Lue keskustelun säännöt.
Avioero
09.12.2013 |
Onko kukaan ollut samassa tilanteessa, miten siinä toiminut?
Olen ollut 8vuotta naimisissa mieheni kanssa. Meillä on 1 lapsi.
Koko ajan olen tiennyt että mieheni on helposti suuttuva, tulistuva ja hermostuva. Pinna katkeaa heti jos ei kaikki mene kuin hän on suunnitellut!
On uhkaillut minua monet kerrat väkivallalla, kerran meinasi suuttuessaan käydä minuun käsiksi. Hän on hyvin kontrolloiva, hänen tahtonsa mukaan tehdään kaikki kotonakin. Hän on asettanut säännöt ja ohjeet kotiin ja jos ei niitä noudata, saa kuulla kunniansa. Omaa tahtoa en saa näyttää, ja jos jotakin siellä haluaisinkin muuttaa, minun mielipiteeni hylätään heti.
Asumme omistusasunnossa joka ostettiin pian seurustelumme alettua. Sinne hän suunnitteli kaikki uudet huonekalut ja jos jotain löysin mieleistä jonka kotiimme halusin, piti minun kysyä mieheltä lupa sen ostamisenn vaikka olisin ostanut sen omilla rahoillani.
En enää muista miksi häneen ihastuin ja olenko koskaan oikeasti rakastanut vai onko se ollut vain alkuhuumaa? Ensimmöisen vuoden olimme etäsuhteessa, minä opiskelin ja hän kävi töissä toisella paikkakunnalla. Silti minä olin se joka käytti vähät rahansa toisen luo matkustaessa. Hän kävi kerran minun luonani sen vuoden aikana.
Sitten muutin hänen luoksensa,pieneen vuokrakaksioon. Sinnekin sain tuoda vain omat vaatteeni..
Nyt on alkanut pikkuhiljaa tulla minun ajatuksiini ero. Miksi minun pitää elää näin tuskaisessa, kireässä ja hellyyttömässä parisuhteessa?
Olen pyytänyt että hän olisi minulle lempeämpi, halaisi tai suukottaisi muuten kuin seksin aikana. Ettei aina haukkuisi minua kun hän suuttuu jostain, (vaikka että posti on hakematta).. Olen milloin huora, k***ipää, laiska, v****mainen.. Listaa voisin jatkaa ja jatkaa, olen kuullut ne kaikki sataan kertaan.
Meillä on lapsi 4-vuotias. Olen maininnut miehelleni että haluan erota, hän alkaa uhkailemaan että vie lapsen, et näe häntä enää ikinä! Että minä olen huora ja saan katua että tekisin hänelle niin. Että tästä se alamäki kohdallani alkaa.. Vaikka minä olen se joka lasta kotona hoitaa kun hänellä on tärkeämpääkin tekemistä, tekee aina vaan sellaisia asioita mitkä häntä miellyttää.
Hänelle ei saa sanoa mistään vastaan, hänen sanansa on ainut mikä meillä painaa..
Tunnen oloni niin tyhjäksi ja voimattomaksi. Mitä jos hän täyttää uhkailunsa? Hän on ollut aina erittäin hyvä syyllistämään minua, hänessä ei ole mitään vikaa. Jos hän on vihainen, väsynyt, ärtynyt..kaikki se on minun syyni. En hymyile tarpeeksi tai ole hänelle mieliksi. Minun syyni että häntä väsyttää koska lapsi itki yöllä..
Jos hän osaakin puhua kaikki puolelleen eikä kukaan kuuntele minua! Läheisenikin on ihmetellyt miksi en naura enää, miksi aina teen niinkuin hän haluaa. Kukaan ei voi tulla meillä käymään eikä me voida käydä missään jos hän niin päättää. Lapsenkin kanssa voin käydä esim.kylässä jos hän saa päättää kotiintuloajan. Jos ei olla kotona siihen aikaan, hän suuttuu ja haukkuu minun huorailevan.
