Jätin tunneköyhän puolisoni!
Ja nyt on oikeastaan helpottunut olo, vaikka ikävä painaakin. Puolisoni ei vain koskaan sanonut minulle rakastavansa minua,ei halannut eikä koskaan kertonut tunteistaan ilman että kysyin. Onneksi emme ehtineet hankkia lapsia, nyt ei tarvitse olla tyypin kanssa enää tekemisissä ja saa viimein, 3:n vuoden jälkeen koota oman itsetunnoon ja elämän taas kasaan.
Kommentit (7)
Pisteet rohkeudesta. Aloittaja teki hyvän päätöksen, olisit saattanut "kadottaa itsesi" ja ajan mittaan katkeroitua. Kakkonen taas oli rohkea.
Onnea teille kummallekin.
Minä jatkan vaikka tekee kipeää.
Hyvä. Itse olen ollut tunneköyhän miehen kanssa 17 vuotta, ja nyt olen jo niin vailla rakkautta ja lämpöä, että haen sitä muista miehistä. Kaipaan läheisyyttä ja rakkautta, joten minun on "pakko" pettää miestäni.
[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 07:59"]
Pisteet rohkeudesta. Aloittaja teki hyvän päätöksen, olisit saattanut "kadottaa itsesi" ja ajan mittaan katkeroitua. Kakkonen taas oli rohkea.
Onnea teille kummallekin.
Minä jatkan vaikka tekee kipeää.
[/quote]
Miksi? Meillä on vain tämä yksi elämä ja on täysi oikeus tehdä siitä paras mahdollinen.
Minä ehdin hukkaamaan itseni tuon 13 vuoden aikana ja muistan ikuisesti sen hetken kun "näin" itseni uudellen n vuosi eron jälkeen - ihan kuin säröilevä peili olisi muuttunut kirkkaaksi. Hitsi vie - olin 30+ kaunis, siro ja fiksu nuori nainen, tuon kun myönsin itselleni huomasin myös muiden hyväksyvät katseet ympärilläni. Se oli mannaa itsetunnolle vaikken mitään erityisiä "laastareita" itselleni hankkinutkaan.
Nykyinen mies asetti sitten perheen sisäiset arvot uusiksi kun nostikin minut "tärkeäksi henkilöksi" sen sijaan että olin se välttämätön paha. Onneksi lapset ehtivät jo nuorena kokemaan tämän jotta saivat terveen kuvan omaa parisuhdettaan varten.
2
Mielenkiintoista... Mitä jos ketjun aloittaja onkin MIES? Missään ei mainita sukupuolta, olisiko vastaukset olleet yhtä sympaattisia?
Mut tsemppiä vaan aloittajalle.
Olen kateellinen teille naiset! Itse mietin eroa jo joka päivä. Meillä on vaan lapsi. Nuorin kohta 2 vuotta. Olen niin hukassa itseni kanssa etten luota siihen, että arjessa pärjäisin itsekseni. Tunnen itseni juurikin välttämättömäksi pahaksi. Mies töissä minä kotiäitinä. Vaikka tuloni ovat todella pienet joudun joka kuukausi miettimään miten saan maksettua puolet vuokrasta ja asumiskuluista. Niin surkeaa elämää ettei mitään rajaa.. ainoa ilo on enää lapset.
Lupasin tosin itselleni, kun töihin pääsen annan miehelleni eropaperit kouraan. Hoitovapaan loppua odotellen.
[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 08:49"]
Mielenkiintoista... Mitä jos ketjun aloittaja onkin MIES? Missään ei mainita sukupuolta, olisiko vastaukset olleet yhtä sympaattisia?
Mut tsemppiä vaan aloittajalle.
[/quote]
Ihan yhtä hukkaan sen miehenkin elämä menisi tunneköyhässä liitossa! Ei tuo ole sukupuoleen sidottu juttu. Jos mies vain on lompakko ja auton tankkaaja omassa liitossaan eikä saa yhtään arvostusta ja ihailua miehenä kyllähän se syö.
2
Ihan fiksu ratkaisu, vaikkei pelkkä rakastamisen sanominen voikaan olla syynä. Rakastaa voi vaikkei sanokaan sitä ääneen.
Tunnekylmyys on sensijaan asia minkä vaistoaa, kyvyttömyys arvostaa toista ja välittää tunteita toiselle. Itse olen eronnut samasta syystä - tosin 13 vuoden avioliiton ja 3 lapsen jälkeen. Enkä ole katunut päivääkään vaikka hän muuten oli hyvä ja kunnollinen, uskollinen ja työteliäs mies. En vain jaksanut olla talouskoneen asemassa omassa perheessäni.
Onneksi lähdin sillä löysin lopulta miehen jonka kanssa rakkaus ja arvostus välittyy jokaisesta yhdessäolon hetkestä, ei sitä edes tarvitse edes mainita erikseen. Rakkaus vain on! Ei epäilyjä ei kysymyksiä vaan nautinnollista yhdessäoloa. Kohta jo 20v
Tsemppiä - kyllä parempaa löytyy!!