että jopa uskallan tavata ihmisiä.
Vieläkin elämä tuntuu toivottomalta suolta. Olen itse asiassa juuri nytkin sairaslomalla. Mutta tiedätkö,verrattuna siihen mitä elämä oli 5-10 vuotta sitten elämä kuitenkin on muuttunut valtavasti. Olen saanut tärkeitä ihmissuhteita vertaistukiryhmien kautta. Netissä olevien, helppo mennä mukaan. Ensiksi ehkä lueskelemaan ja sitten ehkä itsekin kirjoittelemaan. Elämänlaatu on entiseen verrattuna parantunut valtavasti, vaikka en koskaan parantamaan tulekaan.
Se aiempi kirjoittaja, oliko nro 5?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kas kun useimmat ihmiset itse asiassa on alunperin samassa tilanteessa kuin sinä. Tyhmiä, rumia ja huonolla luonteella varustettuja. Toisia se masentaa ja toisia ei. Toiset pääsevät siitä pois ja toiset eivät - eikä tämä välttämättä ole yhteydessä siihen, masentaako vai ei.
Masennus EI oikeasti kenenkään kohdalla johdu siitä, että menee surkeasti. Masentunut ihminen voi kyllä kuvitella niin, mutta se ei ole totta, koska maailma on täynnä ihmisiä, joilla menee ihan yhtä surkeasti, mutta joita se ei masenna. Masennus on aivokemiaa, johon voi vaikuttaa lääkkeillä, unella, liikunnalla (mukaanlukien, ylläriylläri, kasvolihasvoimistelu), ruokavaliolla ja tietyillä endorfiineja tuottavilla asioilla kuten avantouinti, benjihypyt, syliin otettavat lemmikkielämiet tai nukkuvat vauvat (ei huutavat vauvat, nukkuvat), seksi (tai ainakin orgasmi) jne.
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:44"]
Ap, itsellä on samantapaista taustaa, tarkemmin en voi tietää toki kun et tarkemmin kerro. Heti päiväkodista ulkopuolinen, koko peruskoulun koulukiusattu. Tämä on ollut aika helvetilliset matka, 25-vuotias olin monta kuukautta osastolla, sen jälkeen itse asiassa vain kerran ja "vain" kuukauden. Olen nyt reilut 30 vuotta. Tämä ei ole todellakaan ruusuilla tanssimista. Mutta olen elossa. Olen päässyt siitä pisteestä, etten pystynyt ahdistuksen vuoksi menemään esim pikaruokaravintolaan sisälle, siihen että jopa uskallan tavata ihmisiä.
Vieläkin elämä tuntuu toivottomalta suolta. Olen itse asiassa juuri nytkin sairaslomalla. Mutta tiedätkö,verrattuna siihen mitä elämä oli 5-10 vuotta sitten elämä kuitenkin on muuttunut valtavasti. Olen saanut tärkeitä ihmissuhteita vertaistukiryhmien kautta. Netissä olevien, helppo mennä mukaan. Ensiksi ehkä lueskelemaan ja sitten ehkä itsekin kirjoittelemaan. Elämänlaatu on entiseen verrattuna parantunut valtavasti, vaikka en koskaan parantamaan tulekaan.
Se aiempi kirjoittaja, oliko nro 5?
[/quote]
Ihana kuulla, että olet edennyt tilanteessasi eteenpäin, vaikkei helppoa ole ollut :/ Missä netin vertaistukisivuilla olet vieraillut?
Pari viimeisintä vuotta on olleet tosi pahoja jo mulla, vaikka hyviä vaiheita on myös ollut. Nyt olen alkanut harkitsemaan lääkitystä jo, sillä jostain syystä mua alkaa itkettämään heti kodin ulkopuolella mikä on häiritsevää kun ei pysty keskittymään muuhun kuin itkun estämiseen. Muista ajatuksista en viitsi puhua kun en tiedä mikä tämän palstan politiikka on sen aihealueen suhteen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulisipa kalliiksi pimperon saaminen jos pitäis aina ulkomaille sitä lähteä hakemaan. Ostaisin varmaan fleshlightin ja yrittäisin pärjätä.
Hups väärä keskustelu!! Hemmetin puhelin :-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:41"]
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:29"]
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:24"]
Kun mieliala kohoaa, saat myös voimavaroja muuttaa niitä asioita, jotka sinua masentavat. Masentuneena et välttämättä usko että olisit edes ystävyyden tai työpaikan arvoinen.
