Kyllä parikymppinen tarvitsee vanhemmat mukaan vuokra-asunnon näyttöön.

Parikymppinen on vielä niin tyhmä, että ei tajua tarkistaa asuntoa ja kysellä tarpeeksi. 

Mun tytär vuokrasi 18 vuotiaana asunnon, sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kertoi muuttavansa.

Miksi tästä täytyy jankata tää on jo kolmas avaus aiheesta. (tunnin sisällä)

oppii sitten kantapään kautta jos menee täysin pieleen, mutta ei se ole hyväksi että ei saa itsenäistyä, eikä parikymppinen mikään tyhmä ole, käy sääliksi sinun lapsia..

...eivät taida olla vielä 20 vuotiaita?

Minä asui tuon ilkäisenä ainakin jo satojen kilometrien päässä vanhemmistani ja hoidin kaikki asiani itse. Samoin on mieheni tehnyt. 

Ok, ja ap sulla on joku isokin ongelma?

Ensimmäisen vuokra-asuntoni olen vuokrannut ihan itse ja olin 16 v, sen jälkeen jo ennen kuin täytin 20 vuokrasin ihan itse 4 asuntoa niin ettei vanhemani eikä kukaan muukaan aikuinen ollut mukanani. Paitsi ensimmäistä asuntoa vuokratessa oli juuri 18v täyttänyt siskoni mukana koska lähti kuskiksi. Ja yhtäkään asuntoa en ole katunut.

Vaan sitä olen katunut jonka vuokrasin 21v, juuri maalattiin asuntoa kun kävin katsomassa sitä ja oli kumpikin ovi täysin auki. Pinnat oli kaikki just uusittu. Vasta parin viikon päästä muuton jälkeen paljastui, että asunto ihan homeessa.

Joo sen tiesin, että se on jo hälyttävä merkki, jos on tuuletus menossa kun menee asuntoa katsomaan, mutta ajattelin, että ovat laittaneet ovet auki kun hellepäivänä maalasivat. Mutta ei raksuttanut riittävästi.

Jos opiskelija-asuntoloita ei oteta lukuun, vuokrasin ensimmäisen asuntoni 19-vuotiaana yhdessä kaverin kanssa. Olimme täysin pentuja, ja meitä hiukan siinä huijattiinkin mm. takuumaksun suhteen. Vanhempani eivät olleet halukkaita auttamaan ja valvomaan etujani asunnon vuokraamisessa, joka oli minulle täysin vieras maailma. Olen tosiaan sitä mieltä, että kun lapsi - vaikka olisi iältään täysi-ikäinen - muuttaa kauas pois kotoa ja vuokraa yksityiseltä ensimmäisen asuntonsa, on hyvä asia, että hänellä on vanhempien tuki takanaan. Ei sitä nuori ihminen välttämättä osaa vaatia tiettyjä asioita tai tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin vuokrasopimuksessa, jos ei ole koskaan sellaista tehnyt.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2013 klo 16:10"]

Jos opiskelija-asuntoloita ei oteta lukuun, vuokrasin ensimmäisen asuntoni 19-vuotiaana yhdessä kaverin kanssa. Olimme täysin pentuja, ja meitä hiukan siinä huijattiinkin mm. takuumaksun suhteen. Vanhempani eivät olleet halukkaita auttamaan ja valvomaan etujani asunnon vuokraamisessa, joka oli minulle täysin vieras maailma. Olen tosiaan sitä mieltä, että kun lapsi - vaikka olisi iältään täysi-ikäinen - muuttaa kauas pois kotoa ja vuokraa yksityiseltä ensimmäisen asuntonsa, on hyvä asia, että hänellä on vanhempien tuki takanaan. Ei sitä nuori ihminen välttämättä osaa vaatia tiettyjä asioita tai tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin vuokrasopimuksessa, jos ei ole koskaan sellaista tehnyt.

[/quote]Kyllä parikymppinen kykenee valvomaan itse omia etujaan. Parikymppinen ei ole mikään pentu, vaan aikuinen ihminen. 

