Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei jaksa (lapsiperheen) arkea. Kokemuksia/neuvoja???
21.09.2013 |
Pitkä kirjoitus mutta ei ole ihan niin yksiselitteinen juttu.
Mies ei kestä lapsiperheen arkea. Mies käy töissä ja minä olen hoitovapaalla. Aina on kuulemma tylsää ja samanlaista, ihan kuin tulisi töistä kotiin toiseen työpaikkaan. Kotihommat, lapsenhoidot ja normaalit arki-askareet ruuanlaittoineen ja vauvansyöttöineen ahdistaa miestä. Ei saa tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa, ei pääse minne vaan menemään milloin haluaa ja kenen kanssa haluaa.
Osalla miehen kavereista ei ole lapsia. Nämä ei sitten ihan ymmärrä että miksi mies ei enää pelaa 24/7 jotain tietokone/nettipelejä, miksi mies ei mene prätkäajelulle joka pvä moneksi tunniksi, miksi joka vkonloppu ei voi saunoa ja vetää päätä täyteen kavereiden kanssa...sitten kettuilevat miehelle että onko mies arestissa kun ei pääsekään enää pitämään hauskaa. osalla kavereista on lapsia jotka elävät ihan samaa peruslapsiperhearkea. Mielestäni mies saa mennä melko hyvin, 1-2 krt/kk on näitä saunomisia jolloin on 1,5vrk arjesta pois: ryyppyilta ja se toipumispäivä. Lisäksi mies menee n. 1-2 krt vkossa muutoin milloin missäkin, kaverin kanssa kahvilla/oman isänsä luona jne.
Meillä on uusperhetilanne. Muutettiin yhteen 3v seurusteltuamme että tämä ei ihan hetkellinen päätös ollut, vaan mies harkitsi tarkkaan pystyykö ja haluaako asia kanssamme. Minulla on ennestään kaksi lasta jotka asuvat kanssamme. Meillä on myös yhteinen vauva 9kk, tätäkin päätöstä harkittiin tarkkaan. Kuitenkin positiivinen raskaustesti oli miehelle shokki, eikä raskausaika ollut mitään herkkua parisuhteen kannalta. Ei silitellyt mahaa, ei oikein ymmärtänyt esim raskausajan vaivoja. Alkuun oli aika helvetillinen tilanne kun vauva syntyi, miehen asenne esim aamuherätyksiin oli se että hoida sinä myös vauva kun hoidat nuo kaksi muutakin lastasi, siinähän se vauvakin menee sivussa. Nyt mies on ymmärtänyt tuon asian ettei se ihan noin mene. En imetä enää, hoidan arkiaamut miehen mennessä töihin+arkena tarvittaessa myös yöt että mies saa nukkua. Vkonloppuisin noustaan vuoroaamuin. Taustalla on myös synnytyksen jälkeinen masennus, jota mies ei ymmärtänyt. Syytteli välillä että olen keksinyt koko asian saadakseni huomiota. Neuvolassa väännettiin rautalankaa miten miehen pitäisi enempi osallistua arkeen ja silloin alkoi helpottaa kun sain enempi levättyä.
Olen huomannut, että mies on melko itsekäs. Hänen on vaikea käsittää että elämässä on aikatauluja, sekä päätetään ruoka-ajat ja tekemiset lapsien ehdoilla. Mies on myös iltavirkku, kukkuisi tietokoneen parissa aamuyön tunneille.
Myös seksistä tulee aika-ajoin riitaa. Kun en jaksa, tai kun en halua. Jos olet jatkuvasti väsynyt niin eipä siinä hirveästi haluta, varsinkaan kun yhteistä aikaa/tekemistä ei juurikaan ole. Meillä on myös takana kipeä asia, miehen nettiseikkailut (seuranhakuyritykset) meidän seurusteluaikana juuri ennen yhteenmuuttoa.
