Mitä juuri leskeksi jäänyt haluaa/ei missään nimessä halua kuulla?

Eli yhteenvetona. Ole läsnä, mutta älä puhu mitään. Mutta älä ole hiljaa, vaan puhu oikeita sanoja.

Ota kaulasta, mutta älä koske, koska tunkeilevaisuus on väärää, mutta silti pitää halata, että kokee saavansa läheisyyttä.

Vietä aikaa hänen kanssa, mutta älä tunkeile, vaan anna tilaa, mutta ole silti lähellä.

Vaikeaksi menee

Lisää neuvoja

Olet niin nuori, löydät pian uuden miehen. 

Ei kai surevalle tarvitse välttämättä laukoa mitään. Riittää, kun olet läsnä. Jos haluaa puhua, niin kuuntelet. Mä kysyisin, voinko auttaa jotenkin? Mitä voisin tehdä hyväksesi?

No, ensinnäkin haluaa kuulla: "laihduta. Ylipaino on aina riski terveydelle. Sitäpaitsi vihaan läskejä, ne pilaa maisemat".

Toiseksi: "kannattaisko kuitenkin laihduttaa. Jätä karkit. limut ja munkit pois niin saat uuden miehen alta aikayksikön".

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 23:50"]

Olet niin nuori, löydät pian uuden miehen. 

[/quote]

-Nyt voidaan tehdä sulle deittiprofiili, siellä on valmiiksi suhdestatus "leski" ihan näitä juttuja varten.

Tässä sarjakuva aiheesta:

http://aijaa.com/pipQ1P

sun on parempi ilman sitä. 

Naapurin rouvan (hän70+) jatkettiin periaatteessa normaalisti. Läheisyyttä, halauksia ja kädestä pitämistä ja ensin vaan olemista muuten vaan.  Aikaa on kulunut jonkin verran nyt ja käydään yhdessä lenkeillä, laitettiin pihaa kesällä, käydään messuilla ja niin pois päin. Jutustellaan jos siltä tuntuu, välillä itkeä tirautetaan.  Ei ole tarvinnut miettiä, ollaan vaan 

Itse inhosin tuolloin kaikkia niitä perinteisiä latteuksia joiden muka pitäisi lohduttaa. Siis niitä "sateen jälkeen paistaa aurinko" tyylisiä juttuja, jotka käytännössä ovat totta, mutta ovat oikeastaan vain sanahelinää. Toinen mikä ärsytti, oli ystävien puolelta tuleva "ei Mikko olisi halunnut että olet yksin. Sun pitää jatkaa elämää ja etsiä uusi suhde". Se oli äärimmäisen loukkaavaa.

Mulle olisi riittänyt että ollaan vain. Kyllä minä tiesin että ihmiset ovat pahoillaan ja että he ottivat osaa suruuni, mutta ei silloin ole välttämätöntä lohduttaa sanoin. Eniten arvostin yhden ystäni tekoa. Hän tuli käymään ja auttoi minua järjestelemään asioita, miehen vaatteita, teki ruokaa, kävi kaupassa ja leikki lasten kanssa. Itse haahuilin vain ympäriinsä ja konkreettinen apu oli aivan mahtavaa. Itsesanoisin että riipuen ystävästäsi, joko olet vain hänen seuranaan tai jos hän on samanlaisessa toivottomuuden tilassa kuin minä olin, anna ihan konkreettista apua. Kysy toki ensin (harvoilla ihmisillä on niin hyvät välit että toisen kotiin voi mennä tekemään asioita, kuten ystäväni tuli).

tiedän miltä susta tuntuu-

kukaan ei voi tietää miltä toisesta tuntuu

kyllä se siitä ajan kanssa-

sureva haluaa yleensä surra ja verhoutua suruunsa ja se on hyvä tapa päästä selvemmille vesille. Ei saa hoputtaa ja puhua jo ajasta jolloin päivät sujuu ilman itkua.

Älä ole teennäinen ole oma itsesi! Vaikka vaikealta se varmasti tuntuu. Kun poikaystäväni kuoli minua helpotti suunnattomasti, että ystävät puhuivat kuten ennen. Toisaalta hekin tunsivat poikaystäväni joten elivät surussa mukana.