[/quote]
Niin mutta tässähän tää ongelma on. Olen reilusti yli 20-vuotias ja ei mulla ole koskaan ollutkaan ystäviä, päiväkodista saakka olen ollut aina se ryhmän ulkopuolinen. Että en mä ymmärrä miten perustavanlaatuista luonnetta voi enää tässä vaiheessa muuttaa.
ap
[/quote]
Hah mistä vetoa ettei kukaan osaa enää tähän viestiin vastata. Osa ihmisistä on alusta asti niin puutteellisia, ettei pysty elämänsä aikana saamaan mitään ystävyyssuhteita. Ja tää lopulta oireilee masennuksena.
[/quote]
ennen kuin pystyy luomaan hyviä ystävyyssuhteita täytyy pystyä ystävystymään itsensä kanssa, olla itse itsensä paras ystävä. Ja sitä terapiassa, jota ehkä tueteaan tarvittaessa masennuslääkityksellä, yritetään saavuttaa. Ei se toki helppoa ole, mutta aina kannattaa yrittää. Joskus ei jaksa yrittää, ja siinä lääkitys kyllä voi auttaa
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:51"]
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:44"]
Ap, itsellä on samantapaista taustaa, tarkemmin en voi tietää toki kun et tarkemmin kerro. Heti päiväkodista ulkopuolinen, koko peruskoulun koulukiusattu. Tämä on ollut aika helvetilliset matka, 25-vuotias olin monta kuukautta osastolla, sen jälkeen itse asiassa vain kerran ja "vain" kuukauden. Olen nyt reilut 30 vuotta. Tämä ei ole todellakaan ruusuilla tanssimista. Mutta olen elossa. Olen päässyt siitä pisteestä, etten pystynyt ahdistuksen vuoksi menemään esim pikaruokaravintolaan sisälle, siihen että jopa uskallan tavata ihmisiä.
Vieläkin elämä tuntuu toivottomalta suolta. Olen itse asiassa juuri nytkin sairaslomalla. Mutta tiedätkö,verrattuna siihen mitä elämä oli 5-10 vuotta sitten elämä kuitenkin on muuttunut valtavasti. Olen saanut tärkeitä ihmissuhteita vertaistukiryhmien kautta. Netissä olevien, helppo mennä mukaan. Ensiksi ehkä lueskelemaan ja sitten ehkä itsekin kirjoittelemaan. Elämänlaatu on entiseen verrattuna parantunut valtavasti, vaikka en koskaan parantamaan tulekaan.
Se aiempi kirjoittaja, oliko nro 5?
[/quote]
Ihana kuulla, että olet edennyt tilanteessasi eteenpäin, vaikkei helppoa ole ollut :/ Missä netin vertaistukisivuilla olet vieraillut?
Pari viimeisintä vuotta on olleet tosi pahoja jo mulla, vaikka hyviä vaiheita on myös ollut. Nyt olen alkanut harkitsemaan lääkitystä jo, sillä jostain syystä mua alkaa itkettämään heti kodin ulkopuolella mikä on häiritsevää kun ei pysty keskittymään muuhun kuin itkun estämiseen. Muista ajatuksista en viitsi puhua kun en tiedä mikä tämän palstan politiikka on sen aihealueen suhteen.
ap
[/quote]
Ap, olet vielä nuori, vaikka sinusta ei siltä tuntuisikaan, ja sulla on elämä edessä. Pelkät lääkkeet eivät ole hyvä ratkaisu, vaan niiden rinnalla pitäisi aina olla pidempiaikaista terapiaa. Pelkkä terapiakin saattaa olla ratkaisu. Nykyään moni terapeutti ja lääkäri jopa välttää lääkkeiden määräämistä. Keskustelua, elämän pohdintaa, masennuksen läpikäymistä, lapsuutta ja muita elämäntapoja, sekä kaiken läpikäymista terapiassa on todella tärkeää. Siellä oivaltaa sioita, joita ei ole ennen tajunnutkaan, ymmärtää omia käyttäytymismallejaan ja osaa ehkä muuttaa niitä tai oppia elämään niiden kanssa. Eli terapia on todella tärkeä osa paranemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, facebookista löysin, itse asiassa. Sieltä löytyy erilaisia ryhmiä kaksisuuntaisille, masentuneita, ahdistuneita yms. Ainakin se ryhmä jossa itse olin oli suljettu; ulkopuoliset eivät nähneet kirjoittelua. Ryhmän henki oli avoin ja ystävällinen, järjestivät tapaamisiakin.
