Kiitos, Eila Kännö 1921 - 2009.

Suomessa ei enää tehdä sellaisia naisia kuin Eila Kännö oli. Hän ikään kuin seisoi linnoitetun kaupungin muurinaukossa miekka kädessään torjumassa sisään pyrkiviä valloittajia. Silloin, kun hän oli esillä uutisissa 1980-luvun alussa, häntä ei koskaan ymmärretty. Media vihasi häntä.

Silloin Suomi eli valtavan kansainvälistymisen paineessa. City-kulttuuri oli juuri saapunut Suomeen, elettiin juppikautta, elettiin Vihreän liiton alkuaikojen nousukautta, ja oli hirveä tarve osoittaa, että tämä maa on osa Eurooppaa ja että Suomessa on kansainvälisiä "cityjä", joissa erilaiset kulttuurit kukoistavat. Uusia ja mitä oudoimpia kulltttuureita haluttiin saada Suomeen hinnalla millä  hyvänsä.

Me, jotka silloin olimme nuoria, pöyristelimme siihen aikaan Suomen vanhakantaisuutta ja halusimme maan muuttuvan kansainvälisempään suuntaan. Me kävimme silloin muodissa olleilla rauhanmarsseilla, vihasimme USA:ta ja kannatimme luonnonsuojelua. Moni meistä kantoi palestiinalaishuivia. Silloin me olimme nuoria optimisteja. Emme vielä ymmärtäneet, mihin suuntaan Eurooppa on menossa. Siitä meillä ei ollut aavistustakaan.

Nyt, kun ikää on karttunut ja elämää on nähty, joidenkin mielet ovat muuttuneet. Jotkut taas ovat jämähtäneet nuoruutensa ihanteisiin, aivan kuin 1960-luvun hipit tekivät, eivätkä nämä jämähtäneet tajua, että maailmasta ei saa paratiisia unelmoimalla. 1980-luvun alussa nuoriso naureskeli vanhoille hipeille, koska uutena aatteena nuorison keskuudessa vallitsi punk ja uusi aalto. Punkhenkiset halusivat päästä irti jo kulahtaneesta hippiaatteesta. Vasemmistolaisuuskin jylläsi vielä silloin.

Silloin ei tajuttu, että samalla tavalla punk ja sen ajan ihanteet kulahtavat ja käyvät rispaantuneiksi elämän ankarassa käsittelyssä. Maailma ei lopulta muuttunutkaan parempaan suuntaan. Silloin me vihasimme Eila Kännöä, koska emme nähneet tulevaisuuteen. Anteeksi, Eila Kännö.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eila_K%C3%A4nn%C3%B6