Nuorena ja vanhemmalla iällä äidiksi tulleelle kysymys

Sain esikoisen 28-vuotiaana ja kuopuksen 42-vuotiaana (ja välissä kolme lasta). Raskaudet eivät eronneet oikeastaan mitenkään toisistaan. Olin elämäni kunnossa aina odotusaikoina. Vauva-ajoissakaan ei mitään kummempia eroja ollut. Esikoinen ja kuopus olivat koliikkilapsia ja esikoisen koliikkia oli vaikeampi kestää kuin kuopuksen. 

Olen saanut esikoiseni 21v ja kuopukseni 38v. Raskauteni ovat aina olleet helppoja, synnytykset erilaisia mutta normaaleja. Olen 44v 5:n lapsen energinen aiti. Ensimmäinen ja viimeinen raskaus ja vauva-aika erosivat sillä tavalla että olen ajan myötä ollut rennompi ja mukavampi ihminen sekä itselleni, lapsilleni että puolisolleni.

Ensimmäinen 20 vuotiaana ja viides 40 vuotiaana. Jokainen raskaus ollut omanlainen. Helpoin on ollut toinen synnytys. Ja joka kerta olen yhtä paljon pelännyt synnytyskipuja. Vauvat on maailman ihanin asia :) Tän nuorimman kanssa harmittaa miten nopeasti aika kuluu. Poika jo 1,5 vuotias koko perheen silmäterä. En ole hetkeäkään katunut, että vielä tässä iässä vaipparalli jatkuu. Tuntuu, että virtaa saan tästä vesselistä ja elämä maistuu tosi hyvälle.

Onko tuo raskauden seuranta jotenkin erilainen "vanhana"?

Siksi kyselen, kun tässä mietin, vieläkö olisin ehkä valmis uudestaan siihen vauva-aikaan, jonka jo kuvittelin olevan totaalisesti ohitse, ja minä kykenevä vain yhden lapsen äidiksi. Olen nyt 36 ja esikoinen 17-vuotias.

Ja kiitos jo vastanneille :)

Ei ole eroa seurannoissa.

Sain ekan 20-vuotiaana ja toisen 30- vuotiaana ja 10v vanhempana olin kyllä kaikinpuolin parempi äiti! Niin kuvittelin olevani silloin parikymppisenäkin mutta kyllä sen eron huomasi sitten kun oli ikää jo tullut reippaasti lisää..

Jotenkin vaan se vastuunkanto ja lapsesta huolehtiminen oli ihan eri tasolla,näin jälkikäteen tuntuu aika epäonnistuneelta tuon ekan kanssa joka on nyt 15v.

Ensimmäinen 20-vuotiaana ja neljäs 39-vuotiaana. Fyysisesti raskausajalla ei ollut isompia eroja (verrattuna esim. kolmanteen raskauteen, mikä oli alusta loppuun hankalaa). Suurimmat erot on ehkä siinä, että tämän neljännen kanssa vauva-aika on mennyt aika lailla omalla painollaan, ilman ihmeempää stressiä. Esikoisen kanssa kaikki oli uutta, ja lisäksi oli, näin jälkikäteen ajatellen, aikamoinen näyttämisen halu. Siis sellainen tarve näyttää kaikille epäilijöille, että hyvin pärjätään.

Ensimmäinen 22-vuotiaana, toinen 37-vuotiaana. Fyysisesti raskaudet eivät eronneet mitenkään toisistaan, voin erinomaisesti kummassakin raskaudessa, synnytykset meni hyvin ja kroppa palautui ihan samalla lailla molemmilla kerroilla. Ero oli lähinnä mentaalipuolella. 22-vuotiaana mieli oli välillä todella epävarma ja tunteet heittelivät laidasta laitaan, niin suhteessa tulevaan vauvaan, sen isään ja elämään yleensä. Tietenkin myös opiskelijana taloudellinen tilanne huoletti todella paljon ja aiheutti stressiä ja unettomia öitä. Pelkäsin myös sitä, miten ikinä saan juri alkaneet yliopisto-opinnot saatettua loppuun. Toisessa raskaudessa tilanne oli ihan toinen, mieli oli rauhallinen ja seesteinen, eikä tarvinnut murehtia taloudellisista seikoista ym. käytännön asioista. Tuntui että raskaus tuli juuri oikeaan elämänvaiheeseen ja parisuhteeseen ja tauko työelämästä oli tervetullut. Myös vanhempi lapseni oli intona pikkusisaruksesta ja halusi hirveästi osallistua lapsen hoitoon sen synnyttyä. 

Sanoisin näin jälkikäteen, että 22-vuotiaana lapsen pitäminen oli hirveä riski ja aikamoinen henkinen myllerrys. En olisi selvinnyt ilman todella vahvoja tukijoukkoja (kuten omat vanhemmat ja sisarukseni), enkä välttämättä suosittele kellekään lapsen hankkimista ennenkuin elämä ja oma persoona on vähän vakiintuneempi. Raskaudesta ja lapsesta pystyy nauttimaan niin paljon enemmän vanhemmalla iällä.

Esikoinen 21v:nä ja kuopus 42v:nä. Siinä välissä 2 muuta lasta. Raskaus oli paljon nautittavampi vanhempana, samoin vauva-aika. Esikoinen oli koliikkivauva, kuopus 7 vkoa etuajassa mutta silti helpompi. Varmasti oma kypsyys ja parempi tilanne parisuhteessa vaikutti paljon