Lue keskustelun säännöt.
Mies ei jaksa olla lasten kanssa
05.08.2013 |
Meillä mies ei jaksa olla lasten (2- ja 4-v) kanssa juuri ollenkaan. Juuri ja juuri sinnittelee hetken jos minulla on jokin aivan välttämätön meno. Hän hermostuu lapsiin tosi helposti, kun nämä tietenkin kitisevät ja riitelevät keskenään. Mies on todennut, ettei hänen tarvitse olla lasten kanssa, koska se on tylsää, eikä se ole "hänen juttunsa". Hän on todennut, että lasten hoitaminen on naisten hommaa. Ennen lasten syntymää, mies ei todellakaan ajatellut näin, eli minulle tämä uusi asenne on tullut yllätyksenä. Kun hän joutuu olemaan lasten seurassa pidemmän aikaa, hän on todella pahalla päällä, sanoo vihaavansa lapsia (ei tosin lapsille ääneen) ja sanoo, että lapset ovat pilanneet hänen elämänsä.
Onko muilla tällaista? En millään jaksaisi näin, kun olen lasten kanssa koko ajan, ja suurin osa kotitöistäkin on minun vastuullani.
Kommentit (17)
Tavallaan ymmrrän kyllä miestäsi. Minunkaan kärsivällisyyteni ei riitä lapsiin. Lasten oudot aivoitukset, epärationaalisuus, kyvyttömyys säädellä omaa toimintaansa, avuttomuus, ymmärtämättömyys ja äänekkyys eivät ole minusta hellyyttäviä vaan ahdistavia ja ärsyttäviä ominaisuuksia. Lasten kanssa oleminen ei ole minun juttuni, ja jos olisin jostakin syystä erehtynyt lapsia tekemään, tuntisin varmaan samalla tavalla kuin miehesi.
Veikkaan, että tilanne saattaa kyllä jonkin verran parantua lasten tultua kouluikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli tuollaista.
En pakottanut miestä hoitamaan lapsia, kun kerta vihasi heitä (ei sanonut lapsille ääneen) ja teki selväksi että ei nauti seurastamme.
Mies lopulta lääkäriin, mielenterveysongelmia. Muutti pois, ja yritimme pysyä yhdessä, mutta minun kontolleni jäi lapset ja koti, ja pahoinvoiva mies. En jaksanut enää pitää itsestäni huolta ja uuvuin.
Hain tukiperhettä ja pyysin apua jopa lastensuojelusta, en saanut. Tukiperhettä jonotan edelleen (1v5kk). Nyt on eroprosessi meneillään ja minusta on tulossa totaaliyhäri. Onneksi miehen sukulaiset sentään osallistuvat lasten elämään.
Ehkä asiaa voisi miettiä niin, että mitä sinä saat siltä mieheltä. Lapset eivät ilmeisesti mitään, mutta mitä oleellista mies tuo sinulle, jotta jaksat häntä hoitaa. Olen nimittäin varma, että suuri osa uupumustasi johtuu siitä, kun katselet kateellisena ihmistä, joka elää omille tarpeilleen eikä huolehdi kotitehtävistä tai lastenhoidosta. Sinä mahdollistat hänelle kohtuukivan elämän, kun ei tarvitse miettiä ruoanlaittoa, pyykinpesua, siivousta jne.
Mitä jos löytäisitkin miehen, joka osallistuisi arkeesi edes vähän? Joka tajuaisi, että välittää sinusta niin paljon, että haluaa keventää taakkasi esim. hoitamalla pyykit, käymällä kaupassa silloin tällöin, tekemällä ruokaa. Ehkä se lastenhoito ei olisi enää niin uuvuttavaa ja väsyttävää, kun on oikea kumppani, joka auttaa sitten muissa asioissa ja jakaa kanssasi sitä arkeakin eikä vain elä omaa elämäänsä.
Niin, en tiedä onko tämä kuinka tavallinen ongelma, ja siksi kirjoitan asiasta. Ymmärrän, etteivät kaikki voi nauttia pikkulapsiajasta, ja tietenkin minuakin ärsyttää ja väsyttää lasten kanssa joskus. Mutta siinä ne ovat, ja ne on kuitenkin hoidettava, joten toivoisin siinä edes vähän apua, koska tätä menoa väsyn itse. Välillä tuntuu, että olisi helpompaa jos mies muuttaisi pois, on niin raskasta katsella kun toinen niin ilmiselvästi ei halua olla perheensä kanssa.
Mies on ollut masentunut, mutta on saanut ongelmaansa apua, ja kokee voivansa siltä osin paremmin. Lasten kanssa hän ei kuitenkaan edelleenkään halua viettää aikaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan kuin minun näppiksestäni!!
Olin tänään marjassa noin 3 tuntia, jolloin mies oli kahen taaperon kaa kotona. Molemmat nukkuivat suurimman osan ajasta. Kun tulin kotiin, mies lähti heti ja sanoi että haluaa olla yksin ilman lapsia.
Taustalla selvä masennus, mutta mies kieltää. . Mikään ei kiinnosta, mitään ei jaksa..
Isompien lasten kohdalta voin sanoa että koulujn/päiväkotiin lähtö auttoi, mutta minä ne sinne joka aamu laitan.
Lapsiperhe-elämä on henkinen kuolema. Sitä se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuntuisi ihan kamalalta ap:n tilanne. Itsellä ei lapsia vielä, mutta jos ne yhdessä hankitaan, niin yhdessä myös hoidetaan. Olisin ihan murskana, jos puoliso sanoisi vihaavansa yhteisiä lapsia eikä perhe-elämään haluaisi osallistua.