Miestä ärsyttää kun olen jatkuvasti äkäinen ja kiukkuinen, olen kuin eri ihminen joka toinen vkonloppu kun vanhemmat lapseni ovat isällään. Silloin on toki helpompaa myös minunkin mielestäni, kun ei ole kuin yksi josta kantaa vastuu. Mies kyllä osallistuu myös näiden lasten kasvattamiseen muttei hirvittävän oma-aloitteisesti, eikä myös pärjää ihan kaikissa väännöissä näiden lasten kanssa. tunnustan olevani kiukkuinen mutta suurimmaksi osaksi tuntuu että vastaan tästä arjesta yksin ja mies on vaan vastentahtoinen apulainen.
Mitä tässä tilanteessa voisi tehdä? Kuinka tukea miehen vanhemmuutta oman lapsensa kanssa, ja kuinka tästä eteenpäin? Alkaa itsellä olla jo se tilanne että alkaa olla aika uupunut kun toinen ei periaatteessa halua tulla enää kotiin, kun on tylsää ja aina samanlaista.
Ja pointtina vielä että mies kyllä rakastaa omaa biologista lastaan yli kaiken, ikävöi poissaollessaan lastaan jne, ettei siitä ole ollenkaan kyse.
Kommentit (43)
Entä jos kertoisit miehelle, että vaihtoehtoja on kaksi: joko hän aikuistuu ja opettelee olemaan isä tai sitten hän palaa poikamieheksi ja menettää lapsensa. (koska ei tulisi tätä näkemään kuin viikonloppuisin, mutta ai niin, silloinhan mies on kavereitten kanssa). Ilmoita, että et enää aio hyväksyä miehen "sunnuntai-isyyttä", jos hän aikoo osa perhettä olla. Turha puhua ja puhua, joskus yksinkertaisesti on tekojen aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero tosta vielä tulee. Enkä todellakaan tajua, miksi muutit yhteen miehen kanssa, joka etsi muuta naisseuraa jo ENNEN yhteenmuuttoa?!
[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 17:20"]
Ero tosta vielä tulee. Enkä todellakaan tajua, miksi muutit yhteen miehen kanssa, joka etsi muuta naisseuraa jo ENNEN yhteenmuuttoa?!
[/quote]
Samaa mieltä. Sitä niittää, mitä kylvää.
Meillä samanlaista. Olen kyllä pohtinut, että mies olisi masentunut. Asiaa on pahentanut appivanhempien sairastelu sekä työpaikan yt:t. Tilanne siis henkisesti kuormittava, mutta miehen mielestä ainoa syy on lapset. Kaksosten syntymä laukaisi tämän. Ei ymmärrä miten kovilla myös minä olen kolmen kanssa kotona, miehen tehdessä pitkää päivää. Ei riitä omat voimavarat keventämään arkea hänelle, kun jo nyt osallistuu mielestäni liian vähän. :(
Naisseuran haku selvisi minulle vasta raskausaikana. En tietenkään olisi muuttanut yhteen, enkä olisi lastakaan hänen kanssaan halunnut. Miehellä taisi olla tietynsorttinen riippuvuus tuohon seuranhakuun ja oman egonsa pönkittämiseen.
Mä olen tuota rautanlankaa miehelle kahdesta vaihtoehdosta vääntänyt. Hän on sellainen miellyttäjä-luonne, että menee ilmeisesti paniikkiin kun on sitten tällaiset vakavat keskustelut kesken, viimeksi pari pvää sitten kun tästä keskusteltiin niin sanoi että hän kyllä kestää ja selviää, että on huono päivä vaan. Siis kestää meitä, meidän kanssa elämistä!!! Ei olla kyllä ihan helpoimmasta päästä minä ja vanhemmat lapseni, mutta ei nyt mitään normaalia kauheampaakaan.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 17:25"]
Naisseuran haku selvisi minulle vasta raskausaikana. En tietenkään olisi muuttanut yhteen, enkä olisi lastakaan hänen kanssaan halunnut. Miehellä taisi olla tietynsorttinen riippuvuus tuohon seuranhakuun ja oman egonsa pönkittämiseen.
