Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei jaksa (lapsiperheen) arkea. Kokemuksia/neuvoja???
21.09.2013 |
Pitkä kirjoitus mutta ei ole ihan niin yksiselitteinen juttu.
Mies ei kestä lapsiperheen arkea. Mies käy töissä ja minä olen hoitovapaalla. Aina on kuulemma tylsää ja samanlaista, ihan kuin tulisi töistä kotiin toiseen työpaikkaan. Kotihommat, lapsenhoidot ja normaalit arki-askareet ruuanlaittoineen ja vauvansyöttöineen ahdistaa miestä. Ei saa tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa, ei pääse minne vaan menemään milloin haluaa ja kenen kanssa haluaa.
Osalla miehen kavereista ei ole lapsia. Nämä ei sitten ihan ymmärrä että miksi mies ei enää pelaa 24/7 jotain tietokone/nettipelejä, miksi mies ei mene prätkäajelulle joka pvä moneksi tunniksi, miksi joka vkonloppu ei voi saunoa ja vetää päätä täyteen kavereiden kanssa...sitten kettuilevat miehelle että onko mies arestissa kun ei pääsekään enää pitämään hauskaa. osalla kavereista on lapsia jotka elävät ihan samaa peruslapsiperhearkea. Mielestäni mies saa mennä melko hyvin, 1-2 krt/kk on näitä saunomisia jolloin on 1,5vrk arjesta pois: ryyppyilta ja se toipumispäivä. Lisäksi mies menee n. 1-2 krt vkossa muutoin milloin missäkin, kaverin kanssa kahvilla/oman isänsä luona jne.
Meillä on uusperhetilanne. Muutettiin yhteen 3v seurusteltuamme että tämä ei ihan hetkellinen päätös ollut, vaan mies harkitsi tarkkaan pystyykö ja haluaako asia kanssamme. Minulla on ennestään kaksi lasta jotka asuvat kanssamme. Meillä on myös yhteinen vauva 9kk, tätäkin päätöstä harkittiin tarkkaan. Kuitenkin positiivinen raskaustesti oli miehelle shokki, eikä raskausaika ollut mitään herkkua parisuhteen kannalta. Ei silitellyt mahaa, ei oikein ymmärtänyt esim raskausajan vaivoja. Alkuun oli aika helvetillinen tilanne kun vauva syntyi, miehen asenne esim aamuherätyksiin oli se että hoida sinä myös vauva kun hoidat nuo kaksi muutakin lastasi, siinähän se vauvakin menee sivussa. Nyt mies on ymmärtänyt tuon asian ettei se ihan noin mene. En imetä enää, hoidan arkiaamut miehen mennessä töihin+arkena tarvittaessa myös yöt että mies saa nukkua. Vkonloppuisin noustaan vuoroaamuin. Taustalla on myös synnytyksen jälkeinen masennus, jota mies ei ymmärtänyt. Syytteli välillä että olen keksinyt koko asian saadakseni huomiota. Neuvolassa väännettiin rautalankaa miten miehen pitäisi enempi osallistua arkeen ja silloin alkoi helpottaa kun sain enempi levättyä.
Olen huomannut, että mies on melko itsekäs. Hänen on vaikea käsittää että elämässä on aikatauluja, sekä päätetään ruoka-ajat ja tekemiset lapsien ehdoilla. Mies on myös iltavirkku, kukkuisi tietokoneen parissa aamuyön tunneille.
Myös seksistä tulee aika-ajoin riitaa. Kun en jaksa, tai kun en halua. Jos olet jatkuvasti väsynyt niin eipä siinä hirveästi haluta, varsinkaan kun yhteistä aikaa/tekemistä ei juurikaan ole. Meillä on myös takana kipeä asia, miehen nettiseikkailut (seuranhakuyritykset) meidän seurusteluaikana juuri ennen yhteenmuuttoa.
