Lue keskustelun säännöt.
muuttaisitko uuden miehen kaa jos sun lapset eivät tykkäisi hänestä?
23.11.2013 |
YLEssä oli niin kauhea asia eilen siitä että yllättävän moni luopuisi lapsista ed liitosta uuden miehen takia.?????? WHAT??? en meinannut uskoa korviani. Onko oikeesti tämmöisiä naisia - lukekaa ÄITEJÄ - jotka antaisi lasten asua esim isän kanssa tai jopa sijaisperheessä kunhan ITSE saa olla uuden miehen kanssa??? Lastensuojelustakin kerrottu näin. Minä en nyt oikeesti ymmärrä - onko naiset seonnut täysin???? onko näin paljon hulluja liikkeellä? Voiko tämmöinen kutsua itsensä äidiksi? mielestäni ei. Ei todellakaan. Siis tässä ei ole enää mitään tolkkua missään, olen sanaton. Itse erosin yli 10v sitten ja oli 3 pientä lasta "paketissa" enkä olisi ikinä - IKINÄ - edes seurustellut miehen kanssa joka ei olisi hyväksynyt mun lapsia. Yhteenmuuttoakin odotin 2v uuden kanssa että varmasti tiesin että toimivat yhdessä, ja mies olisi lentänyt ku keppi ulos jos olisi selvinnyt että hän ei enää ole "leikistä" kiinnosunut. Siis en vaan ymmärrä - voisiko joku selittää joka ymmärtää?
Kommentit (10)
Minä muutin joskus ihanan miehen kanssa yhteen johon mukaani otin "oman "lapseni , joka ei miehestä pitänyt.
Saimme myös yhteisiä lapsia ja elämämme muuttui pikku hiljaa kamalaksi.
Nyt asun kaikkien lasten kanssa yksin ja elämämme on ihanaa. Uskon lasten vaistoavan ihmisten todellisen luonteen En vain uskonut tytärtäni silloin. Katsoin vaalean punaisten lasien takaa elämäämme. Kunne se romahti.
Tästä lähin uskon lasten vaistoon ihmisiä kohtaan . Toki omakin vaistoni on iän myötä kasvannut. Olen laskenut vaaleanpuniset lasini pöydälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En luopuisi lapsista, tietenkään. Nyt kun minulla on lapset, en voisi kuvitella kestävää suhdetta miehen kanssa, joka ei tule toimeen lasteni kanssa tai jonka kasvatustapaa en hyväksyisi. En usko (enkä edes haluaisi), että lapseni alkaisivat pitää uutta miestä isänään, mutta molemminpuolinen luottamus pitäisi olla.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 09:06"]
En luopuisi lapsista, tietenkään. Nyt kun minulla on lapset, en voisi kuvitella kestävää suhdetta miehen kanssa, joka ei tule toimeen lasteni kanssa tai jonka kasvatustapaa en hyväksyisi. En usko (enkä edes haluaisi), että lapseni alkaisivat pitää uutta miestä isänään, mutta molemminpuolinen luottamus pitäisi olla.
[/quote]
Lisään vielä, että uskon lasten ja koirien vaistoavan jollain tavalla ihmisen todellisen luonteen. Tottakai lapsilla on varmasti mustasukkaisuutta uutta kumppania kohtaan, mutta yleensä lapset ovat aika avoimia uusille ihmisille ja hyväksyvät heitä paljon helpommin kuin aikuiset. Todellinen ristiriita lasten ja uuden miehen kanssa -> jotain vikaa miehessä.
Lapset on tärkeämpiä kuin uusi mies.
Ja se äidin koti on myös lasten koti niin en ikinä sinne rehaisi miestä jota lapset eivät siedä/tule toimeen.
Toki voisin miehen kanssa yhä reurustella/tapailla mutta saman katon alle en muuttaisi.
En tajuu ketään kuka luopuusi lapsistaan uusen miehen tai naisen takia. Voi kun ihmiset tajuaisi olla erojensa jälkeen edes pikkulapsi- tai alakoululaisiän sinkkuina ja hoitaa lapsena kunnolla ilman uusia ihmissuhdesotkuja. Kun se yksi liitto on jo särkynyt, harvoin se toinen ainakaan tilastojen mukaan paremmin onnistuu. Näin minä tein ja aloin seurustella uudestaan vasta kun kaikki olimme aikuisia, minä myös vasta silloin henkisesti. Ok, jokaisella on vaan yksi elämä mutta lapset olivat ykkönen mun elämässä niin kauan kun mun vastuulla olivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muuttaisi, mutta onhan tälläkin palstalla usein näitä kysymyksiä ja aina tulee vastauksia, että lapset eivät elämästään päätä ja tärkeintä on äidin onni.
Minusta lapset pitää AINA ottaa huomioon. Ei se silti tarkoita, että lapset päättävät kaikesta vaan sitä, että heidän elämäänsä ei sotketa yhden mielihalujen mukaan.
Minä ja lapset tulemme vain pakettina ja meidän yhteinen historia on niin vahva, että siihen ei pääse väliin yksikään ihminen. Jos tässä nyt ero tulisi, en todennäköisesti edes ajattelisi etsiä uutta miestä muutamaan vuoteen, sellaisia viettejä ei minusta löydy, uuteen mieheen ei ole mitään tarvetta, pärjään oikein mainiosti ilmankin. Itsetuntoni on myös sen verran vahva, että vähänkin epäilyttävät asiat mahdollisissa seurustelujutuissa saavat karvat pystyyn, esim. jos lapseni eivät pidä miehestä. Veri on vettä sakeampaa, huonoon ja vähänkin epäilyttävään mieheen ja suhteeseen en mene, en ole nuorenakaan mennyt, miksi vanhempanakaan menisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu aikataulusta ja lasten iätä. Minusta on luonnollista, että esim. murrosikäinen vain halveksii jokaista uutta aikuista joka yrittää tulla hänen reviirilleen, koska nuoren tehtävä on itsenäistyä vanhemmistaan eikä ottaa vastaan entistä useampia vanhempia. Samoin nuoren kehitystehtävä on lopettaa vanhempiensa loputon ihailu ja siirtää kiintymyksensä kohteeksi samanikäinen poika- tai tyttöystävä. Ei samaan aikaan voi alkaa tykätä äiti- tai isäpuolesta. Menee vuosia tai vuosikymmeniä ennen kuin tällainen nuori hyväksyy uuden ihmisen.
Myös pienempi lapsi voi vastustaa aluksi kovastikin uutta ihmistä, mutta tunteet voivat vaihtaa suuntaa, kun lapsi huomaa, että tämä on luotettava ja taruvallinen.
Eli: en muuttaisi yhteen ennen kuin alle murrosiän olevat lapset hyväksyvät uuden ihmisen, mutta en odottaisi murrosikäisen hyväksyntää vaan sitä, että hän muuttaa pois kotoa. Sitten uusi mies sisään, jos vielä on kuvioissa.
En. En edes seurustele sillä tavoin, että lapseni ja miesystäväni näkevät toisiaan. Sen tähden kummallakaan ei ole mitään toisiaan vastaan, päin vastoin.
on näitä naisia valitettavasti.....t läheltä seurannut