Lapsena kiusatut, mitä teistä on tullut "isona"?

[quote author="Vierailija" time="23.09.2013 klo 22:07"]

[quote author="Vierailija" time="23.09.2013 klo 19:55"]

Kenestäkään muusta kiusatusta ei siis tullut pitkäaikaistyötöntä epäonnistujaa, kuten minusta? Teille on sitten käynyt paljon paremmin kuin minulle. On minulla kaksi lasta, mutta olisin sen urankin halunnut...

[/quote]

Jos yhtää lohduttaa, olin työtönkin ja pätkätöissä aika pitkään, t. se suunnitteluinsinööri. Insinöörin paperit on hommattu ns. aikuisiällä. 

[/quote]

"Huvittavaa" tässä onkin se, että myös minä (siis tämä pitkäaikaistyötön epäonnistuja) olen koulutukseltani insinööri - satun vain olemaan työtön insinööri ja sellaisena näillä näkymin pysynkin...

Olin pahoin koulukiusattu 7 vuotta. Minusta tuli valtiotieteiden maisteri, ja toimin sosiaalityöntekijänä aikuissosiaalityössä.

Sosiaalineuroosin ja vakavan masennuksen omaava aviossa elävä nainen joka rakastaa eläimiä eikä pidä muista ihmisistä kuin omasta puolisostaan ja muusta perheestään paitsi joskus humalassa joka hankitaan vähillä rahoilla useamman kerran viikossa.

minusta tuli mielenterveyspotilas, itsemurhaa yrittänyt rikkinäinen sielu. ei pystytty enää korjaamaan 10 vuotta kestänyttä kiusaamista. menin vaan rikki ja palasiksi.

Mielenterveysongelmainen, sosiaalisten tilanteitten pelosta ja useista muistakin fobioista kärsivä ja työkyvytön. En pysty luottamaan ihmisiin, en päästä ketään lähelleni, en osaa olla sosiaalinen. En edes halua ystävystyä ihmisiin, koska koen sosiaaliset suhteet ja tilanteet niin vaativina ja kuormittavina, että en pysty ylläpitämään sellaisia suhteita.

Mulla on kyllä mies ja perhe, omieni seurassa viihdyn ja mulla on turvallinen olo.

Mua ei kiusattu lapsena, mutta teininä. Pahinta kiusaamisessa oli poikien halveksunta ulkonäköäni kohtaan.

Olen nykyään tutkijana yliopistolla, naimisissa, 1 lapsi ja toinen tulossa. Parisuhteeni on onnellinen ja koen myös itseni onnelliseksi, äitiys on ollut ihanaa. Mulla on ystäviä ja toimin johtotehtävässä yhdessä harrastusjutussa.

Mutta tietty luottamus ihmisiin on vaikeaa. Pelkään, että minusta ei pidetä ja kelaan loputtomiin olenko tehnyt jotain typerää. Kaipaan myös ihailua ja olen joskus typerän turhamainen. Mutta olen nyt 30+ iässä tiedostanut nämä ongelmat ja luulen, että olen hitaasti pääsemässä niistä yli.

Hassua kyllä, mieheni suhteen en ole koskaan ollut epävarma. Luulen, että se johtuu siitä, että olemme aina kokeneet olevamme toisillemme "ne oikeat", niin kornilta kuin se kuulostaakin, mutta yhteenkuuluvuuden tunne ja intohimo oli varsinkin suhteen alussa niin suurta että mitään epäilyksiä ei voinut jäädä. Luulen, että pelkäsin miehiä kiusaamisen takia niin paljon, että uskaltauduin rakastumaan vasta kun kohdalle tuli mies, josta näki selvästi, että hän on rakkauden ja luottamuksen arvoinen.

Olen freelance-toimittaja. Yliopistokoulutus on ja mies. Vauva on mahassa tällä hetkellä :) Minua kiusattiin lähinnä viidenneltä kahdeksannelle luokalle. Ihmisiin luottaminen oli nuorempana vaikeaa, mutta vähitellen olen päässyt turhista peloista eroon.

Elän ihan normaalia ja onnellista elämää. En pidä itseäni kiusaajiani parempana, mutta en todellakaan ole heitä huonompikaan. Heillä on elämänsä ja minulla omani.

Taiteilija. Sen kovan koulun kokeneena olen rohkea ja herkkä, eli juuri sopiva yhdistelmä työhöni. Kiusaajista ei tullut juuri mitään. Pari on vankilassa, 1 tappoi itsensä. Kiusaaminen ja kiusatuksi joutuminen on saman ominaisuuden parissa olemista, usein agressio-ongelma, kiusattu liian kiltti, eikä uskalla puolustaa rajojaan, ehkä jo kotona alistettu ja aliarvostettu. kiusaaja on sadistinen ja voi huonosti, usein huonoista oloista kotoisin, ei tule toimeen agressionsa kanssa, ei ehkä ole opetettu, välitetty, vanhemmat ei ole opettaneet empatiaa.

Minulla on kaikki ok, muistot ovat neutraaleja, en olisi tämä jos minulla olis ollut helppo lapsuus. Olen nyt enemmän :)

Minusta tuli farmaseutti.

masentunut

[quote author="Vierailija" time="23.09.2013 klo 21:40"]En itse kiusattuna ole koskaan ymmärtänyt, kuinka jotkut voivat olla näin riippuvaisia kiusaajista. Miksi heille, tyhjäpäille, idiooteille pitäisi mitään näyttä? Eikö kannata tehdä vaikutus niihin hyviksiin ja jättää roskaväki omaan arvoonsa?

