Kuinka ero on muuttanut sinua ihmisenä?

Mä olin totaalisen rikki kun mies ilmoitti muuttavansa toisen naisen luokse. Tämä tuli aika puskista kun kuvittelin että meillä menee suht hyvin.. mitä nyt vauva-aika esikoisen kanssa rasitti.. Jaksoin vaan sen pienen ipanan takia mutta muutos meikäläisessä tapahtui kun 3kk eron jälkeen saatiin kämppä myytyä ja mä muutin omaan kotiin, joka oli vain ja ainostaan mun ja pojan paikka missä voitiin ruveta rakentamaan elämäämme eteenpäin, kahdestaan. Siellä mä monet illat pohdin näitä asioita kun lapsi jo nukkui ja tiedän nyt (olen uudessa suhteessa ollut jo 8 vuotta) että mä pärjään yksin, mun ei tartte mitään paskaa ottaa keneltäkään niskaan enää ikinä. Joten mä olen paljon vahvempi ihminen kuin ikinä ennen.

MIeti nyt hyvä nainen itseäsi.. Haluaisitsä oikeasti elää suhteessa mikä ei ole aito ja se äijä vaan kusetti sua ja halveksi näin ollen. Ei, sä ansaitset parempaa ja jos oikeasti asut jossain pikkukylässä missä kaikki tuntee kaikki ja sun mielestä sua tuijotetaan (Vaikka oikeesti ihmisillä on niiden omat ongelmansa eivätkä varmasti jaksa vuoden takaisia pyöritellä mielessään) niin muuta pois, vaihdat kaupunkia tai edes kaupungin osaa. Jätä se kämppä missä oot asunut sen äijän kanssa ja alotat ihan puhtaalta pöydältä. Lakkaat ajattelemasta että siellä ne leikkii kotia (kyllä mäkin hetken niin ajattelin ) ja kaikki on niin auvoista mutta ei se ole.. lapset on sun ja tulee aina olemaan ja sä olet niiden äiti, eli tärkeintä maailmassa. Anna niiden olla ja opettelet nauttimaan viikonlopuista yksin.. silloin on hyvä ladata akkuja. Sun on vaan päästävä yli tosta asiasta ja jatkettava eteenpäin. Kyllä sulla oli oikeus olla katkera ja rypeä itsesäälissä mutta ei nyt enää vuoden kuluttua, tosta olotilasta on osattava nousta ja katottava eteenpäin !! tsemppiä.

Minutkin on jätetty toisen vuoksi. 20 vuoden avioliiton jälkeen. Kaikki tunteet tulevaisuuden pelosta, armottomasta vihasta, syyllistämisestä aina syvään häpeän tunteeseen on menty läpi. Näin se vaan menee, ja näin on sen mentävä. Ne tunteet on koettava ja kohdattava, jotta niistä voi päästä yli. Itke ja itke. Ja ylläpidä uskoa itkusession jälkeen, että pääset tästä yli ja tulet vielä olemaan onnellinen. Vuosi on lyhyt aika toipua erosta. Ne tunteet heittelehtivät vielä vuodenkin jälkeen, mutta aina vain harvemmin ja harvemmin. Katso tulevaisuuteen, älä menneisyyteen. Ja anna tietoisesti anteeksi, joka ilta, jokainen yksityiskohta, aina uudelleen ja uudelleen.

Ero muutti minua niin, etten enää pyri kontrolloimaan elämää. Koska elämää ei voi kontrolloida. Olen hyväksyvämpi ja joustavampi. Tiedän pärjääväni missä tilanteessa tahansa.

Tulin kyynisemmäksi ja on vaikea luottaa ihmisiin. Yritän päästä tuosta eroon, mutta vaikeaa on.

Eipä juuri mitenkään. Suhteeni ovat kyllä muokanneet minua paljonkin, mutta eroissa ei mielestäni ollut mitään opetusta tai minuuteen liittyviä oivalluksia. Suhteeni ovat kaikki olleet hyvin onnistuneita ja antoisia, kukin omalla tavallaan.

