Maatilan prinsessa
Olen kyllä niin pettynyt tämän illan maatilan prinsessa jaksoon.
Mielestäni ei ollut reilua että Kellyn kaksi parasta ystävää olikin "tuomaristona" ja saivat antaa pisteet kaverilleen.
Vaikka Saana olis kuinka ärsyttävä ollut, niin se on ainakin lähes jokaisen kaksintaistelun voittanut rehellisesti olemalla parempi kuin muut.
Jos Emmi ja Suvi ei olisi ollut tuomaristoa niin Saana ei olisi tippunut jaksosta.
En siis pidä Saanaa mitenkään pyhimyksenä, mutta ei se niiden kolmen yhteisdissaus ainakaan ole ollut rehellistä ja oikeuttavaa.
En aio enää katsoa kyseistä reality sarjaa.
Kommentit (21)
en minäkään seuraa, tai en siis ole seurannutkaan.
Tuli kyllä tosi paha olo kyseisestä jaksosta. 3 kiusaajaa ja 2 sai äänestää parhaimman pihalle. Kyseinen ohjelma vielä salli tämän vaihtoehdon. Toki Saanan esitys oli pornahtava, mutta muuten hyvä. Kelly oli kuitenkin niin paljon huonompi kuin Saana. Esitystä piti arvostella, eikä ihmistä. No minusta Kelly tosi ilkeä verrattuna Saanaan. En aio itsekään seurata enää sarjaa. Pahemman luokan kiusaamista.
joo kaikki vaan boikotoimaan tuommoista kakkaohjelmaa.
Vieläkin vituttaa epäoikeuden mukainen sarja.
Emmi tippui jo aikaisemmin mutta pääsi takaisin mukaan ja sitten se vielä pääsee tuomaroimaan henkilöä josta ei pidä, eli oli aika arvattavissa mitä pisteitä kyseiset tuomarit antavat kilpailijoille.
Jasmine on ainoa, joka tuolta olis ansainnut voiton. Saana on toki pärjännyt kisoissa hienosti, mut on tosi ruma suustaan, vaikka kuinka yrittää esittää muuta. Tosin ei tuosta loppu kolmikostakaan oo mitään positiivista sanottavaa kenestäkään, ihan tuurilla tuolla ovat.
Kyllä sen voittajan voi sitten lukea lööppilehtien etusivulta. Ei kai noita tule enää kuin yksi tai kaksi jaksoa.
Tytöt ovat kyllä niin lapsellisia Saanaa kohtaan, että ihan ärsyttää. Saana vetäytyi omiin oloihin sen kirjeen jälkeen, minkä Maisa ja tämä leikelty nobody-kiinteistövälittäjä jättivät. Ensiksi kirjeessä kehutaan kolmea muuta tyttöä ja sitten Saanan kohdalla arvostellaan häntä, hänen äitiyttä ym. Todella törkeää näiltä kahdelta julkkisbimbolta lähteä haukkumaan erikseen vain yhtä tyttöä, vaikka eivät Saanaa sen enempää tunteneet. Kelly on myös ollut Saanaa kohtaan todella ilkeä, eilisessä jaksossa ilkeys oikein korostui. Kelly olisi halunnut jakaa palkintonsa ainoastaan Suvin ja Emmin kanssa, ei Saanan..
Musta on ollu ihan järkyttäviä katsoa näitä muutaaa viimeistä jaksoa! Jumalattoman rumaa kiusaamista noilta kolmelta. Aivan kuin jotain ala-asteelaisia paitsi, ettei nekään ole noin inhottavia.
Saana olisi musta niin ansainnut sen kymppitonnin. Ensinnäkin, se on tuolla pärjännyt kaikkein parhaiten, pudottanut suurimman osan kanssakilpailijoistaan ja sitten vielä viimeiset päivät kestänyt tommoista kiusaamista.
Ja oli suorastaan kuvottavaa katsoa sen Emmin tekopyhää lepertelyä tossa jakson lopussa, että sä olet Saana ihana ihminen ja saanko halata sua ja enään sun ei tarvii kestää kiusaamista.
Niin kuvottavia naisia, etten haluaisi niitä edes naisiksi sanoa.
Ja en aio minäkään katsoa viimeistä jaksoa.
Saana on paras! Kelly on ruma ulkoisesti ja sisäisesti, toivottavasti ei voita!
Joo, Saana oli lähes kaikissa kaksintaisteluissa ja tiputteli muita tyttöjä pois. Saanan tai Jasminin olisi pitänyt voittaa, molemmat olivat reippaita ja pärjäsivät maalla hyvin. Noista kolmesta viimeisestä, kukaan ei ansaitse voittoa.
Saana oli positiivinen ja vahva. Saana teki kiusaajiensa edessä varmaan tahallaankin vähän provosoivan esityksen heppain selässä ja tiesi varmasti tippuvansa teki mitä teki. Tuntui pahalta itselläkin katsoa miten aikuiset naiset suhtautuivat Saanaan ja kiusasivat..hyi mitä akkoja.
