Olitko jo aikuinen 90-luvun alun laman aikaan?

Olin mutta ei vaikuttanut mitenkään...opiskelin vielä silloin.

Ostin halpoja yksiöitä Helsingin keskustasta ja jäin "eläkkeelle" niiden tuottojen ansiosta vähän yli 40v iässä.

Olin. Valmistuin -90 ja töihin pääsin .95.

Valmistumisen jälkeen (yliopistotutkinto) oli tosi vaikea löytää töitä. Jouduin tekemään hanttihommia kunnes ura urkeni

Olin ja en. Viimeiset lamat sain maksettua vuosi sitten.

Opiskelin. Kesätöitä en saanut v. 92 ja 93, muuten ei suuremmin vaikutusta.

Opiskelin. Kesätöitä en saanut v. 92 ja 93, muuten ei suuremmin vaikutusta.

Olin. Ensin valmistuin yo-merkonomiksi ja tein töitä vuoden ja luin samalla kauppakorkean pääsykokeisiin. Töitä ei silloin vaan löytynyt. Ei yo-merkonomille, eikä sitten heti myöskään KTM:lle, minkä tutkinnon suoritin kolmessa vuodessa.

Olin, ja olin ollut vakituisessa virassa jo vuodesta -87. Ei vaikuttanut mitenkään.

Olin aikuinen ja juuri valmistunut yliopistosta. Pääsin työpaikkaan, jossa sain nähdä laman vaikutukset ihmisten elämään. Ekana vuonna melkein kaikki asiakkaat olivat töissä, tokana vuonna tuli hirveästi irtisanomisia. Julkisuudessa alettiin puhua, että kyllä töitä aina tekevälle riittää ja ihmeteltiin ihmisten laiskuutta. Minäkin ihmettelin, että miksi kaikki ne ihmiset, jotka vielä edellisvuonna olivat olleet ahkerasti töissä, olivatkin yhtäkkiä niin kovasti laiskistuneet. Toisin sanoen, näin heti, että mediassa puhuttiin puppua.

Kuulin myös vaikeuksiin joutuneiden yrittäjien kertomuksia ja kahden asunnon loukkuun joutuneiden perheiden kohtaloita.

Sukulainen tunnusti, että jos tulisi sota, ei kiinnostaisi jäädä puolustamaan isänmaata, joka kohtelee omia kansalaisiaan kaltoin tällä tavalla. Hän ei kokenut sellaisessa maassa mitään puolustettavaa.

90-luvun alun lama oli minusta aika mullistava ajanjakso. Toivon, että siitä vielä joskus tehdään esim. kunnollinen draamasarja televisioon. Aiheita siinä riittäisi vaikka mihin.

Löysin miehen laman ansiosta. Ex-vaimo hylkäsi hyvän miehen, jonka yrityksellä meni laman takia huonosti. Vaimon olisi pitänyt hankkia työpaikka, koska rahat olivat lopussa, mutta vaihtoi mieluumin miestä. Poimin sitten sen miehen ojasta. Laman jäljet näkyvät eniten siinä, että mies ei suostu enää omistamaan asuntoa, koska menetti omin käsin rakentamansa talon erossa ex-vaimolle. Olen joutunut toteuttamaan asumisen unelmani yksin, mikä tietysti on melkoinen pallo jalassa. Olen i.jo reilusti yli 50, ja asuntolainaa on edelleen rutkast

Mennessäni armeijaan -90, oli kaikki kunnossa: Töitä riitti, vanhempieni yritys pyöri hyvin ja tulevaisuus näytti valoisalta. Palatessani -91 oli vanhempieni yritys kaatunut, koti lähtenyt alta ja vanhemmat eroamassa.

Muutin vuokralle tyttöystäväni kanssa, pyrin opiskelemaan korkeakouluun - en päässyt. Töitä ei ollut tarjolla, mutta sinnikkäästi soittelemalla yrityksiin asenteella: kaikki kelpaa (ihan puhelinluettelosta selaamalla), sain aluksi määräaikaisen ja lopulta vakinaisen työn kaupan alalta.