Miestä ärsyttää kun olen jatkuvasti äkäinen ja kiukkuinen, olen kuin eri ihminen joka toinen vkonloppu kun vanhemmat lapseni ovat isällään. Silloin on toki helpompaa myös minunkin mielestäni, kun ei ole kuin yksi josta kantaa vastuu. Mies kyllä osallistuu myös näiden lasten kasvattamiseen muttei hirvittävän oma-aloitteisesti, eikä myös pärjää ihan kaikissa väännöissä näiden lasten kanssa. tunnustan olevani kiukkuinen mutta suurimmaksi osaksi tuntuu että vastaan tästä arjesta yksin ja mies on vaan vastentahtoinen apulainen.
Mitä tässä tilanteessa voisi tehdä? Kuinka tukea miehen vanhemmuutta oman lapsensa kanssa, ja kuinka tästä eteenpäin? Alkaa itsellä olla jo se tilanne että alkaa olla aika uupunut kun toinen ei periaatteessa halua tulla enää kotiin, kun on tylsää ja aina samanlaista.
Ja pointtina vielä että mies kyllä rakastaa omaa biologista lastaan yli kaiken, ikävöi poissaollessaan lastaan jne, ettei siitä ole ollenkaan kyse.
Kommentit (43)
Yritä nukkua ja levätä aina kun voit. Tee vain välttämätön kotityö ym. Se saa riittää ja päivä kerrallaan. Etsi keskusteluapua. Älä jää yksin miettimään asioita. Kerro miehellesi mitä toivot ja yritä sanoa se rakentavaan sävyyn. Anna miehesi kertoa toiveistaan myös sinulle. Kerro miehellesi myös se, että aina ei voi olla niin hauskaa ja mukavaa, mutta tarvitset silti enemmän vastuulllista osallistumista ja arjen jakajaa. Keksi itsellesi myös ainakin kerran viikossa jokin kiva harrastus, joka virkistää mieltäsi ja pyydä miestä vastaavasti hoitamaan silloin lapsia. Kaikkea hyvää sinulle ja tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä nukkua ja levätä aina kun voit. Tee vain välttämätön kotityö ym. Se saa riittää ja päivä kerrallaan. Etsi keskusteluapua. Älä jää yksin miettimään asioita. Kerro miehellesi mitä toivot ja yritä sanoa se rakentavaan sävyyn. Anna miehesi kertoa toiveistaan myös sinulle. Kerro miehellesi myös se, että aina ei voi olla niin hauskaa ja mukavaa, mutta tarvitset silti enemmän vastuulllista osallistumista ja arjen jakajaa. Keksi itsellesi myös ainakin kerran viikossa jokin kiva harrastus, joka virkistää mieltäsi ja pyydä miestä vastaavasti hoitamaan silloin lapsia. Kaikkea hyvää sinulle ja tsemppiä!
Siskollani on vastaava tilanne. Mies itse ainoa lapsi, jonka oma isä hylkäsi perheensä eli ei ole saanut isänmallia. Itsekkäin tuntemani tapaus, kotona täysin passattava. Oli ennen lasten syntymää matkatöissä. Kun eka lapsi syntyi, sai työnantajalta mahdollisuuden siirtyä toimistotöihin.
Hän ei kestänyt säännöllistä arkea ja perhe-elämää lainkaan, alkoi käyttäytyä kaameasti, kiukutteli, rähjäsi. Ja kun lapsikaan ei helpoimmasta päästä, niin sisko oli helisemässä.
Ratkaisu: sisko pyörittää arkea kahden lapsen kanssa kotona, on töissä myös. Mies palasi matkatöihin. Käy kotona kerran, kaksi kuussa joitakin päiviä, joskua viikonkin. Muuten elää hotelleissa ympäri maailmaa. Maksaapa osuutensa talolainasta ja perheen elatuksesta ainakin.
Jos mies ei sopeudu arkeen, niin anna sen elää elämäänsä. Päätä itse, jaksatko olla kuviossa vai et.
mieheni sisko erosi juuri miehestään juuri tämäntakia. ei halunnut hoitaan kahta lasta: miestä ja vauvaa. mies ei vaan ollut valmis eikä halukas perhe-elämään eikä kantamaan vastuutaan isänä. sisko oli koko ajan miehelle vihainen ja mies ahdistnut ja masentunut. nyt eroavat ja kummatkin hyvällä mielellä.