Mä olen tuota rautanlankaa miehelle kahdesta vaihtoehdosta vääntänyt. Hän on sellainen miellyttäjä-luonne, että menee ilmeisesti paniikkiin kun on sitten tällaiset vakavat keskustelut kesken, viimeksi pari pvää sitten kun tästä keskusteltiin niin sanoi että hän kyllä kestää ja selviää, että on huono päivä vaan. Siis kestää meitä, meidän kanssa elämistä!!! Ei olla kyllä ihan helpoimmasta päästä minä ja vanhemmat lapseni, mutta ei nyt mitään normaalia kauheampaakaan.
Ap.
[/quote]
Selitän siis vielä: Mies oli ilmeisesti hengaillut tällaisilla ei-suomalaisilla nettiseuranhakusivustoilla jo ennen meidän tapaamista ja jatkanut tätä tapaansa meidän suhteen aikana. Oli lopettanut tämän kun muutimme yhteen. Asia selvisi minulle raskausaikana reilu vuosi sitten. Ei ole siis näitä muita naisia tavannut eikä ole ollut aikeissa tavatakaan, kunhan on pönkittänyt egoaan tms.
ap
[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 17:25"]
Naisseuran haku selvisi minulle vasta raskausaikana. En tietenkään olisi muuttanut yhteen, enkä olisi lastakaan hänen kanssaan halunnut. Miehellä taisi olla tietynsorttinen riippuvuus tuohon seuranhakuun ja oman egonsa pönkittämiseen.
Mä olen tuota rautanlankaa miehelle kahdesta vaihtoehdosta vääntänyt. Hän on sellainen miellyttäjä-luonne, että menee ilmeisesti paniikkiin kun on sitten tällaiset vakavat keskustelut kesken, viimeksi pari pvää sitten kun tästä keskusteltiin niin sanoi että hän kyllä kestää ja selviää, että on huono päivä vaan. Siis kestää meitä, meidän kanssa elämistä!!! Ei olla kyllä ihan helpoimmasta päästä minä ja vanhemmat lapseni, mutta ei nyt mitään normaalia kauheampaakaan.
Ap.
[/quote]
Selitän siis vielä: Mies oli ilmeisesti hengaillut tällaisilla ei-suomalaisilla nettiseuranhakusivustoilla jo ennen meidän tapaamista ja jatkanut tätä tapaansa meidän suhteen aikana. Oli lopettanut tämän kun muutimme yhteen. Asia selvisi minulle raskausaikana reilu vuosi sitten. Ei ole siis näitä muita naisia tavannut eikä ole ollut aikeissa tavatakaan, kunhan on pönkittänyt egoaan tms.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa-a. Vaikea tilanne... Kai sen pitää päästä vapaaksi?
Saat tilanteen kuulostamaan kuin miehesi olisi syypää kaikkeen, mitäpä jos hän reagoi näin koska syy onkin sinussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on oikeus siihen, että kumppanisi osallistuu arkeen. Mitä, jos antaisit miehellesi aikarajan, esim. vuoden päähän? Kuulostaa karulta, mutta muuten tilanne saattaa palata nopeasti samanlaiseksi. En periaatteessa ole tällaisen sanelukulttuurin kannattaja, mutta nyt vaikuttaa siltä, että sanelija on tällä hetkellä miehesi. Tällainen uusi neuvottelutilanne voisi auttaa miestäsi havahtumaan.
Eli, vaadi avoimesti muutosta, nyt poltat kynttilääsi kummastakin päästä. Aseta aikaraja sekä miehellesi että itsellesi. Totea, että jos tilanne ei ole muuttunut tai ainakin muuttumassa aikarajan umpeuduttua, täytyy sinun tehdä omat ratkaisusi.
Jaksamista!
Omien sanojemsa mukaan ei halua erota, että tämä on sitä mitä haluaa. Mun on kyllä oikeasti hankalaa uskoa tuota. Mies itse sanoo että kokoajan pitää hänen yrittää ettei sanomista tule. Yrittää siis osallistua arkeen, ne ei siis tule luonnostaan nuo arkiaskareet. Puoleen vuoteen en olekaan arvostellut tms kun on hoitanut hommansa paremmin tuon vauvan ekan 3kk jälkeen. Mies on kyllä vähän saamaton muutoinkin mutta opettelen elämään sen kanssa. Olen omaa tasoa laskenut esim siivouksen suhteen tms että meidän tavat kohtaisi enemmän.
