Miksi pitää mutista ja puhua häveliäästi?

Huonokuuloisena ihmettelen, että miksi jotkut ihmiset kuin häpeävät itseään puhuessaan ja mutisevat, naurahtelevat, tupisevat, kuiskaavat lopun ja olettavat melkeen että loppu luetaan huulilta.

Kuulen ja ymmärrän täysin tällaistakin puhetta, eikä minulle tarvitse puhua sel-ke-äs-ti än-kyt-täen isolla äänellä, mutta en ymmärrä että kenelle tuommoinen puhetapa on jotenkin hyödyksi tai eduksi? Itseään ei tee älykkäämmän oloiseksi, jos mutisee.

Itse tykkään puhua ihan kuuluvalla, normaalilla äänellä, en huutamalla enkä mutisemalla. Jossain julkisilla paikoilla ääntään voi pienentää, niin ettei kaikki kuule.

Se kun puhuu normaalilla, omalla äänellään selkeästi vie myös viestin paremmin vastaanottajalle. Vaikka kuulisi kaiken, niin sen tupinan sanoma jää epämääräiseksi ja unohtuu helposti. Kun sanoo reippaasti miten asiat on, niin se toinen muistaakin ne paremmin.

Esimerkki: Neuvon jotakin miten pääsee paikkaan X.

Jos puhun mutisten että: siinä on niinku se parkkipaikka ja sitten siitä niinku käännytään oikealle ja niinku siinä on se kauppa niin jätä sen kaupan pihaan auto ja kävele sitten tänne, tämä on eka punainen talo oikealla.

Juu, selvä. Öö, niin minnehän sitten pitikään kääntyä?

Sitten taas neuvon selkeämmällä äänellä: Ajat sitä tietä X kunnes näet parkkipaikan. Aja sen parkkipaikan ohitse, kaupan pihaan. Jätä auto siihen ja kävele tänne, tämä on eka punainen talo jonka näet oikealla.

Näin se neuvottava muistaakin sen mitä sanon. Niin ja mutinalla en tarkoita siis hiljaa puhumista pelkästään. Vaikka puhuu hiljaa, niin voi puhua silti selkeästi. Mutta usein se mutina ja hiljaisuus kulkee käsi kädessä.