Meillä mies ei myöskään siedä lapsiperheen arkea. Hän on hyvin itsenäinen ja itsepäinen iltavirkku. Hänelle on tärkeää saada tehdä niitä asioita, jotka todella tekevät hänet onnelliseksi, ja tyypillinen lapsiperheen ei sellaista ole. Kaikenlainen kinaaminen, meteli ja yksityisyyden puute käyvät hänen hermoilleen todella nopeasti. Hänellä ei ole mitään kiinnostusta kasvattamista tai pienen lapsen tarpeista huolehtimista kohtaan. Ystävät, harrastukset ja parisuhde ovat hänelle paljon tärkeämpiä, ja niille on löydettävä aikaa, piste.
Olemme ratkaisseet asian niin, ettemme hanki ollenkaan lapsia ja nautimme elämästämme sellaisena kuin se on. Kun on hyvä itsetuntemus ja rohkeutta tehdä itsensä näköisiä päätöksiä, on joskus vaikea ymmärtää, miksi jotkut maalaavat itsensä nurkkaan tuolla tavalla.
Teidän kannattaa tietenkin yrittää ratkaista ongelma parhaanne mukaan, mutta ketään ei pohjimmiltaan voi edellyttää jäävän tilanteeseen, jossa on todella onneton. Lapsiperhe-elämä ei ole kaikkia varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 22:15"]
Meillä mies ei myöskään siedä lapsiperheen arkea. Hän on hyvin itsenäinen ja itsepäinen iltavirkku. Hänelle on tärkeää saada tehdä niitä asioita, jotka todella tekevät hänet onnelliseksi, ja tyypillinen lapsiperheen ei sellaista ole. Kaikenlainen kinaaminen, meteli ja yksityisyyden puute käyvät hänen hermoilleen todella nopeasti. Hänellä ei ole mitään kiinnostusta kasvattamista tai pienen lapsen tarpeista huolehtimista kohtaan. Ystävät, harrastukset ja parisuhde ovat hänelle paljon tärkeämpiä, ja niille on löydettävä aikaa, piste.
Olemme ratkaisseet asian niin, ettemme hanki ollenkaan lapsia ja nautimme elämästämme sellaisena kuin se on. Kun on hyvä itsetuntemus ja rohkeutta tehdä itsensä näköisiä päätöksiä, on joskus vaikea ymmärtää, miksi jotkut maalaavat itsensä nurkkaan tuolla tavalla.
Teidän kannattaa tietenkin yrittää ratkaista ongelma parhaanne mukaan, mutta ketään ei pohjimmiltaan voi edellyttää jäävän tilanteeseen, jossa on todella onneton. Lapsiperhe-elämä ei ole kaikkia varten.
[/quote]
Etkö sinäkään halua lapsia? Jos kävisi niin, että mies esim. vanhempana päättäisikin niitä haluta, mutta sinä olisit liian vanha saamaan lapsia, niin luuletko että harmittaisi vai kykenisitkö sopeutumaan asiaan?
Kysymys kuuluukin että kestätkö sinä ap ilman miestä, ilman seksiä, yksinäisyyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vähän samanlainen tilanne, tosin kaikki kolme lasta ovat yhteisiä. Kaksi isompaa ovat jo koululaisia, ja nyt on vielä 2 kk ikäinen iltatähti. Isompien lasten ollessa pieniä väänsimme tästä ihan samasta: mies kävi kotona kun kävi, mutta ei tarttunut mihinkään kotitöihin eikä lastenkasvatukseen. Lopulta pakotin miehen osa-aikaiselle hoitovapaalle ja menin itse osa-aikaisesti töihin. Tuona aikana hän sai luotua jonkinlaisen suhteen lapsiin, kotityöt olivat edelleen minun heiniäni. Muutama vuosi meni aika kivasti, kun lapset alkoivat kasvaa ja olla omatoimisempia.
