JOS joku kritisoisi lastasi - uskotko tai oletko heti puolustuskannalla?

Haluaisin sanoa, että kylmästi osaisin ajatella faktoja ja sitä että myös lapseni tekee virheitä, mutta tiedän että olisin heti puolustamassa lasta. Riippuu muuten hyvin paljon että kuka, mistä ja ennenkaikkea MITEN sanotaan.

Minun äidille tuli joskus valituksia naapureilta, koulusta jne koskien veljeni tekoja ja käytöstä.

Veljeni ajoi luvattomalla mopolla alaikäisenä ja joku naapuri soitti poliisit, en asunut kotona silloin, mutta äitini soitti ja kertoi kuinka veljelläni on niin fiksuja ja kivoja kavereita, että heillä on soittorinki jolla varoitellaan poliiseista.

Toisessa tapauksessa veljeni kavereineen murtautui lukittuun rakennukseen ja äitini sai soiton asiasta, kun olivat jääneet kiinni. Äitini kertoi kuinka on epäreilua jättää tuollainen lukittu ovi näkösälle koska kyllähän se tuommoisia poikasia kiinnostaa.

Älkää olko niinkuin äitini.

Jos lastani arvostelee häntä tunnin nähnyt henkilö en ota tosissani. Jos taas lasta päivittäin näkevä kommentoi kuuntelen.

Lapset nahistelevat keskenään ja aivan varmasti oma lapsi kykenee siihen myös.

Jos tulisi koulusta viesti, että oma lapsi kiusaa haluaisin tietenkin kuulla tarkemmin.

En uskoisi suoraan, mutta en väitettä siltään teilaakaan. Totuus löytyy aina jostain siitä puolivälistä, lapsen ja sen toisen kertomusten kuunneltuani. Kummasti alkuperäinen väite muuttuu, kun toistakin osapuolta kuullaan :)

Uskon ja olen uskonutkin, ei kyllä ole mistään vakavemmasta ollut kyse. Tiedän että omat lapseni voivat kyetä lähes kaikkeen ja olen luonteeltani muutenkin sellainen että uskon aina ensin pahimpaan. Kuuntelen tietenkin lapsenikin version ja ainakin tähän asti on myöntänytkin kolttosensa.

Uskoisin kyllä. Toki haluan kuulla lapsenikin selityksen asiasta.

Aina kun näin on käynyt niin valitukset ovat olleet aiheellisia. Minun lastani saa komentaa jos ja kun aihetta on.