Lue keskustelun säännöt.
Onko näin hyvä aatella lasten tulevaisuudesta?
15.01.2014 |
Olen yh-isä (6- ja 8-vuotiaat) ja lasten osalta aattelen niin, että molemmat asuvat mun kaa koko peruskoulun. Tällä tavalla välitän luontoon, puutarhaan, veteen ja omakotitaloasumiseen liittyviä arvoja ja sitä myöten taitoja. Samoin liikuntaan, lukemiseen ja kulttuuriharrastuksiin. Ajattelen myös, että mun akateeminen kieli=hieman abstraktimpi, auttaa lapsia selviytymään koulumaailmassa.
Lisäksi aioin pysyä ”vakaana”=luo turvallisuuden tunnetta. Toisin sanoen aattelen, että mettän keskellä on paras asua. En tule muuttamaan pois sieltä, koska panen lapset aina etusijalle=kukaan nainen ei mua sieltä saa lähtemään. Jatkossa lasten harrastukset tulevat lisääntymään, viimeistään ensi syksynä uusi liikuntaharrastus.
Mutta sitten peruskoulutodistus kädessä lapset ovat vapaita jäämään tai lähtemään=saa asua tietty kotona niin pitkään kun haluaa. Mutta että niin, jotta suorastaan toivottavaa on, että äiti ois muuttanut pääkaupunkiseudulle siinä vaiheessa=joka täynnä hyviä jatkokoulutuspaikkoja ammattiin=lapset vois halvalla asua äidin helmoissa ainakin ammattiin asti.
En siis omista lapsia, kuten äiti tuntuu kuvittelevan, eiköhän heillä ole ihan oma elämä=jo nyt=kavereiden kautta.
Jotenkin näin aattelen…
Miltäs tämä kuulostaa? Toteuttamiskelpoinen visio tulevaisuudesta?
Kommentit (5)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, viime viikolla äiti juuri uhosi muuttavansa työn perässä sinne. Ei paljon tapaile lapsiaan muutenkaan, joten ei meidän elämää haittaa. Mutta eihän sitä tiedä, jos vaikka kehittyisi äidiksi tässä vuosien kuluessa. Mutta joo, ei sen varaan nyt hirveesti tässä näytelmässä lasketakaan...
No, viime viikolla äiti juuri uhosi muuttavansa työn perässä sinne. Ei paljon tapaile lapsiaan muutenkaan, joten ei meidän elämää haittaa. Mutta eihän sitä tiedä, jos vaikka kehittyisi äidiksi tässä vuosien kuluessa. Mutta joo, ei sen varaan nyt hirveesti tässä näytelmässä lasketakaan...
Visioitahan voi tehdä, mutta elämä ei aina mene kuten rationaalisissa suunnitelmissa, tai itse asiassa se menee sillä tavoin aika harvoin.
Aika usein ammattiin opiskeleva lapsi haluaa jo asua omillaan eikä äidin kanssa, varsinkin jos ei ole tämän kanssa aiemminkaan asunut. Ja toisaalta nuoruusikä voi olla aika riskialtista aikaa muuttaa "metsän keskeltä" pk-seudulle.
Suunnitelmassa on liikkuvia osia mm. ne lasten omat mielenkiinnon kohteet ja taipumukset. Ja aloituksessa et puhu mitään ihmissuhteista ja tunnepuolen asioista, miten esim. huolehdit lasten suhteista äitiinsä, sukulaisiinsa yms. juuriinsa? Ne ovat ihan yhtä oleellista kasvualustaa kuin hyvät harrastukset tai tervehenkiset arvot. Pysyvyys ja vakaus ja turvallisuus on tietysti lasten kannalta hyviä tavoitteita :).
No et kyllä voi kuvitella, että lasten äiti muuttaa pääkaupunkiseudulle (isoon = kalliiseen asuntoon) ja ottaa lapset asumaan kanssaan 7-9 vuoden päästä 5-10 vuoden ajaksi, mutta siihen asti antaa sun hoitaa ne about kokonaan.