Nyt kuopuksen odotus- ja vauva-aikana ollaan tuossa vanhassa jamassa, joka vastaa hyvin ap:n tilannetta. Vauva on kyllä ihana, mutta soimaan itseäni siitä, että (taas) odotin miehen kasvavan vastuulliseen isyyteen.
Minullakaan ei ole tähän mitään ratkaisua. En tiedä, toiminko tyhmästi, mutta nyt olen toiminut näin: hoidan kaiken, ihan kaiken, itse. En pyydä mieheltä mitään, annan mennä ja tulla miten haluaa, jos jostakin iltamenosta kysyy, sanon aina että mene ihmeessä. Suunnittelen viikonloput ym. omien ja lasten menojen mukaan, otan kaikki kolme aina mukaan. Ehkä hän pian huomaa, että on jäänyt kaikesta ulkopuolelle, ja tekee vapaaehtoisesti jotain päästäkseen osaksi perhettä. Tai sitten ei, tajuaa kerätä tavaransa ja häipyä.
hmm, vähän ot, mutta minusta ei kuulosta tarkkaan harkitulta tuo uuden lapsen hankkiminen, jos hän on nyt jo 9 kk. Olettekohan edenneet vähän liian nopeasti miehen näkökulmasta? Mieti nyt millaseen kuvioon se parka on sotkeutunut, jo yhden lapsen syntymä voi saada elämän sekaisin, mutta sitten siinä on lisäksi vielä toisen lapset. Se voi oikeasti olla shokki ihmiselle, joka ei ole huolehtinut kuin itsestään. Vanhemmuuteen pitää valmistautua henkisesti ettei se yllätä "housut kintuissa".
Noh, kurja tilanne kaikille osapuolille, nyt vain kissa pöydälle ja asiat pitää puhua halki kummankin rehellisesti. Miehestäsi voi tulla vielä oikea mies, mutta se vaatii kyllä teiltä kummaltakin hommia. Ehkä ne miehen kaveritkin vielä aikuistuvat ja lopettavat kuittailun... =)
Älkää hyvät ihmiset hankkiko lapsia kevyin perusteluin tai niin etteivät kummatkin osapuolet varmasti ole siihen varautuneet ja valmiita.
Tsemppiä ap:lle kuitenkin. Arvosta itseäsi äläkä tyydy mihin tahansa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi oi miksi teette lapsia ihan kenen kanssa sattuu ja vielä useamman kappaleen!? Jokaisen naisen pitää tehdä elämästään sellainen, että selviää siitä ja pärjää - myös ilman miestä! Tuo pitäisi opettaa tytöille heti seiskaluokalla...
Tuossa nyt ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin selvitä omin avuin. Anna sille ukolle se vapaus jota se niin kaipaa. Ja elä sinä omaa elämääsi lasten ehdoilla, ja koita nauttia siitä ja olla onnellinen.
Usein kun mies huomaa, että naisella on kotona mukavaa ja viihtyisää, kotielämä alkaa kiinnostaa. Mutta käskemällä ei ketään saa pidettyä...
Itse heivaisin tuommoisen ukon lopullisesti.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 22:19"]
Etkö sinäkään halua lapsia? Jos kävisi niin, että mies esim. vanhempana päättäisikin niitä haluta, mutta sinä olisit liian vanha saamaan lapsia, niin luuletko että harmittaisi vai kykenisitkö sopeutumaan asiaan?
[/quote]
Jos mies karkaisi tekemään lapsia jonkun toisen kanssa, se tietenkin harmittaisi. Olisin myös hyvin yllättynyt., koska se tarkoittaisi täydellistä täyskäännöstä miehen persoonallisuudessa. Mutta en siis jäisi murehtimaan mitään menetettyjä mahdollisuuksia, jos sitä tarkoitat. En olisi yhdessä miehen kanssa, jos haluaisin itse lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmeellistä mistä ihmeestä te kaivatte noita aikuisia miehiä joilla ei tunnu olevan mitään käsitystä normaalista perhe-elämästä eikä aina vastuuntuntoakaan.
