Mies sanoi, että olen ärsyttävä, koska
halailen ja pussailen häntä. En mitenkään24/7, asutaan yhdessä mutta nähdään joka toinen ilta klo 19> ja ollaan erossa joka toinen viikonloppu, mutta ilmeisesti on liikaa. Tänä lauantaina nukuttiin pitkään ja maattiin sängyssä dataillen. Halasin häntä ja välillä pussasin kaulalle. Ei puhuttu mitään. Myöhemmin oltiin lähdössä lounaalle, mies oli pahalla tuulella. Kysyin, että miksi. Vastasi, että olen ärsyttävä kun halailen ja hän haluaisi tuntea olevansa vapaa. Just joo. Lisäksi näytän kuulemma masentuneelta, jos olen naama peruslukemilla. Ihanaa. Aloin itkeä, mies sanoi sori ja vähän ajan kuluttua käyttäytyi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. On kuitenkin tosi loukattu olo. Ärsyttävä oman avokin mielestä, koska näytän kiintymystäni halailemalla ja pussailemmalla. Voi vittu. Ollaan seurusteltu , josta asuttu yhdessä vähän yli 1 vuosi.
Kommentit (17)
Mies ei taida olla kovin rakastunut. Kysy haluaako hän muuttaa omaan kämppään.
Miksi näette vain joka toinen ilta ja viikonloppu? Miksi käyt lounaalla yksin? Elääkö ukkosi kahden naisen kanssa?
Kysypä ihan naama peruslukemilla että "kun et näköjään kaipaa minun läheisyyttä, mietin vain haluaisitko sitten erota?"
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 17:18"]
Miksi näette vain joka toinen ilta ja viikonloppu? Miksi käyt lounaalla yksin? Elääkö ukkosi kahden naisen kanssa?
[/quote]
Eihän Ap yksin lounaalla käynyt...
hän haluaisi tuntea olevansa vapaa
jotenkin musta tässä on niinko pientä vihjettä sulle, ap...
Sori, luin väärin tuon "oltiin" -sanan. Mutta joo, miksi tuollainen rytmi, että tavataan vain joka toinen ilta jne? Missä se loppuaika vietetään?
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 17:18"]
Miksi näette vain joka toinen ilta ja viikonloppu? Miksi käyt lounaalla yksin? Elääkö ukkosi kahden naisen kanssa?
[/quote]
Asutaan yhdessä. Päivät ollaan töissä ja koulussa, kahtena iltana viikossa tuun kotiin vasta 11 maissa kun meen yliopistolta suoraan harrastuksiin. Joka toinen viikonloppu käyn näkemässä isää ja äitiä toisella paikkakunnalla (mies tulee harvoin mukaan). Oltiin menossa yhdessä lounaalle, mutta ei sitten menty. Minä menin kauppaan ja mies äidilleen. En tosiaan usko, että hänellä on toista naista (ei käy ulkona tjms). Korkeintaan ihastunut, jos sellaisesta on kyse.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 17:23"]
hän haluaisi tuntea olevansa vapaa
jotenkin musta tässä on niinko pientä vihjettä sulle, ap...
Mies on aina puhunut, kuinka hän on eroamista vastaan. Siksi luulen, että hän ei varsinaisesti jättäisi mua, koska pitää sitä niin vääränä. Itse taas en periaatteessa haluaisi erota, kuitenkin tykkään miehestä. Ei hän yleensä ole tällainen :(
Jaa-a. Et kertonut sitä, kauan olette olleet yhdessä. Jokaisessa suhteessa tulee eriytymisen kausia.
Jaa ...ja ikää on...ööö alle 20v? :D :D
Niin..ei se mies yleensä ole tuollainen :O mitä nyt haluaisi olla vapaa, sinä ärsytät häntä halauksilla ja pusuilla, olet masentuneen näköinen..siis täh?
Olette niin vähän yhdessäkin vaikka asutte saman katon alla että ihmetyttään kuinka mies voi olla noin nuiva?
Onko tämä nyt sellainen elämä ja parisuhde mikä tekee sinut onnelliseksi?
Minä olen 21 ja mies 28. Ja kerroin, että ollaan oltu yhdessä 2 vuotta. Ei ole sanonut mitään tuollaista aikaisemmin, että haluaisi olla vapaa tai mitään sinne päinkään. Pikemminkin ollaan puhuttu kihloihin menosta ja miehellä on jopa vauvakuume... Luulen, että viittasi vain siihen, että fyysisesti vapaa. Vaikka halaa kyllä omatoimisesti alkaessamme nukkumaan, mutta... :|
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 17:43"]Minä olen 21 ja mies 28. Ja kerroin, että ollaan oltu yhdessä 2 vuotta. Ei ole sanonut mitään tuollaista aikaisemmin, että haluaisi olla vapaa tai mitään sinne päinkään. Pikemminkin ollaan puhuttu kihloihin menosta ja miehellä on jopa vauvakuume... Luulen, että viittasi vain siihen, että fyysisesti vapaa. Vaikka halaa kyllä omatoimisesti alkaessamme nukkumaan, mutta... :|
[/quote]
Että vauvojakin vielä.
Mun ex-mies oli tollainen, ärsyyntyi kun halusin pussata ja halata, oli kuulemma liian usein muutama kerta päivässä. Läheisyys kuulemma ahdisti ja väitti että roikuin hänessä koko ajan, mikä ei ollut ollenkaan totta. Sitten selvisikin että mies lähetteli muille naisille seksiviestejä jatkuvasti, en tiedä oliko tavannutkin... no, muutin pois ja mies ruikuttikin mua takaisin vuoden verran tuon jälkeen. En tajua vieläkään.
Miehesi on lievästi tunnevammainen, kuten kovin monet. Voi olla, että hän silti tavallaan sinua rakastaa. Mutta kyse on nyt siitä, haluatko tällaista elämää ja hyväksyä hönet sellaisena kuin hän on. Olet hyvin nuori vielä, ja miehiä on maailmassa paljon. Myös halailemisesta pitäviä.
miestä pelotti, että jos siinä nuhjaat vieressä, niin vahingossa näät ne viestit mitä vierailta naisilta tulee.
En tollasta jaksais. Suhteeseen kuuluu omasta mielestä läheisyys aika vahvasti.