Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oletko halunnut tappaa itsesi ja jonkun muun?
22.11.2013 |
Mä olin niin masentunut vauva-aikana, että en tienyt mitään muuta ratkaisua ongelmaan kuin tappaa itseni ja vauvani. Imetin vauvaa ja vauva ei suostunut juomaan korviketta, joten en voinut lopettaa imetystä. Psykiatri painosti lopettamaan imetyksen ja aloittamaan lääkkeet. Kerroin itsemuha suunnitelmastani ja siltä istumalta psykiatri lähetti mielisairaalaan. Vauva alkoikin juomaa korviketta, kun minä olin poissa. Aikamoinen sotku siitä tuli, kun lastensuojeluunkin ilmoitettiin.
Kenellekään en ole vielä kertonut sairaalaan joutumiseni oikeaa syytä. Edes mieheni ei tiedä. Tällä hetkellä menee onneksi paremmin ja tuosta sairaalareissustakin on jo aikaa.
Kommentit (3)
Mielisairaala?
Millä vuosikymmenellä tuo oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun yläasteella kiusattiin päivittäin, niin mietin, että olisin halunnut tappaa kaikki pahat ihmiset sieltä koulusta.
Alue: Aihe vapaa
En varmaankaan ole mikään paras verrokki, koska minulla ei ole lapsia. Oman masennukseni yhtenä oireena pahimmassa vaiheessa oli valtava vihamielisyys ja halusin tappaa kaikki ne, jotka olivat tehneet minulle joskus jotain ikävää. Vakavasti suunnittelin itsemurhaa ja myös murhia, joskin murhien toteutuminen ei koskaan ollut todennäköistä. Kerroin suunnitelmistani psykiatrille, joka sanoi, että noh noh älä nyt tyttö höpötä ja lähetti uuden lääkkeen kanssa kotiin. Myöhemmin olen ajatellut, että vaikka oikeasti olin hengenvaarassa ja minun paikkani olisi ollut sairaalassa, ihan jo muiden ihmisten turvallisuuden vuoksi (esim liikenteessä hortoilin miten sattuu ja hypin puskista autojen eteen yms), nyt pääsen helpommalla, kun minulle ei ole sairaalajaksoa takana. En olisi selvinnyt siitä laskusta enkä varmaan olisi hyötynyt sairaalasta muutenkaan mitään.
Nyt jutusta tosiaan on pari vuotta ja koen olevani pitkällä paranemisprosessissa. Pahimmat vaiheet tuntuvat tosi etäisiltä enkä ole ajatellut itsemurhaa saati murhia kuukausiin. Silloin en olisi uskonut, että paranen ikinä.
Ja tiedän, että tämä on niin hurjaa, ettei oikeen kellekään voi kertoa kaikkea. Ei kai näitä asioita voi ymmärtää, jos ei ole itse kokenut. Voimia sulle ja perheellesi. Toivottavasti ette kohtaa hirveästi paheksuntaa, koska sitä ette ole ansainneet vaan kaiken mahdollisen avun.