En tiedä mitä tehdä :( Onko mies tässä oikeasti halustaan kuten sanoo vai väkisin kuten näyttäisi. Onko tää nyt vaan vaikea hetki vai voiko tämmöisten yli päästä kun lapset kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omien sanojemsa mukaan ei halua erota, että tämä on sitä mitä haluaa. Mun on kyllä oikeasti hankalaa uskoa tuota. Mies itse sanoo että kokoajan pitää hänen yrittää ettei sanomista tule. Yrittää siis osallistua arkeen, ne ei siis tule luonnostaan nuo arkiaskareet. Puoleen vuoteen en olekaan arvostellut tms kun on hoitanut hommansa paremmin tuon vauvan ekan 3kk jälkeen. Mies on kyllä vähän saamaton muutoinkin mutta opettelen elämään sen kanssa. Olen omaa tasoa laskenut esim siivouksen suhteen tms että meidän tavat kohtaisi enemmän.
En tiedä mitä tehdä :( Onko mies tässä oikeasti halustaan kuten sanoo vai väkisin kuten näyttäisi. Onko tää nyt vaan vaikea hetki vai voiko tämmöisten yli päästä kun lapset kasvaa. AP
Omien sanojemsa mukaan ei halua erota, että tämä on sitä mitä haluaa. Mun on kyllä oikeasti hankalaa uskoa tuota. Mies itse sanoo että kokoajan pitää hänen yrittää ettei sanomista tule. Yrittää siis osallistua arkeen, ne ei siis tule luonnostaan nuo arkiaskareet. Puoleen vuoteen en olekaan arvostellut tms kun on hoitanut hommansa paremmin tuon vauvan ekan 3kk jälkeen. Mies on kyllä vähän saamaton muutoinkin mutta opettelen elämään sen kanssa. Olen omaa tasoa laskenut esim siivouksen suhteen tms että meidän tavat kohtaisi enemmän.
En tiedä mitä tehdä :( Onko mies tässä oikeasti halustaan kuten sanoo vai väkisin kuten näyttäisi. Onko tää nyt vaan vaikea hetki vai voiko tämmöisten yli päästä kun lapset kasvaa. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotta suhteenne toimisi, pitää elämänne järjestää sellaiseksi että molemmat ovat siihen tyytyväisiä ja pystyvät olemaan onnellisia. Valitettavasti näitä miehiä on, joille ei auta mikään puhe ja keskustelu. Jotenkin sinun täytyy saada mies uskomaan että asia on vakava ja että teidän täytyy tehdä joitain ratkaisuja jotta saatte elämästänne mukavampaa. Teidän pitää keskustella siitä mitä kumpikin tarvitsee, millaista elämää, mitä siitä puuttuu nyt ja miten voitte sen saavuttaa. Jos mies tarvitsee nyt enemmän omaa aikaa niin asia ei muutu syyttelemällä miestä siitä. Jos sinä tarvitset enemmän miehen osallistumista niin sama juttu. Anna miehelle omaa aikaa enemmän, vastaavasti sovi itsellesi vastaavat ajat jolloin lähdet kotoa ja mies hoitaa lapset sillä aikaa.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 17:34"]
Saat tilanteen kuulostamaan kuin miehesi olisi syypää kaikkeen, mitäpä jos hän reagoi näin koska syy onkin sinussa?
[/quote]
Voi olla. Olen yrittänyt kysyä vaadinko liikaa esim kun haluan hänen osallistuvan arkeen, kuulemma en. Oletanko liikaa, pakotanko jne. Kuulemma en. Seksiäkin on n. 2-5krt/vko. Olen päästänyt itseni lässähtämään (+20kg 3,5v tupakanpolton lopettamisen jälkeen) mutta ei tuo saa silti olla syy mihinkään. Mieskin kaljuuntuu ja maha kasvaa vuosi vuodelta. Ollaan totaalisen erilaisia ihmisiä: minä äänekäs ja voimakastahtoinen nainen, mies hiljainen, rauhallinen ja sopeutuva mies. Vastakohdat siis. En syytä miestä kaikesta, mutta valitettavan usein toteamme että mies tekee/sanoo jotain tyhmää/jättää tekemättä jotain sovittua jolloin minä reagoin ja siitä syntyy riita. AP
Miehillä on yleensä aika vahva velvollisuudentunto eivätkä he useinkaan tiedä mitä elämältään haluavat. Eli näkisin niin, että miehesi pysyttelee kanssasi velvollisuudesta ja hän myös vakuuttelee itselleen, että se on nyt sitä mitä hän haluaa (koska pakko). Teot kertovat kuitenkin enemmän kuin mitä mies on ikinä valmis myöntämään.