Voiko joku kannattaa tuommosta sekopäistä ja sairasta Saanaa? Pillukuvat netissä jne. On teillä akat arvot kohdallaan. Tuo tollohan on ollut hoidossakin päävikansa takia ja te täällä kannatatte hänen, pienen lapsen äidin, hullutteluja.
Saana tai Jasmin oli ainoita jotka pärjäsivät kilpailuissa. Itse näkisin asian niin että Maatilan prinsessa pärjää myös siellä maatilalla. No Saana harrastanut ratsastustakin niin miten se nyt olisi voinut voittaa. Näppärä tyttö muutenkin. No voin minäkin sanoa Maisalle, että on huono äiti, kun jätti lapsensa ja lähti viidakkoon. Sarille sanoisin että onko se nähnyt noita- akkaa koskaan? Tuntuuko kivalta.
Porno ei sulje pois sitä ettei voisi olla hyvä äiti. Eiköhän ne hullutukset jää aikanaan pois. Uskon siihen mitä näen.Reipas, iloinen , notkea, pärjäävä, taidokas. Pystyisi niin moneen asiaan, kun sen itse tajuaisi. Olkoot mitä on niin en siedä tuollaista kiusaamista.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 00:20"]
Voiko joku kannattaa tuommosta sekopäistä ja sairasta Saanaa? Pillukuvat netissä jne. On teillä akat arvot kohdallaan. Tuo tollohan on ollut hoidossakin päävikansa takia ja te täällä kannatatte hänen, pienen lapsen äidin, hullutteluja.
[/quote]
Ai koska Saanalla on ollut mielenterveysongelmia, niin se ansaitsee tulla kiusatuksi?
En yllättyisi yhtään, jos sun lapset on niitä luokkansa kiusaajia
Kuulehan 14. Eiköhän Saana vasta kiusaaja ole ollut itse (kohtaan Jussi Parviainen, hullu itsekin) ja kaikki julkinen huomio pahentaa tämän tyyppisen hullun toimia. Yritäpä olla aikuinen.
Mielenterveysongelmia ei paranna katteeton ihailu. On näistä sekopäistä kokemuksia ihan omalla kohdalla.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 00:40"]
Kuulehan 14. Eiköhän Saana vasta kiusaaja ole ollut itse (kohtaan Jussi Parviainen, hullu itsekin) ja kaikki julkinen huomio pahentaa tämän tyyppisen hullun toimia. Yritäpä olla aikuinen.
Mielenterveysongelmia ei paranna katteeton ihailu. On näistä sekopäistä kokemuksia ihan omalla kohdalla.
[/quote]
Eli sä olet ihan oikeasti sitä mieltä, että Saana ansaitsee tulla kiusatuksi?
Tai että se kiusaaminen muka sitten parantaisi sen mielenterveysongelmia?
Mä en itse erityisesti _ihaile_ Saanaa missään asiassa (paitsi siinä, että se kesti tuolla noinkin pitkään). Mutta sun mielestä toinen vaihtoehto ihailulle sitten on muka kiusaaminen ja syrjiminen? Kyllä mä ainakin voin kohdella ketä tahansa ihmistä ihmisenä, vaikka en siitä pitäisikään enkä voisi koskaan kuvitella alentuvani noin kuvottavaan käytökseen kuin noi muut sarjan tytöt.
Mitä 16? Kiusaaminen ja syrjiminen? Ei kiinnosta koko henkilö niin paljon, että kiusaisin tai syrjisin. Tämä on vauvakeskustelua.
Hyvä on. Olet kiltti ja pisteet siitä sinulle.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 00:57"]
Mitä 16? Kiusaaminen ja syrjiminen? Ei kiinnosta koko henkilö niin paljon, että kiusaisin tai syrjisin. Tämä on vauvakeskustelua.
Hyvä on. Olet kiltti ja pisteet siitä sinulle.
[/quote]
Ai ei kiinnosta Saana niin paljon, että viitsisit edes kiusata? Silti tulit tähänkin keskusteluun haukkumaan sitä sekopäiseksi ja sairaaksi. Ja että meillä muilla ei muka ole arvot kohdillaan, kun meistä toisen ihmisen kiusaaminen on väärin?
Ja tähän keskusteluun ei ole liittynyt vauvat vielä millään tavalla
Kukaan noista jäljellä olevista ei kyllä ansaitse voittaa kisaa!Kelly on ärsyttävä,Suvista en tykännyt sillonkaan kun oli bb:ssä,yhtä rasittava vieläkin ja Emmi on nyt niin raivostuttava puupää että ihmettelen miten on selvinnyt elämässä tohonkin asti kun ei tunnu tietävän mistään mitään!