Kirkkoon kuuluu vähemmistö suomalaisista vuonna 2035
"Pitkän kirkollisen uran tehnyt teologian tohtori Juha Kauppinen laskee, että vuonna 2035 kirkkoon kuuluu enää vähemmistö suomalaisista."
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/3960/juha_kauppinen_kirkolta_on_viesti_kadoksissa
Kommentit (39)
Juhuu! Enää 22 vuotta! En ole edes eläkkeellä vielä silloin!
Ihan pikkuisen kannattaisi ottaa selvää, ennen kuin huutelee. Kyllä seurakunnat laittavat iltapäiväkerhoihin ihan omaa rahaa myöskin. Ei siis pelkkä kunnan palvelu. Toimivat toki palvelun tuottajina, mutta ei siihen pelkästään kunnan rahat riitä.
Täällä vaihtui palveluntuottaja seurakunnasta Marttoihin ja pieniin tiloihin mahdutettiin 2 kertaa enemmän lapsia kuin ennen. Siellä ollaan nyt kuin sillit suolassa, ja lelut ovat surkeita. Seurakunta vei omansa mennessään ja jakoi päiväkerhoihin. Martat kerää hillot lisäämättä tilaa tai työntekijöitä.
Ja jo ennen sitä uskonto poistuu kouluista ja kaikille opetetaan yhteistä katsomusainetta.
Vuonna 2035 kirkkoon kuuluu lähinnä sivistyneistö. Siis porukka, joka muutoinkin arvostaa ja harrastaa kulttuuri(historia)a ja ymmärtää sen arvon. Ahdasmielisiä nais- ja homovihaajamiehiä on siellä silloinkin ryhmittymä. Ne eivät helpolla poistu (osa kyllä poistuu lahkoihin).
Osa nykyisestä ns. älymystöstä (tietyntyyppiset ns. hyvin menestyvät hipsterit, punavihreät, kaikenlaiset taiteilijat jne.) liittyy aikuistuttuaan kirkkoon takaisin. Aikuistuminen heidän kohdallaan voi tarkoittaa 50 vuoden ikää.
Suurin osa sivistyneistöstä ei koskaan kirkosta eroakaan.
Kirkon auttamispalveluita käyttävät kyllä myös vuonna 2035 kaikenlaiset elämän kaikkein koviten potkimat. Se on silloin armollisempi avun jakaja kuin virallinen koneisto.
Kirkko myös on vuonna 2035 enemmän napit vastakkain valtion kanssa kuin nykyisin, suureksi osaksi kirkkoon kuuluvien edelleen vähentyneen määrän vuoksi, mutta osaksi myös tämänhetkisen älymystön trendin vuoksi. Se antaa kirkolle aiempaa suuremmat mahdollisuudet myös auttaa niitä, joilla on jotain ongelmia valtion ja kuntien systeemien kanssa (maastakarkotettavat, tulottomat, joita sossu ja työkkäri kyykyttää, mielenterveysongelmaiset, rikolliset, huostaanotettujen vanhemmat, huumeidenkäyttäjät jne.).
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 20:13"]
Vuonna 2035 kirkkoon kuuluu lähinnä sivistyneistö. Siis porukka, joka muutoinkin arvostaa ja harrastaa kulttuuri(historia)a ja ymmärtää sen arvon. Ahdasmielisiä nais- ja homovihaajamiehiä on siellä silloinkin ryhmittymä. Ne eivät helpolla poistu (osa kyllä poistuu lahkoihin).
Osa nykyisestä ns. älymystöstä (tietyntyyppiset ns. hyvin menestyvät hipsterit, punavihreät, kaikenlaiset taiteilijat jne.) liittyy aikuistuttuaan kirkkoon takaisin. Aikuistuminen heidän kohdallaan voi tarkoittaa 50 vuoden ikää.
Suurin osa sivistyneistöstä ei koskaan kirkosta eroakaan.
[/quote]
Oihan tää provo, olihan? Eihän kukaan voi olla todellisuudesta näin pahasti vieraantunut. Tai niin voitan tietenkin joku tosi-uskovainen olla.
No ehkä jossain Helsingissä voi näin käydä, siellähän muutenkin suurin elämänarvoista on raha. Elämää on kuitenkin kehä kolmosen ulkopuolellakin, ja täällä yhäti lähes kaikki kuuluvat kirkkoon. En usko, että pääkaupunkiseudun ulkopuolella suurin osa ihmisistä eroaisi kirkosta parissakymmenessä vuodessa.
13 on ihan oikeassa. Varsinkin siinä vaiheessa, kun islam alkaa vaatia shariaa maahamme tosissaan, niin nimenomaan he, jotka vaalivat länsimaisia arvoja, joiden yksi iso tukipilari on kirkko, palaavat kirkkoon.
Tapauskovaista tai ei, niin sinne palataan nimenomaan arvojen, sekä länsimaisen ajattelutavan takia.
Taitaa tulla yli 50 000 kirkosta eroamisen vuosi.
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 20:51"]
13 on ihan oikeassa. Varsinkin siinä vaiheessa, kun islam alkaa vaatia shariaa maahamme tosissaan, niin nimenomaan he, jotka vaalivat länsimaisia arvoja, joiden yksi iso tukipilari on kirkko, palaavat kirkkoon.
Tapauskovaista tai ei, niin sinne palataan nimenomaan arvojen, sekä länsimaisen ajattelutavan takia.