Eron paikka kai se minulle olisi, jos puoliso käyttäytyisi tuolla tavalla. Miksi ihmeessä mies on edes perheensä hankkinut? Ja miksi siinä vielä roikkuu, jos vihaa sitä? Tietenkin se on kyllä kiva olla passattavana.
Voimia!
Ap, sano miehellesi, että hänen pitää hankkia itselleen apua. Lääkäriin mars.
Eihän tuollainen asenne ole mistään kotoisin, että ahdistuu lasten seurasta noin totaalisesti. Ihan kuin hän olisi saanut paniikkikohtauksen ja siksi pakeni paikalta sinun tultua kotiin.
Kerro hänelle, että uuvut taakkasi alla, kun ei ole toista vanhempaa jakamassa vastuuta. Sano myös, että olet ajatellut avioeromahdollisuutta, koska olet niin väsynyt tilanteeseen.
Jos mies ei suostu hakemaan apua itselleen, sinun kannattaa vakavasti harkita, olisiko elämäsi helpompaa, jos eroaisitte. Kerro tämäkin miehellesi. Joko hänen silmänsä avautuvat ja hän ryhdistäytyy sen verran, että tosiaankin rupeaa tekemään jotakin tai sitten hän on niin pihalla, että jatkaa samalla tavalla kuin tähänkin asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
11 jatkaa.
Pahoitteluni, se olikin 8, jonka mies pakeni paikalta. Paniikkikohtausta epäilen. Vaikuttaa niin tutun oloiselta reaktiolta tuo pikainen pakeneminen paikalta.
Mun mies on kanssa vähän "heikkohermoinen" pienen lapsen kanssa, työpäivän jälkeen ei jaksa kovin intensiivistä seurustelua pitkää aikaa. Tavallaan ymmärrän, monilla etenkin pitkään lapsettomina olleilla on tarve omaan rauhaan. Helposti sen unohtaa, miten työpäivän jälkeen voi oikeasti olla poikki se työssäkäyväkin. Itsekin väsähdän kyllä lapsukaiseen välillä :)
En osaa sanoa muuta kuin että potki ukko välillä omiin puuhiinsa pois kotoa, johonkin harrastukseen, yksin kauppareissulle tms. Mutta sen pitää toimia myös toisinpäin!! Molemmat tarvitsevat myös kotonaollessa hieman omia hetkiä, eli lapset eivät ole kimpussa koko aikaa. Vuorotellen voi viedä lapsia retkelle, pihalle tms jotta toinen saa hengähtää myös kotona.
En kyllä tiedä, mitä tekisin jos mies sanoisi vihaavansa lasta :( Elämä kyllä muuttuu ihan toisenlaiseksi, se entinen elämä tosiaan "menee pilalle", mutta onhan kyse vain määrätystä ajasta! Muutama vuosi, ja taas on toisenlaista, sanovat kokeneemmat. Mä haen siitä ajatuksesta voimaa silloin kun turhauttaa :) Kumpa myös miehesi ymmärtäisi tämän! Hyvä juttu jos hän koittaa sinnitellä ipanoiden kanssa niin, ettei heille sano rumasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se elämä muuttuu toisenlaiseksi ihan lopullisesti. Mies ei voi enää koskaan elää vain itselleen ja jakaa elämänsä vain naisen kanssa.
En tiedä miten toimisi teidän perheessä, mutta mä olen ottanut tavaksi, että kun isä tulee kotiin töistä, en ihan heti ole työntämässä kitisevää ipanaa isän vastuulle, vaikka mieli tekisi. Pidän lapselle seuraa sen puoli tuntia, että mies ehtii syödä ja hengähtää. Samoin että sille jää tunnin verran omaa aikaa viikolla rauhottua ennen nukkumaan menoa, eli nukutan lapsen. Mulle se tunti jää lapsen nukahdettua. Niin mies tietää että päivässä on aina omia tärkeitä hetkiä, samoin minulla. Viikonloppuisin hoitaa enemmän kuin viikolla.
Luulisin että se on ihan äärimmäisen rasittavaa, jos tuntuu että työpäivän jälkeen alkaa uusi työpäivä lasten kitinää kuunnellessa... Jos koko ajan on tunne, että jotain vaaditaan, se on tosi rasittavaa. Meilläkin minä teen nyt suurimman osan kotitöistä, minusta se on itsestäänselvää kun olen kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älkää vaan tehkö kolmatta lasta jos ei kahtakaan jaksa
Miten voitte olla yhdessä miehen kanssa, joka sanoo vihaavansa omia lapsiaan?
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 22:11"]
Mies lopulta lääkäriin, mielenterveysongelmia. Muutti pois, ja yritimme pysyä yhdessä, mutta minun kontolleni jäi lapset ja koti, ja pahoinvoiva mies. En jaksanut enää pitää itsestäni huolta ja uuvuin.
[/quote]
Täysin identtinen elämäntilanne täällä tällä hetkellä! Mies lähti pari viikkoa sitten ja etsii omaa asuntoa, koitetaan myös pysyä yhdessä, ja on myös todettu mt-ongelma. Uupumus on kova itselläkin, kaksi alle kolmevuotiasta lasta ja mies kolmantena lapsena. Luulin niin olevani yksin tilanteeni kanssa...
Nyt kannattaa tehdä kuten jokainen av-mamma tekisi: vielä kolme lasta lisää kyseisen miehen kanssa ja itkeä viiden vuoden päästä kun mies on ihan kusiaivo.