Olen eronnut noin puolitoista vuotta sitten. Mikä on muuttunut?

En pelkää enää. Tämä on oikeasti iso asia. En pelkää kotonani, en jaksa pelätä huomista, en pelkää ihmisiä enkä murehdi asioita joille en voi mitään.

Tiedän, että pärjään yksin, tiedän että selviän vaikka maailma ympärillä muuttuisi - että AINA on vaihtoehtoja. Vaikka se sitten tarkoittaisi, että kaikki ei menekään kuten haluaisin.

Ja innolla odotan kaikkea sitä, mikä on vielä edessä. Paskassa on uitu, vaihteeksi luvassa toisenlainen jakso elämässä.

nyt tuntuu kuin kaikki katsoisi minua säälien että "tuonkin mies jätti sen yhtäkkiä" tai että "tuonkin kulissi liitto särkyi viimeinkin"

Ajatteleeko joku oikeasti näin? Mulle herää ensimmäisenä tunne, että kunpa tuo nainen selviäisi erosta ja tulisi onnelliseksi, pettäjä teki todella väärin häntä kohtaan ja on raukkamainen. Ennen kaikkea toivon hyvää. Kuten nyt ap sulle! =)

Minäkin lakkasin pelkäämästä. Ensin mustasukkaista miestä ja sitten sitä, että mitä Se puuhaa selkäni takana kenenkin kanssa. Ja sehän puuhasi. Lopulta ystävättäreni kanssa. Alku yksin oli todella hankalaa. Nyt olen uusissa naimisissa ihanan miehen kanssa. Itse asiassa kirjoitan tätä hääpäivämatkallamme budapestilaisessa katukahvilassa, onnellisempana kuin koskaan. Mies lukee kirjaa, minä olen av:llä. :)

Avioeroa en ole kokenut, olen nyt ensimmäisessä avioliitossani. Ennen nykyistä miestäni olin kaksi kertaa vakavasti otettavassa parisuhteessa. Ne päättyivät eroon koska minulla oli ihan erilaiset suunnitelmat loppuelämän suhteen kuin kummallakaan noista miehistä. Lisäksi he olivat sitoutumiskammoisia molemmat ja minä taas olin todella takertuvainen. 

Eroista seurasi pelkästään hyvää. Toisen eron jälkeen jouduin menemään itseeni ja näkemään omat heikkouteni parisuhteessa. Ottamaan opikseni. Ja ennen kaikkea pärjäämään ypöyksin ja omillani. Huomasin että minähän pärjään, en tarvitse ketään, olen itsenäinen aikuinen ihminen.

Ja siltä pohjalta sitten lähdin tähän viimeisimpään parisuhteeseen, joka johti avioliittoon. Olen ollut nyt tässä suhteessa tähän mennessä jo pidempään kuin kummassakaan aikaisemmista, ja edelleen menee erittäin hyvin. Haluamme elämältä samoja asioita, kumpikin pärjää omillaan mutta haluaa elää yhdessä. Uskon tähän, enkä pelkää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, koska tiedän että niin tai näin, niin tulen aina selviytymään kaikesta.

Minulla on ap tasan samanlainen tarina, kuin sinullakin...

Ei kukaan sinusta ajattele noin, uskon että ihmiset näkevät sinut vahvana naisena, joka heidän silmissään on selvinnyt raskaista asioista.

Sinua varten on vielä varmasti jotain paljon, paljon parempaa. Mitä tapahtui, on tapahtunut, se ei ole sinun syytäsi. Sinulle jäi liitosta rakkaat lapset ja voit vielä löytää petturimiehesi sijalle uuden ihanan miehen. Ja mikä parasta :P

Arvaa onko miehesi silloin jo huumansa ohitse suhteessaan mennyt pienen vauvan isä, joka saattaa yrittää ängetä seksin puutteessa takaisin luoksesi... ja sinä saat loistaa onnesi kukkuloilla uudessa, entistä paremmassa suhteessasi ;)

Se helpottaa vielä, vuosi on lyhyt aika

Been there, done that