Saman kokeneiden ihmisten kanssa on helppo puhua. Monella on aika samanlaiset lähtökohdat ja elämäntilanne.
Nro 5
Lääkitys ja kelan tukema terapia? Ite selvitin monta asiaa elämästä tolla yhdistelmällä, harmittaa vaan että tajusin hakeutua hoitoon pitkästi li 30-vuotiaana burnoutin jälkeen. Burnout siis nosti pintaan kaiken mahdollisen ja oli pakko lopulta tehdä asioille jotain.
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:29"]
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:24"]
Kun mieliala kohoaa, saat myös voimavaroja muuttaa niitä asioita, jotka sinua masentavat. Masentuneena et välttämättä usko että olisit edes ystävyyden tai työpaikan arvoinen.
[/quote]
Niin mutta tässähän tää ongelma on. Olen reilusti yli 20-vuotias ja ei mulla ole koskaan ollutkaan ystäviä, päiväkodista saakka olen ollut aina se ryhmän ulkopuolinen. Että en mä ymmärrä miten perustavanlaatuista luonnetta voi enää tässä vaiheessa muuttaa.
ap
[/quote]
Ei luonnetta tarvitse muuttaa, mutta voit oppia uusia ajatus- ja toimintamalleja. Masentuneena sellaisia voi olla vaikea omaksua.
En mä tiiä...Oon vaan lopullisen väsynyt. Nytkin oon itkenyt kaksi tuntia sitä kuinka ruma ja vastenmielisen näköinen olen ;(
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 10:51"]
Ap, kas kun useimmat ihmiset itse asiassa on alunperin samassa tilanteessa kuin sinä. Tyhmiä, rumia ja huonolla luonteella varustettuja. Toisia se masentaa ja toisia ei. Toiset pääsevät siitä pois ja toiset eivät - eikä tämä välttämättä ole yhteydessä siihen, masentaako vai ei.
Masennus EI oikeasti kenenkään kohdalla johdu siitä, että menee surkeasti. Masentunut ihminen voi kyllä kuvitella niin, mutta se ei ole totta, koska maailma on täynnä ihmisiä, joilla menee ihan yhtä surkeasti, mutta joita se ei masenna. Masennus on aivokemiaa, johon voi vaikuttaa lääkkeillä, unella, liikunnalla (mukaanlukien, ylläriylläri, kasvolihasvoimistelu), ruokavaliolla ja tietyillä endorfiineja tuottavilla asioilla kuten avantouinti, benjihypyt, syliin otettavat lemmikkielämiet tai nukkuvat vauvat (ei huutavat vauvat, nukkuvat), seksi (tai ainakin orgasmi) jne.
[/quote]
Tärkein jäi pois eli mun kohdalla masennus oli tukahdutettua vihaa. Masennus on toisin sanoen häiriö tunteiden kokemisessa. Ap, mieti oletko kiukkuinen jollekin, koeta löytää se kiukku sisältäsi. Ja vielä, okei, olet ruman ja vastenmielisen näköinen. Koe pohjia myöten se tunne miltä tuntuu kun on tosi ruma ja pelkää ettei voi saada sen takia rakkautta. Se on rankkaa mutta tuolla lailla asioilta lähtee pikkuhiljaa voima pois. Ja lopputulos on se että okei, olen ruma, mutta mitä siitä. Mulla on neliön tila jonka täytän, deal with it.
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 11:24"]
En mä tiiä...Oon vaan lopullisen väsynyt. Nytkin oon itkenyt kaksi tuntia sitä kuinka ruma ja vastenmielisen näköinen olen ;(
[/quote]
Positiivista tuossa on se, että osaat vielä itkeä ja niin purkaa huonoa oloasi. Mä en enää pysty edes itkemään.
Kun mieliala kohoaa, saat myös voimavaroja muuttaa niitä asioita, jotka sinua masentavat. Masentuneena et välttämättä usko että olisit edes ystävyyden tai työpaikan arvoinen.