Kyllä mies on ihan väärässä paikassa jos kaverit ja pelaamiset kiinnostaa enemmän kuin se oma perhe. On siinä kanssa oikea varsinainen malli omille lapsille.
Mutta kuka niistä miehistä tuommosia kasvattaa..
Onneksi on itsellä mies joka kasvoi isyyteensä samaa rataa kuin minä äitiyteen, ei ole tarvinnut komennella eikä sellaista olisi kyllä kuunnellutkaan.
Hetkonen ap. Mitä sinä teet oman hyvinvointisi eteen? Olet itse vastuussa omasta onnestasi, eikä sluipaava puoliso ole syyllinen sinun tunteisiisi. Ei masennus ole sinun syysi, mutta ratkaisu on sinun vastuulla. Näin on läheisissä ihmissuhteissa, kun kyse ei ole väkivallasta tai hyväksikäytöstä esimerkiksi.
Aikuinen nainen, rakenna itse itsellesi hyvä elämä. Harrastukset, henkireijät, läheiset ystävät, arjen rutiinit, seuraa leikkipuistoon, rahan säästäminen, henkinen kasvu - suhteessa tähän vastuunottoon itsestäsi ja lapsistasi sitten määrittelet rajat. Millaista elämää haluat viettää puolison kanssa, millaisten kompromissien kanssa voit elää? Mieti myös elämää ilman miestä, olisitko valmis siihen, olisiko se parempi? Ja kun olet huolehtinut itsestäsi niin, että pärjäät, niin sitten voit miettiä, mitä annettavaa sinulla on miehellesi. Mitä voit oikeasti antaa sellaista, mitä hän tarvitsee? On tuhoisaa ladata kaikki toiveet puolisoon, toivoa hänen muutosta. Olet ehkä kuullut sanonnan, et voi muuttaa toista, vain itsesi. Se on totta, muuttumalla itse kypsempään ja tasapainoiseen aikuisuuteen, annat toisellekin mahdollisuuden kasvaa.
Parisuhdehan on kahden ihmisen yksilöitymisprosessien rinnakkaisuuseloa. Et voita mitää yrittämällä kasvattaa toista kypsemmäksi yksilöksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 17:52"]
Mä laitoin lopulta miehen pihalle kun vuosia vastaavista asioista tapeltiin. Jos kerta olin/olen perheen ainut aikuinen niin mielummin olen sitä niin että hoidan vain lapsia ja heidän asioitaan kun lisäksi vielä sitä aikuista lasta (joka oli tietty se hankalinkin). Tietty jotkut naiset tohon tilanteeseen alistuu; asettavat perhe-elämän oman henkilökohtaisen onnensa edelle, Itse en siihen pystynyt enkä halunnut.
[/quote]
Samanlainen tarina minullakin kerrottavana. Hyvin nopeasti päättelin, että koska joka tapauksessa hoidin ja tein kaiken itse ja jouduin kantamaan kaikesta vastuun, niin miksi en eroaisi, ei elämäni ainakaan siitä vaikeutuisi. Päinvastoin, sain eron jälkeen säännöllisesti omaa aikaa, koska isä tapaa lapsiaan.
Kovin helposti en enää itseäni kenenkään kodinhoitajaksi halua. En usko, että koskaan enää erehdyn parisuhteeseen, koska en usko, että löytäisin sellaista miestä, joka kykenisi oikeasti huolehtimaan itsestään ja ottamaan osaa perhe-elämään, kuten aikuiset tekevät.
Pettää kohta jos ei jo ole hoitoa muualla. Silloin lapsiperhearki muka ahdistaa enemmän kun on ahdistunut tästä omasta syyllisyydestään ja yrittää selittää riitojen syytä. Alunperin on kyllä saattanut karata arkea pettäessään.
