Mies ei jaksa (lapsiperheen) arkea. Kokemuksia/neuvoja???

Pitkä kirjoitus mutta ei ole ihan niin yksiselitteinen juttu.

Mies ei kestä lapsiperheen arkea. Mies käy töissä ja minä olen hoitovapaalla. Aina on kuulemma tylsää ja samanlaista, ihan kuin tulisi töistä kotiin toiseen työpaikkaan. Kotihommat, lapsenhoidot ja normaalit arki-askareet ruuanlaittoineen ja vauvansyöttöineen ahdistaa miestä. Ei saa tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa, ei pääse minne vaan menemään milloin haluaa ja kenen kanssa haluaa.

Osalla miehen kavereista ei ole lapsia. Nämä ei sitten ihan ymmärrä että miksi mies ei enää pelaa 24/7 jotain tietokone/nettipelejä, miksi mies ei mene prätkäajelulle joka pvä moneksi tunniksi, miksi joka vkonloppu ei voi saunoa ja vetää päätä täyteen kavereiden kanssa...sitten kettuilevat miehelle että onko mies arestissa kun ei pääsekään enää pitämään hauskaa. osalla kavereista on lapsia jotka elävät ihan samaa peruslapsiperhearkea. Mielestäni mies saa mennä melko hyvin, 1-2 krt/kk on näitä saunomisia jolloin on 1,5vrk arjesta pois: ryyppyilta ja se toipumispäivä. Lisäksi mies menee n. 1-2 krt vkossa muutoin milloin missäkin, kaverin kanssa kahvilla/oman isänsä luona jne.

Meillä on uusperhetilanne. Muutettiin yhteen 3v seurusteltuamme että tämä ei ihan hetkellinen päätös ollut, vaan mies harkitsi tarkkaan pystyykö ja haluaako asia kanssamme. Minulla on ennestään kaksi lasta jotka asuvat kanssamme. Meillä on myös yhteinen vauva 9kk, tätäkin päätöstä harkittiin tarkkaan. Kuitenkin positiivinen raskaustesti oli miehelle shokki, eikä raskausaika ollut mitään herkkua parisuhteen kannalta. Ei silitellyt mahaa, ei oikein ymmärtänyt esim raskausajan vaivoja. Alkuun oli aika helvetillinen tilanne kun vauva syntyi, miehen asenne esim aamuherätyksiin oli se että hoida sinä myös vauva kun hoidat nuo kaksi muutakin lastasi, siinähän se vauvakin menee sivussa. Nyt mies on ymmärtänyt tuon asian ettei se ihan noin mene. En imetä enää, hoidan arkiaamut miehen mennessä töihin+arkena tarvittaessa myös yöt että mies saa nukkua. Vkonloppuisin noustaan vuoroaamuin. Taustalla on myös synnytyksen jälkeinen masennus, jota mies ei ymmärtänyt. Syytteli välillä että olen keksinyt koko asian saadakseni huomiota. Neuvolassa väännettiin rautalankaa miten miehen pitäisi enempi osallistua arkeen ja silloin alkoi helpottaa kun sain enempi levättyä.

Olen huomannut, että mies on melko itsekäs. Hänen on vaikea käsittää että elämässä on aikatauluja, sekä päätetään ruoka-ajat ja tekemiset lapsien ehdoilla. Mies on myös iltavirkku, kukkuisi tietokoneen parissa aamuyön tunneille.

Myös seksistä tulee aika-ajoin riitaa. Kun en jaksa, tai kun en halua. Jos olet jatkuvasti väsynyt niin eipä siinä hirveästi haluta, varsinkaan kun yhteistä aikaa/tekemistä ei juurikaan ole. Meillä on myös takana kipeä asia, miehen nettiseikkailut (seuranhakuyritykset) meidän seurusteluaikana juuri ennen yhteenmuuttoa.

Miestä ärsyttää kun olen jatkuvasti äkäinen ja kiukkuinen, olen kuin eri ihminen joka toinen vkonloppu kun vanhemmat lapseni ovat isällään. Silloin on toki helpompaa myös minunkin mielestäni, kun ei ole kuin yksi josta kantaa vastuu. Mies kyllä osallistuu myös näiden lasten kasvattamiseen muttei hirvittävän oma-aloitteisesti, eikä myös pärjää ihan kaikissa väännöissä näiden lasten kanssa. tunnustan olevani kiukkuinen mutta suurimmaksi osaksi tuntuu että vastaan tästä arjesta yksin ja mies on vaan vastentahtoinen apulainen.

Mitä tässä tilanteessa voisi tehdä? Kuinka tukea miehen vanhemmuutta oman lapsensa kanssa, ja kuinka tästä eteenpäin? Alkaa itsellä olla jo se tilanne että alkaa olla aika uupunut kun toinen ei periaatteessa halua tulla enää kotiin, kun on tylsää ja aina samanlaista. 

Ja pointtina vielä että mies kyllä rakastaa omaa biologista lastaan yli kaiken, ikävöi poissaollessaan lastaan jne, ettei siitä ole ollenkaan kyse.