[/quote]

Missä niihin hyviksiin törmää? Meinaatko, että kun kaupan kassa tervehtii iloisesti, niin muualla täysin nuijitun ihmisen pitäisi pyyytää sitä kassaneitä tai -miestä kaverikseen?

Suunnitteluinsinööri. Teen töitä enimmäkseen yksin, aika vähän asiakaspalvelua. Sopii mulle. Pieni insinööritoimisto työpaikkana. Perhe, 2 lasta, onnellinen avioliitto ja lapset koulussa hyviä. Toinen ujo kuten minäkin, kiusattiin seiskalla mutta puutuin siihen ja sain loppumaan. Onneksi oli hyvä luokanvalvoja. Toista ei ole kiusattu ja hän on sosiaalinen ja pidetty kaveri. 

Olen alani huipulla tutkimustyössä. Matkustan paljon konferensseissa ympäri maailmaa, hyvä palkka, hyvä terveys, ihana perhe. Paskaa oli yläaste ja vaikuttaa varmaan vieläkin niin, että jännitän helposti uusissa tilanteissa.

Masentunut ja syrjäytynyt.

Ihan tavallinen tallaaja, autoasentajaksi valmistunut rääväsuu, joka on elämässään kolunnut kaikki kivet ja kannot läpi. Nyt odottelee miehen kanssa esikoistaan, asutaan rivarissa kun ei vielä lainoja vihti ottaa. Kunnon wt siis, ei mitään hienoa tutkijaa tms. Lähinnä kiusaaminen tehnyt paksumman nahan kuin norsulla, pahan suusta (ei siis ollenkaan "perinteinen nainen"), melko miesmäisen käytöksen ja lehmämäisen "kun luulet olevasi kuopan pohjalla niin odotahan vaan, joku perkele nakkaa sinne vielä dynamiittia"-asenteen elämään.

Minusta on tullut onnellinen ja mulla on hyvä parisuhde ja perhe. Menestyn myös työssäni, mäkin olen tutkimustyössä joka kiinnostaa, palkka on kohtuullinen (vähän päälle 4000e) ja esiinnyn paljon. Minä en pelkää ihmisiä enkä uusia tilanteita, mutta olen kyllä aluksi varsin varautunut.

Mut pelasti epäilemättä vanhempieni varaukseton hyväksyntä ja ehdoton rakkaus. Vaikka koulussa oli paskaa, kotona oli aina hyvä olla. Mua ei myöskään kotoa patistettu "sosiaalisemmaksi", mikä oli tosi hyvä, sillä en mitenkään olisi kyennyt enää koulupäivän jälkeen sietämään vielä lisää samaa paskaa.

Mulla oli lapsena kavereita ja olin ihan "normaali". Kuitenkin tulin kiusatuksi ja oli tilanteita, kuten esim eräs ikimuistoinen ratsastusleiri, jolla mua itketettiin ja jätettiin viikoksi porukan ulkopuolelle. Olin tosi ujo enkä osannut oikein lähteä juttuun aina mukaan.

Musta tuli kouluttaja ja konsultti. Kahden lapsen äiti ja olen ihan eri persoona kuin esim yläasteella tai lukiossakin. Toki yo-kirjoituksista alkaa olla 20 vuotta, mutta kuitenkin.

Satsaan ulkonäkööni, urheilen paljon ja nautin niin kauniista vaatteista kuin ulkonäköni hoitamisesta. Olen todella sosiaalinen, puhelias ja positiivinen. Oikeastaan kaikkea sitä, mitä lapsena ja teininä toivoin olevani.

Jos 15-vuotias minäni olisi tiennyt millainen olen reilu 20 vuotta myöhemmin, en olisi ikinä uskonut, että kyseessä on sama persoona. En tiedä miten tämä kaikki tapahtui, mutta olen nykyään todella onnellinen, kiitollinen ja onnekas.

Itse olen hoitoalalla ja minulla on 2 ihanaa ja pärjäävää lasta ja ihana mies. Talokin on. Olen työelämässä ja pärjään ihan hyvin. En ole puheliaimpia ihmisiä työssä mutta olen hyvä asiakaspalvelija ja asiakkaat pitävät minusta. Työkavereille voin joskus olla se pain in the ass, kun yrittävät päästä niskani päälle siinä onnistumatta. Olen todella onnellinen elämästäni ja kiitollinen kaikesta. Olen saanut enemmän kuin mistä olen haaveillut. En edes haaveillut miehestä tai perheestä koskaan. Olen onnekas ja ei tarvinnut nähdä kauheasti vaivaa. ;) Olen muutenkin todella hyvä ja oikeudenmukainen tyyppi.

Tekniikan tohtori, opetustehtävissä yliopistolla. Kaikki ongelmat loppuivat siihen, kun menin TKK:lle lukemaan teknillistä fysiikkaa ja olin muiden samanlaisten joukossa. Olen myös onnellisesti naimisissa (toisen teknillisestä fysiikasta valmistuneen kanssa), ja meillä on kolme lasta.

Tyoelamassa minusta on tullut hyvin parjaava yksityisyrittaja. Yksityiselamassa minusta on tullut (kiusaamisesta, noyryytyksista ja uhkailuista huolimatta) elamasta nauttiva onnellinen ja tasapainoinen ihminen, aiti ja vaimo. Kiusaamisesta olen paassyt yli, se tulee harvoin edes mieleen. Minulla on vahva itsetunto, on aina ollut. Se on auttanut. Tiesin aina lapsena etta en ollut sellainen ihminen joksi kiusaajani minut maalasivat. Kokemus myos opetti pitamaan heikkojen ja hiljaisten puolta tassa raa'assa elamassa.