Johtopäätös on, että mies ei tule eroamaan sinusta, mutta meno jatkuu tuollaisena tulevaisuudessakin.
Ihan alkuun, ymmärrän hankalan tilanteesi, mutta silti suosittelen ekana sitä oman kiukun esiintuomista, kun siitä ei ikinä seuraa kenellekään mitään hyvää, eli yritä edes olla hyvätuulinen, silloin pystyt rakentavampaan keskusteluun muidenkin kanssa.
Vaikka ei olisi uusperhe, monen miehen on vaikeaa hakea sitä paikkaansa vauvan tultua perheseen, kun niin usein kuitenkin äiti osaa ja voi, mies vasta opettelee.
On vaikeaa irtautua menneestä ja aloittaa uutta elämää, kun se on haasteellista monin tavoin.
Pientä positiivisuutta, ja ehkä sitten jokin sopimus määräaikaisuudesta? Etsikää, opetelkaa, löytäkää tapa kommunikoida yhdessä jne.
Voimia sinulle, älä luovuta liian helposti, mutta yritä myös unohtaa se kiukkuaminen. Voimia!
[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 17:42"]
Miehillä on yleensä aika vahva velvollisuudentunto eivätkä he useinkaan tiedä mitä elämältään haluavat. Eli näkisin niin, että miehesi pysyttelee kanssasi velvollisuudesta ja hän myös vakuuttelee itselleen, että se on nyt sitä mitä hän haluaa (koska pakko). Teot kertovat kuitenkin enemmän kuin mitä mies on ikinä valmis myöntämään.
Johtopäätös on, että mies ei tule eroamaan sinusta, mutta meno jatkuu tuollaisena tulevaisuudessakin.
[/quote]
Tätä mies on sanonutkine ttei koskaan eroaisi minusta. Olen myös miehelle sanonut että se on väärin kaikkia kohtaan olla suhteessa jossa ei pohjimmiltaan halua olla. Jokaisella on oikeus onneen ja rakkauteen. uskoisin että mieheni myös pelkää löytäisikö koskaan enää ketään, olen hänen ensirakkautensa. (Ja kyllä ollaan yli kolmekymppisiä ) Mieheni ei vain ole koskaan ennen asunut kenenkään kanssa ja paria muutaman kuukauden seurustelusuhdetta lukuunottamatta ei ole seurustellut sen kummemmin. En tiedä. Täytynee taas keskustella asiasta, että onko tämä oikeasti nyt vain vaikea hetki vai velvollisuudentuntoa. Onko joku päässyt tämmöisen yli kun lapset ovat kasvaneet ja arki on helpottanut? Meillä ei ole vielä omakotitaloja jne, ei olla naimisissa että uskaltaako noihin edes lähteäkään.
Mä laitoin lopulta miehen pihalle kun vuosia vastaavista asioista tapeltiin. Jos kerta olin/olen perheen ainut aikuinen niin mielummin olen sitä niin että hoidan vain lapsia ja heidän asioitaan kun lisäksi vielä sitä aikuista lasta (joka oli tietty se hankalinkin). Tietty jotkut naiset tohon tilanteeseen alistuu; asettavat perhe-elämän oman henkilökohtaisen onnensa edelle, Itse en siihen pystynyt enkä halunnut.
Alue: Aihe vapaa
No sano sille että sori vaan mutta aikuisen ihmisen elämä on tälläistä. Kun saa lapsia lapsellisenkin aikuisten täytyy aikuistua.