Kuka kehtaa tunnustaa
:D että lemmikit ovat "lapsenkorvikkeita"? Olen 34-vuotias yksineläjä, jolle lapsia ei ole vielä siunaantunut ja MYÖNNÄN, että molemmat kissani ovat itselleni rakkaita kuin lapset :-)
Muita kaltaisia?
Kommentit (16)
Minullekin lemmikit ovat kuin lapsia. Mutta ei korvikkeita vaan jotain paljon parempaa kuin lapset.
Kyllä ne mulle tavallaan on. Olen vastoin tahtoani vanhaksipiiaksi ja lapsettomaksi jäänyt nelikymppinen nainen, ja olen lemmikkini ottanut yksinäisyyteni täytteeksi, ja kun tyhjä syli on kaivannut hoivattavaa. Kyllä nuo koirat on elämäni rakkaimmat olennot, kun ihmissuhteita minulla ei oikeastaan olekaan.
Joo, toki kehtaan tunnustaa. Eikä hätkäytä pätkääkään jos joku paheksuu.
Tunnustin tämän itselleni ja EN OTTANUT KISSAA. (vaistonvaraianen valinta, johon olen nykyisin hyvin tyytyväinen)
Nykytutkimusten mukaan kissoissa elää loiseliöitä tai bakteereja, jotka tekevät omistajasta aloituskyvyttömämmän. Sitä jää helposti hoitamaan kissaa, kun parhaat vuodet lisääntyä vierivät ohitse.
Sain lapseni sitten 30- ja 35-vuoden iässä:)
En voi tunnustaa itseni kohdalle näin käyneen.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 13:38"]
Tunnustin tämän itselleni ja EN OTTANUT KISSAA. (vaistonvaraianen valinta, johon olen nykyisin hyvin tyytyväinen)
Nykytutkimusten mukaan kissoissa elää loiseliöitä tai bakteereja, jotka tekevät omistajasta aloituskyvyttömämmän. Sitä jää helposti hoitamaan kissaa, kun parhaat vuodet lisääntyä vierivät ohitse.
Sain lapseni sitten 30- ja 35-vuoden iässä:)
[/quote]
Saman loisen saa paljon todennäköisemmin raa'an lihan käsittelystä. Puolella ihmisistä on kyseinen loinen, oli kyseessä kissanomistaja tai ei, eikä kaikilla kissanomistajillakaan (tai kissoilla) kyseistä loista ole.
Kissan silittelykin tekee leppoisan olon. Unohtuu agressiivisuus, jota tarvitaan, jotta saataisiin oma osuus onnesta, mies ja lapsia, lunastetuksi. Kissan ehtii hankkimaan sen jälkeen kun mies makaa sohvalla.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 13:55"]
Kissan silittelykin tekee leppoisan olon. Unohtuu agressiivisuus, jota tarvitaan, jotta saataisiin oma osuus onnesta, mies ja lapsia, lunastetuksi. Kissan ehtii hankkimaan sen jälkeen kun mies makaa sohvalla.
[/quote]
Mitä ihmettä? ;D
Agressiolla lunastettu osuus onnesta?
Kamala, mä olen ihan hempeässä rakkauden huumassa omani "lunastanut". Ja mulla on sekä lapsi että koira. Molemmat aivan ihanuuksia ja täyttävät oman paikkansa onnellisen elämän palapelissä.
agressio = intohimoa, tarttumista tilaisuuteen
(Wikipedia: )
"Aggressio on yksi osa ihmisen käyttäytymistä, joka voi ilmetä muun muassa haastavana käytöksenä, vihamielisyytenä, hyökkäävyytenä, äärimmäisenä kilpailullisuutena, hyökkäysten aloittamisena tai tapana tai käytäntönä ryhtyä helposti hyökkäyksiin sekä eri muotoisena vihamielisenä tai tuhoavana käyttäytymisenä tai toimintana hyvin erilaisissa muodoissaan."
Ei ole. On sekä lapsi että koira.
Agressio ei ole aina tuhoavaa. Se voi olla elämää ylläpitävääkin. Tässä tapauksessa pontevuutta yrittää tulla ajoissa raskaaksi.
Siis täh? Korvikkeita? Ei tosiaan, miten jollekin voi olla? Mulla on monta lasta ja monta koiraa, mutta nehän nyt vastaavat ihan eri tarpeeseen.
Joo, tavallaan oli joskus. Toivoin kauheasti lasta ja yritettiinkin, sitten eksä jätti. Otin koiran. Nyttemmin on kyllä niitä lapsiakin nykyisen miehen kanssa, sama koira edelleen :) En muuten ole edes ajatellut tätä asiaa ennen kuin nyt kysyit.
Aina ollut koiria ja kissoja. Rakkaita kaikki.
Lapset tulivat ja menivät rakkaita ja sydämessä ovat aina.
Nyt on koiria kolme, eivät lapsen korvikkeita kun en korvikkeita tarvi.
No ei kyllä ole... Täytyy ihan myöntää sellainen asia :P