[/quote]
Kristillisillä ja länsimaisilla arvoilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä toistensa kanssa. Lähinnä säälittää, kun joku on antanut itsensä aivopestä kirkon propagandalla. Länsimaiset arvot periytyy antiikin Kreikasta ja Roomasta. Listataan tähän nyt muutamia kristillisiä arvoja, jotta käy selväksi ettei niillä ole mitään tekemistä länsimaisten arvojen kanssa. A) Nainen on miehen alamainen B) Seksuaalisia vähemmistöjä ei kunnioiteta C) Orjuus on sallittua D) Vääräuskoiset on tapettava jne jne
Lisää kristillisiä arvoja voi ammentaa täältä:
http://skepticsannotatedbible.com/
Toi on varmasti totta. Moni maaseudun ihminen ei helposti siihen ryhdy. Rahan säästäminen on tottakai tärkeä tämän hetkisessä suomessa ja toinen syy miksi minä erosin aikanaan oli protesti kaikelle mitä kirkko edustaa. Nyt olisin ollut halukas liittymään kirkkoon jälleen mutta mutta ei se niin helppoa ole ollenkaan. Ääriuskovaiset sai minut epäröimään ja nyt en löydä oikein mitään syytä liittyä.
Kirkossa eroamisissa on tänä vuonna ylitetty jo 2007 ja 2009 vuodet. Tämän päivän jälkeen ylitetään 2012 vuoden luvut eikä 2011 ole kaukana. Jännittää kuinka lähelle mennään vuoden 2008 lukuja. 2010 eroamisluvut ovat niin huimat että niihin ei ylletä enää millään ellei Räsänen vedä jotain ässälausuntoa joulun alusviikolla.Toisaalta myös kirkkon jäsenmäärä vähenee kun kirkkoon kuulumattomat eivät enää liitä lapsia kirkkoon.
Uskonnot, kulttuurit ja kielet nousevat ja tuhoutuvat aikojen saatossa. Yksi ihmisikä vain on liian lyhyt nähdä näitä kaikkia muutoksia.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 16:10"]
No ehkä jossain Helsingissä voi näin käydä, siellähän muutenkin suurin elämänarvoista on raha. Elämää on kuitenkin kehä kolmosen ulkopuolellakin, ja täällä yhäti lähes kaikki kuuluvat kirkkoon. En usko, että pääkaupunkiseudun ulkopuolella suurin osa ihmisistä eroaisi kirkosta parissakymmenessä vuodessa.
[/quote]
Maaseutu on Suomessa 20 vuoden päästä melko autio että sillä ei ole väliä mikä prosenttiosuus siellä kuuluu kirkkoon. Isot ikäluokat ja sitä vanhemmat ihmiset kun vähenevät, niin sitä mukaa nousee kirkoon kuulumattomien prosenttiosuus vaikka kirkosta ei erottaisikaan koska nuoremmissa on paljon
Helsingissä Paavalin ja Kallion seurakunnissa 50% jäsenosuus alitetaan seuraavan vuoden sisällä.
Tuohan ei pidä paikkaansa, vaan on vain yhden ihmisen laskutoimitus. Kristinusko on maailman suurin uskonto, johon valtaosa maailman ihmisistä uskoo. Mitä väliä, vaikka Suomi maallistuisi? Tuo ei sitäpaitsi pidä laskutoimituksena paikkaansa.
Kirkko saattaa pienetä ja köyhtyä, mutta se ei koskaan tule häviämään. Sen toiminta saattaa radikaalisti muuttua, mutta en näe siinä mitään pahaa. Aktiivit säilyvät aktiiveina ja maallikoiden osuus ja vastuu toimintaan sekä sisällön tuottajina että rahoittajina kasvaa. Kirkko palaa alkuperäiseen rooliinsa ja tehtäväänsä ja toiminta siirtyy pienimuotoisempaan mutta ei välttämättä yhteiskunnallisesti vähemmän vaikuttavaan toimintatapaan.
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 22:39"]
Tuohan ei pidä paikkaansa, vaan on vain yhden ihmisen laskutoimitus. Kristinusko on maailman suurin uskonto, johon valtaosa maailman ihmisistä uskoo. Mitä väliä, vaikka Suomi maallistuisi? Tuo ei sitäpaitsi pidä laskutoimituksena paikkaansa.
[/quote]
Jos nykyinen erotahti jatkuu ja lasten kastamattomuus yleistyy nykyistä tahtia, niin pitää paikkaansa. Matematiikka ei ole ihmissidonnainen juttu.
Kristinusko on vielä maailman suurin uskonto, mutta vain pieni vähemmistö kristillisten kirkojen jäsenistä uskoo kristillisiinoppeihin tai jumalaan. Esimerkiksi Suomen väestöstä vain 27% uskoo kristinuskon jumalaan. Evankelisluterilaisia maailman väestöstä on alle yhden prosentin, kun taas uskonnottomia on moninkertainen määrä.
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 22:44"]
Kirkko saattaa pienetä ja köyhtyä, mutta se ei koskaan tule häviämään. Sen toiminta saattaa radikaalisti muuttua, mutta en näe siinä mitään pahaa. Aktiivit säilyvät aktiiveina ja maallikoiden osuus ja vastuu toimintaan sekä sisällön tuottajina että rahoittajina kasvaa. Kirkko palaa alkuperäiseen rooliinsa ja tehtäväänsä ja toiminta siirtyy pienimuotoisempaan mutta ei välttämättä yhteiskunnallisesti vähemmän vaikuttavaan toimintatapaan.
[/quote]
Tota juuri ajattelinkin. Kirkkoväestä on tullut enempi radikaalia porukkaa kun mitä ovat olleet aikaisemmin. räsänen hyvänä todisteena siitä.
Juhuu! Enää 22 vuotta! En ole edes eläkkeellä vielä silloin!