hyvät kokemukset hormonaalisesta ehkäisystä
Onko täällä ketään muita, jotka ovat tyytyväisiä pillereihinsä tai muihin hormonaalisin ehkäisykeinoihin?
Tuntuu että joka paikassa vain kauhistellaan niiden sivuvaikutuksia. Niin moni niitä kuitenkin käyttää, että pakko osan on olla tyytyväisiäkin.
Minulla itselläni on ainakin kuukautiset muuttuneet paljon niukemmiksi ja tulevat pillereiden ansiosta säännöllisesti. Tämä jo yksinään on mielestäni niin iso plussa, että söisin varmaan pillereitä vaikka miestä ei olisikaan. Iho on tosi hyvässä kunnossa ja rintani kasvaneet. Toki olen myös lihonut hieman, mutta suhteen myötä myös ruokailutavat ovat muuttuneet melko radikaalisti, joten yksin pillereitä ei voi syyttää. Mielialan lievät vaihtelut koen jopa positiivisena, sillä ennen olin jotenkin todella flegmaattinen eikä mikään oikein liikuttanut. Nykyään innostun helposti ja jopa itken välillä. Haluttomuuttakaan ei ole ilmennyt.
Ymmärrän toki että kaikille ei pillerit tai vastaavat sovi. Itse epäilen että nyt aikuisiällä puhjenneet allergiat johtuvat ehkä osittain pillereistä. Selluliittiinkin saattaa pillereillä olla osansa. Koen kuitenkin hyvien puolien voittavan huonot ja olen erittäin tyytyväinen pillereihin.
Kommentit (6)
Mirena ollut kohta neljä vuotta. Huoleton, ei kuukautisia, ei tulehduksia, ei selluliittia, halut tapissa. =) Harmittaa ainoastaan se, etten vaihtanut siihen jo vuosia aikaisemmin.
Kapseleita jo kymmenen vuotta. Menkat todella niukat, kivuttomat, harvemmin kuin ennen, ei näppylöitä, lihomista tai mielialamuutoksia :) Muksun saaminenkaan ei ollut vaikeaa poiston jälkeen, tärppäsi heti.
Olihan siinä hyviä puoliakin, mm. kuukautisten niukka vuoto, mutta muuta en keksi. Pillereitä olen syönyt 20 vuoden aikana ehkä 12 vuotta ja käyttänyt myös muita hormonaalisia ehkäisykeinoja nelisen vuotta. Tuo vähäinen vuoto on kuitenkin omalta osaltani aika toissijainen asia sillä pillereistä tulleet huonot puolet olivat ehdottomasti isompi miinus.
Itse sinällään tykkään, että kuukautiset kuitenkin tulevat. Onhan ne ärsyttävät, mutta saapahan mielenrauhan ettei ole raskaana :D
Ap
Ja oli kappalejako, mutta kun tämä mobiiliversio toimii niin hienosti...
Ap
1) Ehkäisyteho. Kiitos spagettihirviölle, että ei ole pakko alkaa 14 lapsen äidiksi ennen kuin menopaussi armollisesti lopettaa munasolujen kypsymisen. Pystyin opiskelemaan ja käymään töissä ennen kuin sain lapsen, ja pystyin myös palaamaan työelämään sen jälkeen.
2) Kuukautisten niukkeneminen ja kipujen vähetyminen. Ehkäisyrenkaan kanssa kuukautisia ei edes ole kuin muutaman kerran vuodessa, kun renkaita voi käyttää putkeen useita. En ole jäänyt kaipaamaan anemiaa tai särkylääkkeiden syömistä.
3) Ihon kunto parantui selvästi hormoniehkäisyn myötä.