39 jatkaa: Kävimme pariterapiassa ennen eroa. Siellä neuvottiin, kuten joku muukin tuossa edellä kirjoitti, aikatauluttamaan perhe-elämä. Ja miehelle selkeästi kirjoitettiin vastuualueet. Mies teki oman osuutensa, MUTTA ei tuntunut tajuavan lainkaan, miksi olin tyytymätön hänen passiivisuuteensa ja saamattomuuteensa. Eli oikeastaan mikään hänen asenteessaan perhe-elämäämme ei korjaantunut, hän kyllä teki ne, mitä oli "pakko" eli listalla, mutta ei oma-aloitteisesti vieläkään tarttunut asioihin. Esimerkiksi lapsenhoidossahan tulee jatkuvasti tilanteita, joissa pitää olla oma-aloitteinen. Hän ei koskaan sanonut "Minä voin vaihtaa vaipan" jne, vaan minun piti aina pyytää, "voisitko sinä tällä kertaa vaihtaa" jne. Tämä aivan kaikissa kodin- tai lapsenhoitoon liittyvissä asioissa.
Tämä aloitekyvyttömyys ei muuttunut yhtään miksikään, vaikka siitä hänelle moneen kertaan puhuttiin, pariterapiassakin.
Esim. jos olimme perheen kanssa jossain, hän kieltäytyi pukemasta lapsia jne. Ja tämä kaikki niiden pariterapiakeskustelujen jälkeen!
Erottuamme vaippaikäisellä oli jatkuvasti vaippaihottumaa, koska isä ei kovinkaan ripeästi vaippoja vaihdellut lasten ollessa hänen luonaan. Mikään ei muuta tällaisen nahjuksen velttoilua, ei mikään. Se on elämäntapa ja asenne.
40:lle: minulle olisi ollut tässä tilanteessa aivan sama, jos mies olisi pettänyt. Ei tuollaista ihmistä voi rakastaa, tuollainen käytös näivettää rakkauden hyvin nopeasti. Ei kukaan halua olla hyväksikäytettävä hölmö. En pitänyt häntä tasaveroisena aikuisena. Olisin ollut todella iloinen, jos hän olisi itse, oma-aloitteisesti (!!) löytänyt itselleen uuden naisen. Mutta näin laiskalle tapauksellehan on helpompaa nyhjöttää sen entisen kanssa ja vasta kun on pakko eli potkaistu pellolle, alkaa etsimään uutta.
Hän osasi esittää aktiivista ja puuhakasta, kun tutustuimme ja muutimme yhteen. Täydellinen velttous alkoi vasta, kun lapsi oli syntynyt ja jäin kotiin hoitamaan lasta.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 17:20"]
Ero tosta vielä tulee. Enkä todellakaan tajua, miksi muutit yhteen miehen kanssa, joka etsi muuta naisseuraa jo ENNEN yhteenmuuttoa?!
[/quote]
No höpö höpö. Ap on ilkeä provo, koska palstamammat pyöräyttävät uusperheeseen toisen kierroksen lapsen vanhana ja mies on aivan hökellyksistään onnesta ja mitään ongelmia ei ikinä kenelläkään ole ja lapsi nauttii uusperheen kuopuksen roolista ja on kiitollinen, kun sai elämän ihanien vanhempien lahoittamana.
Näin olen oppinut parin päivän aikana aaveella. Miehet aivan riemusta kiljuvat, kun naiset haluavat lisää lapsia ja sen uuden rakkauslapsen tietenkin uuden miehen kanssa ja sen iltatähden sulostuttamaan vanhoja päiviä.
Ja kaikki ovat niin onnellisia. Joten ap on vain ilkeämielinen provo
[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 22:28"]
Meillä on vähän samanlainen tilanne, tosin kaikki kolme lasta ovat yhteisiä. Kaksi isompaa ovat jo koululaisia, ja nyt on vielä 2 kk ikäinen iltatähti. Isompien lasten ollessa pieniä väänsimme tästä ihan samasta: mies kävi kotona kun kävi, mutta ei tarttunut mihinkään kotitöihin eikä lastenkasvatukseen. Lopulta pakotin miehen osa-aikaiselle hoitovapaalle ja menin itse osa-aikaisesti töihin. Tuona aikana hän sai luotua jonkinlaisen suhteen lapsiin, kotityöt olivat edelleen minun heiniäni. Muutama vuosi meni aika kivasti, kun lapset alkoivat kasvaa ja olla omatoimisempia.
