Ujot: miten olette oppineet pitämään puolianne/sanomaan suorat sanat?

up

juurikin tuolla kun en jaksanut enää olla hyppykeppi j sylkykuppi.

Terapiassa opin. Samalla ehkä opin rakentamaan vähän suojakuorta, että välttyisin niiltä tölväisyiltä. Yritän ennakoida, mikäli mahdollista. Vältän siis sellaisia ihmisiä tai tilanteita, joissa en viihdy. Suden suuhun ei kannata mennä. Olen itsekkäämpi.

Mulle auttoi kun kävin lähihoitajakoulun. Siellä tajusin olevani just sellanen tervepäinen ihminen ja kaikki testit mitä tehtiin esimö työpaikkahaussa osoittivat samaa.

Työpaikalla sitten olen hiljaa, enkä sotkeennu riitoihin, mutta eikös sitä sanota muutenkin, että viisas vaikenee:)

Eli itsetunto vaan kohdilleen ja kun tiedät tekeväsi oikein, ei sitä muille tarvitse perustella millään lailla - siinä oppii vaan karsimaan ne idarit hiljaisesti ( ne jotka ennen nauroivat sulle ääneen, oletkin fiksumpi ja naurat heille vain sisäisesti, koska viisas todella vaikenee)

[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 21:58"]

Mulle auttoi kun kävin lähihoitajakoulun. Siellä tajusin olevani just sellanen tervepäinen ihminen ja kaikki testit mitä tehtiin esimö työpaikkahaussa osoittivat samaa.

Työpaikalla sitten olen hiljaa, enkä sotkeennu riitoihin, mutta eikös sitä sanota muutenkin, että viisas vaikenee:)

Eli itsetunto vaan kohdilleen ja kun tiedät tekeväsi oikein, ei sitä muille tarvitse perustella millään lailla - siinä oppii vaan karsimaan ne idarit hiljaisesti ( ne jotka ennen nauroivat sulle ääneen, oletkin fiksumpi ja naurat heille vain sisäisesti, koska viisas todella vaikenee)

[/quote]

tämä on viisas neuvo. Tekemisiään ei tarvitse perustella, niinkuin ujot ihmiset usein tekevät (siis perustelevat liikaa). Kannattaa opetella tekemään, niinkuin oikeaksi kokee ja senjälkeen mennä eteenpäin. Voi opetella suhtautumaan niin, ettei ole muille tilivelvollinen. Kohtuudella tietenkin. Tahallaan ei tarvitse silti loukata muita.

Kävin lukion ja alko v*tuttaa ja sit aloin vaan jakaan v*tutuksen ilosanomaa kaikille v*ttuilemalla kaikille

Olen hyväksynyt sen että olen hiljainen enkä haluakaan sanoa takaisin. Jos joku mulle vinoilee, annan sen vain valua kuin vesi öljytyltä iholta. Minuun ei voi vittuilu koskea, nostan itseni sellaisen yläpuolelle. Sanon mielipiteeni ja vastalauseeni silloin kun sellainen on tarpeen, mutta vältän turhaa suunsoittoa.

Miksi sinä koet itsesi loukatuksi ujouden takia? Vai onko ujoutta kommentoitu niin paljon, että se on loukkaavaa?

Itse olin lapsena ja vielä murrosikäisenä ujo ja hiljainen. Joskus päätin, että nyt riittää ja yksinkertaisesti opettelin siitä ulos. Olin kuitenkin seurallinen ujoudesta huolimatta. 

Nykyään olen aika suupaltti ja tuntuukin, että aiempi hiljaisuus kostautuu nyt ;)

En kuitenkaan koskaan kokenut itseäni kiusatuksi ujouden takia, jäin vain toisten varjoon. Siitäkin huolimatta, että haukkuminen oli aika helppoa milloin mistäki mistäkin syystä silloin.

Voisitko koittaa löytää tien ujoudesta pois ja sen myötä kasvattaa itsetuntoa? Terapiakaan ei ole huono idea.

Itse olen aina ilmaissut itseäni paremmin kirjoittamalla. Aloitin sen siitä että jos joku asia alkoi kiehuttaa kunnolla, kirjoitin siitä itselleni. Jos se vaivasi vielä päivien jälkeen, kirjoitin kyseiselle henkilölle. Näin olen toiminut monissa isoissa asioissa, jotka on pitänyt selvittää. Viimeisten vuosien aikana olen pystynyt keskustelemaan asioista myös muutamia kertoa kasvokkain. Ainoa jolle pystyn puhumaan aina suoraan on aviomieheni. Ystäviä kohtaan monesti pureskelen kieltäni jos jokin ärsyttää, mutta sanon sitten jos en monen päivänkään päästä pääse yli asiasta itse. Se tunteiden hahmotteleminen paperilla auttaa.

Toisin kuin eräs aiempi kommentoija, minä en kehottaisi pyrkimään ujoudesta "ulos", saati eroon. Jos on ujo, sitten on. Itselleni ujouden hyväksyminen ja sen pitäminen hyvänä piirteenä auttoi. Me ujot ollaan ihan samanlaisia ihmisiä kuin nekin, jotka ei ole ujoja: toisten mielestä ärsyttäviä ja joidenkin toisten mielestä ainoita, joiden kanssa kestää olla samassa huoneessa.

Iän myötä, ja yleisesti sellaisen itsensä hyväksymisen kautta olen oppinut olemaan muiden ihmisten kanssa luontevasti ja reagoimaan spontaanisti, kun katson sen tarpeelliseksi. Kun pitää itseään terveellä tavalla arvossa, on paljon helpompi odottaa muilta asiallista kohtelua.

Harjoittelusta ja pinnistelemisestä tai siedätyshoidosta en ole saanut mitään apua. En tosiaan kuuntelisi näitä tyyppejä, joiden mukaan ujous lähtee, kun vaan päättää lähdettää sen. En usko, että ujous voi vain lähteä jonnekin, korkeintaan muuttua jonkin verran iän myötä, niin kuin muutkin persoonallisuuden piirteet (kuten järjestelmällisyys tai tunteellisuus?). Käytös on se, joka muuttuu. Minusta ei edes näy ulospäin se, että olen ujo. Ja silti olen ihan yhtä ujo kuin aina ennenkin.