Ero tuntuu niin kaukaiselta asialta. Jos hän alkaakin käyttäytyä vielä pahemmin. Pelkään häntä jo nyt, sen takia teen niinkuin hän haluaa. Miten lapsen käy jos mieheni puhuu kaikki puolelleen ja tekee minusta pahan osapuolen joka ei huolehdi lapsestaan.
Onko kukaan ollut samassa tilanteessa ja miten siitä selvinnyt. Kohta en jaksa enää elää näin, alistettuna ja koko ajan peläten omaa miestäni..
Kommentit (5)
Tilanne on niin paha, ettet voi muuta kuin lähteä. Ole huoleti, mies ei saa lasta itselleen. Ystäväsi voivat oikeudessa todistaa mikä tilanne on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa niin tutulta! Aivan kuin meillä!
Ei vain ole voimia tai rohkeutta lähteä, oon saanu kuulla kyllä kaikki paskan mitä vaan kuultavissa on ja kaikki ne uhkailut.. Huoh!
Ei se ole vain niin helppoa pakata kamojaan ja lähtee.
Kiinnostaa itseänikin tietää, onko muita samanlaisen tilanteen kokeneita ja miten ihmeessä ne on selvinny elämästä ja helvetillisestä ukosta?
täällä samanlaiset olosuhteet, mutta jos puhun tästä miehelle, hän saa käännettyä asian siten, että kaikki johtuukin omasta ajattelustani.
voimia. meillä on menossa harkinta-aika, koska mieheni uhkasi erolla ja se sitten "vanhingossa" toteutuikin. nytpä on ainakin aikaa miettiä ja harkita tilannetta.
elämääni rassaa miehen syyttelyt ja siksi olen maassa ja jopa aikaansaamaton (en hae postia päivän aikana) ja sitten sitä syyteltävää riittää, kun en ole tehnyt tarpeeksi. mies ei tietenkään itse tee muuta muin hänelle sopivia asioita. eli harrastaa, käy töissä jne.
voimia ap!
Olen erittäin tyytyväinen luettuani tämän tekstisi. En tietenkään tilanteesi vuoksi tai tuon vinksahtaneen ukon (sori vaan), mutta että olet tajuamassa, että elämän ei todellakaan tarvitse olla tuota. Eiköhän tuo väkivallalla uhkailu jo riitä turvakotiin pääsemiseksi, siellä sinua autetaan käytännön asioissa. Ei sinulla tarvitsekaan olla vastauksia kaikkiin niihin tuhansiin kysymyksiin, joita päässäsi nyt pyörii. Varmaa on vain se, että paremmaksi tuo meno ei tule muuttumaan, joten sinun vaihtoehtosi ovat lähinnä a) jäädä ja sietää, jolloin tulet samalla opettaneeksi lapsellennekin parisuhteen "mallin", b) jäädä vielä hetkeksi ja odottaa, jos miehellä joku kytkin yhtäkkiä näin monen vuoden jälkeen naksahtaisikin eri asentoon ja kaikki muuttuisi (tuskinpa...) tai c) lähteä, räpistellä läpi sen helvetin minkä mies takuulla sinut laittaa kärsimään, tai ainakin parhaansa mukaan yrittää, mutta joka on näistä vaihtoehdoista ainoa, jonka seurauksena sinä voit lopultakin olla onnellinen! Pakkaa välttämättömimmät kun voit ja lähde, kun mies on poissa kotoa. Et sinä hänen lupaansa tarvitse lähtemiseen tai eroon, olet yrittänyt keskustella hyvällä ja esittää muutostoiveesi, no onko tapahtunut mitään?? Niinpä. Joskus täytyy vaan lähteä, eikä se ole rikos. Miehesi ei kertomasi mukaan arvosta sinua tippaakaan, joten pyydän - arvosta itse itseäsi. Lähde, sisko! =)