Itse ajattelisin aika samoin kuin edellinen kirjoittaja. Tekisin alkuun selväksi, että kuuntelen ystävääni aina kun hän haluaa, mutta oloa helpottaisi se, että hän tekisi keskustelun aloitukset, jotka koskisivat hänen entistä puolisoaan. Näin häntä ei koko ajan altistettaisiin käsittelemään mennyttä, jos hän haluaisi edetä elämässä. Suru voi olla todella pitkäkin prosessi, älä hermostu siihen. Ystäväsi voi surra vielä monien vuosienkin jälkeen puolison menetystä, vaikka itse ajattelet sen olleen jo niiiiiiiin vanha juttu, että siitä olisi pitänyt päästä jo yli.

Älä vaan heitä mitään kuolleen omaisuutta kysymättä pois, älä edes ota lakanoita pois sängystä saatika pese niitä. Joskus sitä roikkuu toisen viimeisissä astioissa, joista hän söi, lakanoissa, joissa hän nukkui, hammasharjassa, jolla hän pesi hampaansa. Suremisessa ei ole sääntöjä, mutta yllättävän paljon samanlaisena toistuvia piirteitä. Auta ystävääsi lastenhoidossa ja anna hänelle tilaa olla myös yksin.

Kannattaa pysyä kaukana, koska et voi koskaan sanoa oikeita sanoja. Aina leski loukkaantuu "latteuksista"

Jos leski haluaa oikeita sanoja, menee ammattiauttajalle. Heillä on varastossa varmaan lause joka tilanteeseen. Me tavalliset ihmiset olemme vain maallisia, että emme osaa, kuin kliseitä näin hämmentävien ja järkyttävien asioiden edessä.

Eli parempi jättää vain aaveeleski yksin, ettei vain missään nimessä loukkaa. Koska aina aaveeleski löytää syyn, minkä vuoksi voi suuttua ja panna välit poikki.

En ole ap, mutta pian samanlaisessa tilanteessa (sillä erotuksella että ystävän miehen kuolema on tiedossa etukäteen). Kiitos ketjun asiallisista viesteistä minunkin puolesta.

Itse jäin muutamia vuosia sitten yllättäen leskeksi. Kaikki latteudet loukkasi. Nämä perinteiset, mitä tässäkin ketjussa on esitetty.
Ystävien ihan tavallinen oleminen ja jutteleminen ihan normaaleista asioita, auttaminen lasten kanssa jne... oli ihan sitä parasta apua. Sitä kun itse oli vähän pihalla esim. ruoka-ajoista, ulkoiluista jne...
Riippuu kuitenkin tosi paljon siitä leskestä, hänen luonteesta sekä teidän suhteesta, oletteko miten läheisiä. Tilanne on vaikea sille, joka lesken kohtaa. Itsekin omasta kokemuksesta huolimatta joutuisin kyllä tuollaisessa tilanteessa vaikeaan paikkaan. Siinä kun on monta muuttujaa. Juuri se lesken suhtautuminen asioihin, hänen luonteensa, kohtaavien ihmisten välinen suhde jne...

Jos se on sinulle luontevaa, kannustaisin halaamaan. Itse koin sen hyväksi tueksi, kun jäin nuorena leskeksi. Ja mitään ei ole pakko sanoa, antaa varsinkaan neuvoja siitä, miten elämää nyt sitten pitäisi elää. Konkreettista apua voi tarjota, jos ja kun sitä tarvitaan. Voi sanoa vaikka, että jos voin jossakin asiassa auttaa, niin kerro. 