Nyt kuopuksen odotus- ja vauva-aikana ollaan tuossa vanhassa jamassa, joka vastaa hyvin ap:n tilannetta. Vauva on kyllä ihana, mutta soimaan itseäni siitä, että (taas) odotin miehen kasvavan vastuulliseen isyyteen.
Minullakaan ei ole tähän mitään ratkaisua. En tiedä, toiminko tyhmästi, mutta nyt olen toiminut näin: hoidan kaiken, ihan kaiken, itse. En pyydä mieheltä mitään, annan mennä ja tulla miten haluaa, jos jostakin iltamenosta kysyy, sanon aina että mene ihmeessä. Suunnittelen viikonloput ym. omien ja lasten menojen mukaan, otan kaikki kolme aina mukaan. Ehkä hän pian huomaa, että on jäänyt kaikesta ulkopuolelle, ja tekee vapaaehtoisesti jotain päästäkseen osaksi perhettä. Tai sitten ei, tajuaa kerätä tavaransa ja häipyä.
[/quote]
No voi. Eikö se iltatähti ollut juuri se, mistä isät riemusta kiljuivat ja osallistuivat perhe-elämään ja eivät missään nimessä halunneet viettää vaimon kanssa kahdestaan aikaa, vaan keskittyä sen pienen, uuden söpökäiläisen elämään, joka oli yhdessä haluttu vanhoille päiville turvaksi.
Tätähän täällä on mummoäidit hokeneet monta päivää monissa ketjuissa, että kuinka miehet on aivan ihanan lääpällään iltatähtiin ja se ei yhtään muuta mitään elämässä, kun on se pikkuihana käärö tuossa tuhisemassa
Ap hyvä,
1. Olet hoitovapaalla, eli hoidat kotityöt
2. Olet nyt selkeästi tehnyt lapsia yli omien voimavarojesi, eikä mies ole kiinnostunut lapsistasi; sitä niittää mitä kylvää
3. Jos molemmat kaipaatye vapaa-aikaa, voitte sopia joka toisen viikonlopun vapaaksi. Tai vaikka joka toisen lauantain. Eli sinun vapaa la on silloin kun omat lapsesi ovat poissa, miehen silloin kun sinun lapsesi ovat kotona.
Sanoisin kyllä että olet tehnyt hirveän virheen tehdessäsi lapsen tuolle miehelle. Kuulostaa siltä ettei mies ollut vielä valmis lapseen ja sinä menit asioiden edelle. Oletteko edes naimisissa? Mies voi olla sitoutunut lapseensa, mutta ei sinuun saatika sinun lapsiisi.
Alue: Aihe vapaa
Meillä toimi yksinkertainen aikataulutus: perheelle viikkokalenteri, johon merkittiin KAIKKI. työajat, nukkuma-ajat, ja tunnilleen mitä esim. tehtiin lasten kanssa, kumpi ja milloinkin. siitä sai "varata" omat menot, mutta niin, että kaikki meni suunnilleen puoliksi. Minun työpäiväni oli siis se aika, minkä mies oli töissä, ja kaikki muu puoliksi.
Kun tuota systeemiä käytimme hetken, mies huomasi että a) hän voi yhä mennä, mutta "reilusti" minua ja lapsia kohtaan, ja b) ei se lasten hoito olekaan niin raskasta, kun siihen suhtautuu niin, että sä hoidat tuon, mä tän homman ja tällöin.
Jonkun ajan päästä systeemistä voitiin luopua, kun asiat alkoivat sujua luonnostaan. Nyt työnjako on sellainen, että teen tosin yhä enemmän lapsiin kohdistuvia juttuja kuin mies, mutta mies tajuaa myös osallistua. Suosittelen!