Tiedättekö mikä joulunajassa raastaa sydäntä..

Omat vanhempani erosivat, kun olin lapsi. Ja ero oli ns. hyvästä syystä, isäni löi äitiäni ja pettikin usein. Tämä perhe ei siis ollut lapselle hyvä kasvaa, vaikka lapsia ei lyötykään.

Äitini ei päässyt katkeruudesta eroon, vaan teki kaikkensa, jotta emme olisi isään pitäneet yhteyttä ja pikku hiljaa siinä onnistui. Aikuisiässä saimme isäni kanssa yhteyden palaamaan. Hän kuitenkin kuoli melko pian vakavaan sairauteen. Muistoissani on aina ne lähettämäni joulukortit, jotka löysin isäni jäämistöstä säilytettynä kauniilla nauhalla yhteen sidottuna ja joulukoristeita vielä avaamattomissa pakoissa. Ja joka joulu mietin sitä, kuinka yksin isäni onkaan ollut ja kuinka äitini olisi voinut edes yhtenä jouluna antaa meidän lasten viettää joulu isän kanssa.

Että ihan vaan tuli mieleen tuosta, existä ja nyxistä ja eronneiden katkeruudesta entisiä puolisoita kohtaan, että mihin väliin ne lapset siinä vanhempien vihanpidossa jää ja vielä aikuisenakin noita asioita sitten miettii.

Tiedän, että moni tästäkin näkee vain sen, että isäni sai mitä ansaitsi koska oli väkivaltainen ja pettikin. Olisi vaan itse toiminut toisin.. Mutta ei se vaan lapsen (ja aikusienkaan) silmissä ja mielessä niin mene..