Älä ainakaan lpkeroi leskeä ja oleta hänen nyt olevan avuton ja pysyvän lopun ikänsä ensisijaisesti leskenä.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 08:04"]

Itse jäin muutamia vuosia sitten yllättäen leskeksi. Kaikki latteudet loukkasi. Nämä perinteiset, mitä tässäkin ketjussa on esitetty.
Ystävien ihan tavallinen oleminen ja jutteleminen ihan normaaleista asioita, auttaminen lasten kanssa jne... oli ihan sitä parasta apua. Sitä kun itse oli vähän pihalla esim. ruoka-ajoista, ulkoiluista jne...
Riippuu kuitenkin tosi paljon siitä leskestä, hänen luonteesta sekä teidän suhteesta, oletteko miten läheisiä. Tilanne on vaikea sille, joka lesken kohtaa. Itsekin omasta kokemuksesta huolimatta joutuisin kyllä tuollaisessa tilanteessa vaikeaan paikkaan. Siinä kun on monta muuttujaa. Juuri se lesken suhtautuminen asioihin, hänen luonteensa, kohtaavien ihmisten välinen suhde jne...

[/quote]

leskeksi jääminenhän on oiva tilanne hernehtiä joka asiasta. Taatusti löydät jokaisen sanasta jotain loukkaavaa ja latteuden

Sitten lesket itkevät, että miksi heidät jätetään yksin. Että ihmiset pelkäävät suurta surua ja ovat itsekkäitä.

Ei se siitä johdu, mutta kun se lesken kanssa ajan viettäminen on kuin heikoilla jäillä olemista. Koko ajan pelkää, sanooko väärin. Jos ei sano mitään, hernehditään. Jos yrittää lohduttaa, niin siitäkös riemu repeää. 

Jos tulee leskeksi, se ei meinaa sitä, että voi oman itsekkyytensä kerrankin repäistä esille ja leikkiä pari, kolme vuotta draamequeenia ja olla loukkaantunut joka sanasta, mitä ihmiset sanoo

Muilla ihmisillä elämä menee eteen päin. Se ei jää kiinni kenenkään leskeyteen.

Parhaiten pärjää se leski, joka ei oikein etsimällä etsi loukkaantumisen syitä, vaan ymmärtää, että ystävät ovat samalla tavalla järkyttyneitä, eivätkä osaa sanoa aina niitä oikeita sanoja

Sinulla ei ole mukanasi mitään sanomaa hänelle. Menet sinne, et häviä elämästä, et vie tilaa omalla osaamattomuudellasi. Menet hänen ehdoillaan eteenpäin, sun ei tarvitse mitään oikeita reaktioita tietää. Lue vaikka netistä kriisissä olevan kohtaamisesta tai trauman vaiheista, niin ymmärrät, että ystäväsi kokee nyt poikeavalla tavalla.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 08:23"]

Sinulla ei ole mukanasi mitään sanomaa hänelle. Menet sinne, et häviä elämästä, et vie tilaa omalla osaamattomuudellasi. Menet hänen ehdoillaan eteenpäin, sun ei tarvitse mitään oikeita reaktioita tietää. Lue vaikka netistä kriisissä olevan kohtaamisesta tai trauman vaiheista, niin ymmärrät, että ystäväsi kokee nyt poikeavalla tavalla.

[/quote]

"et vie tilaa omalla osaamattomuudellasi"

no sepä kiva, että iikein vaatimuksia ystävälle.,,

[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 08:36"]

[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 08:23"]

Sinulla ei ole mukanasi mitään sanomaa hänelle. Menet sinne, et häviä elämästä, et vie tilaa omalla osaamattomuudellasi. Menet hänen ehdoillaan eteenpäin, sun ei tarvitse mitään oikeita reaktioita tietää. Lue vaikka netistä kriisissä olevan kohtaamisesta tai trauman vaiheista, niin ymmärrät, että ystäväsi kokee nyt poikeavalla tavalla.

[/quote]

"et vie tilaa omalla osaamattomuudellasi"

no sepä kiva, että iikein vaatimuksia ystävälle.,,

[/quote]

Kyllä, kysyttiin neuvoa. Yllättävän tyypillinen reaktio surun kohtaaman läheisille on rypeä omassa kädettömyydessään tukea, että minä en tiedä, en osaa sanoa, tämä on niin järkyttävää - ja omainen itse päätyy lohduttamaan läheistä, jonka kuuluisi tukea surevaa. On narsistista kuvitella, että Lohduttaja olisi tärkeä osaamattomuutensa takia tai Sanomallaan.