Samalla alalla olen pysynyt tähän päivään asti, korkeakouluopinnot eivät koskaan toetutuneet, mutta olen edennyt hyvin urallani ja kouluttautunut töiden ohella.

Se oli silloinkin ihan medialama ja samaa ne perkeleet vieläkin yrittää.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 20:19"]

Miten se lama on vaikuttanut elämääsi?

[/quote]Olin, ei vaikuttanut mitenkään.

Mä juuri muutin kotoani 91 tuoreena ylioppilaana kun se alkoi. Mun omat vanhemmat oli köyhiä enne lamaa eikö lama heihin juuri vaikuttanut. Ei vaikuttanut minuunkaan kun opiskelin. Poikaystävältä lähti kuitenkin oppisopimuspaikka alta kun firma meni konkkaan ja moni sen kaverikin oli työttömänä.

Opiskelin -94-00, kesätöitä riitti onneksi! Kaikille ei riittänyt, piti viettää kesäkuukaudet kotona vanhempien luona ja syksyllä etsiä uusi opiskelukämppä.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 20:41"]

 Laman jäljet näkyvät eniten siinä, että mies ei suostu enää omistamaan asuntoa, koska menetti omin käsin rakentamansa talon erossa ex-vaimolle. Olen joutunut toteuttamaan asumisen unelmani yksin, mikä tietysti on melkoinen pallo jalassa. 

[/quote]

Sympatiseeraan. Meillä ei asuta omistusasunnossa, koska mieheni vanhemmilta meni hänen lapsuudenkotinsa alta valuuttalainojen takeena. Appivanhemmat kyllä pysyivät yhdessä vaikeuksista huolimatta ja asuvat nyt pienemmässä omistusasunnossa sen ansiosta, että anopilla oli kuitenkin töitä myös lamavuosina. Mutta silloin juuri ja juuri teini-ikäinen mieheni selkeästi traumatisoitui tuosta, ja  on valinnut ammattinsa antisykliseltä alalta. 2008 credit crunchin aikoihin häntä ei paljon kotona näkynyt, koska teki 14 tuntista työpäivää. 

Sain vuonna 1991 potkut ikuisesti kuvittelemastani työpaikasta. Potkut tuli työkavereillekin, koko meidän osasto lakkautettiin. Viisi kuukautta meni paniikissa, juuri ennen lamaa oli tullut otettua iso laina ja ostettua asunto. Sitten onneksi löytyi uusi työ. Kaupunkia piti vaihtaa, mutta se oli pientä.

Loppuaika lama-ajasta meni minulla hyvin. Saamaani työtä ketjutettiin ensin monta vuotta, mutta lopulta 90-luvun lopulla paikka vakinaistettiin.

1991 ylioppilas, seuraavana parina vuonna ei opiskelupaikkaa eikä töitä. Opiskelupaikka löytyi vasta 1995, jotain työllistämisjuttuja sitä ennen kahtena talvena.

Minä olen vielä sitä ikäluokkaa, joka on kuullut että tekevälle töitä löytyy ja hanttihommia saa kuka tahansa kun vain viitsii soittaa ja kysyä, joka luuli että työpaikka/virka on ikuinen kuin sellaisen saa. Sitten sitä sai kuulla olevansa vain laiska kermaperse mille ei mikään kelpaa, kun maailma muuttui kertaheitolla ympäriltä, mutta vanhemmat viroissaan eivät sitä muutosta huomanneet.

Tämä nykyinen taantuma ei näy mun elämässä missään/mitenkään.

Opiskelin ulkomailla ja markan devalvointi tiputti valtiolta saamaani opintorahaa ja kotimaisesta koulusta saamaani stipendiä noin 10%, kun sen rahan vaihtoi ulkomaan valuuttaan heikolla kurssilla :(

Vanhempiini lamalla ei ollut vaikutusta (heillä ei ollut lainaa ja työpaikat säilyivät lamankin yli) ja palattuani Suomeen sain itsekin heti töitä. YT-neuvotteluita on ollut, mutten ole koskaan menettänyt työtäni. Toistaiseksi.