Jotkut ovat täysin kykeneviä vuokraamaan ja vaikka ostamaan asunnon parikymppisenä, mutta toiset näköjään ei. En ole kyllä koskaan törmännyt parikymppiseen, joka ei olisi. Normaali nuori aikuinen on kykenevä etsimään tietoa asioista itsekin, lisäksi toki tottakai vanhempi NEUVOO mielellään, mutta kyllä musta on todella vakavaa liioittelua mennä vanhemman kanssa katsomaan vuokrakämppää. Mahdollisimman sopivan asunnon etsiminen  ei mitään rakettitiedettä ole edes nuorelle aikuiselle...;)

No, kaikilla ei ole sellaisia vanhempia, jotka olisivat kiinnostuneita auttamaan lastaan tuollaisessa asiassa. Siinä on nuorella aika paljon muutenkin uusia asioita edessään, kun muuttaa kodin suojista maailmalle ja täyttelee opintotukipapereita ja hakee opiskelijakorttia ja yrittää saada asiat rullaamaan ja pienet rahat riittämään ja vielä asunnon itselleen, ettei tarvitse taivasalle jäädä. Minun vanhempani ilmoittivat aikoinaan minulle, että heitä ei kiinnosta, missä ja miten minä asun, kun kotioven takanani suljen. Edessä oli muutto 200 kilometrin päähän, siinä sitten köröttelin muuttokuorman kanssa kohti tuntematonta.

Jos minulla olisi sen ikäinen lapsi, että hän muuttaisi pois kotoa ensimmäiseen asuntoonsa, ilman muuta olisin hänen kaverinaan kiertelemässä vuokra-asuntoja ja pohtimassa niiden hyviä ja huonoja puolia. Samoin olisin mukana hankkimassa lapselleni huonekaluja, kodintekstiilejä ja mitä hän nyt ikinä itsenäistyessään tarvitsisikaan. Haluaisin myös ehdottomasti tavata tulevan vuokranantajan ja pitää huolta siitä, että lastani ei viilata linssiin, niin kuin minulle tehtiin. Lapsi saa kyllä elää itsenäistä elämää ja pitää huolta itsestään, kun muuttaa pois kotoa - minä en esimerkiksi suostuisi pesemään enää pois muuttaneen ihmisen pyykkiä, jos tälle on hankittu oma pyykkikone - mutta monissa asioissa on hyvä, jos ihminen ei joudu uuteen tilanteeseen täysin yksin. Ja ihan samalla tavalla takaisin lapseni ensiasunnon lainaa ja kiertelisin hänen kanssaan asuntonäyttelyissä. Miksi ihmisen täytyisi pärjätä ypöyksin, jos on kerran kokeneita tukijoita olemassa?

[quote author="Vierailija" time="21.06.2013 klo 16:53"]

No, kaikilla ei ole sellaisia vanhempia, jotka olisivat kiinnostuneita auttamaan lastaan tuollaisessa asiassa. Siinä on nuorella aika paljon muutenkin uusia asioita edessään, kun muuttaa kodin suojista maailmalle ja täyttelee opintotukipapereita ja hakee opiskelijakorttia ja yrittää saada asiat rullaamaan ja pienet rahat riittämään ja vielä asunnon itselleen, ettei tarvitse taivasalle jäädä. Minun vanhempani ilmoittivat aikoinaan minulle, että heitä ei kiinnosta, missä ja miten minä asun, kun kotioven takanani suljen. Edessä oli muutto 200 kilometrin päähän, siinä sitten köröttelin muuttokuorman kanssa kohti tuntematonta.

Jos minulla olisi sen ikäinen lapsi, että hän muuttaisi pois kotoa ensimmäiseen asuntoonsa, ilman muuta olisin hänen kaverinaan kiertelemässä vuokra-asuntoja ja pohtimassa niiden hyviä ja huonoja puolia. Samoin olisin mukana hankkimassa lapselleni huonekaluja, kodintekstiilejä ja mitä hän nyt ikinä itsenäistyessään tarvitsisikaan. Haluaisin myös ehdottomasti tavata tulevan vuokranantajan ja pitää huolta siitä, että lastani ei viilata linssiin, niin kuin minulle tehtiin. Lapsi saa kyllä elää itsenäistä elämää ja pitää huolta itsestään, kun muuttaa pois kotoa - minä en esimerkiksi suostuisi pesemään enää pois muuttaneen ihmisen pyykkiä, jos tälle on hankittu oma pyykkikone - mutta monissa asioissa on hyvä, jos ihminen ei joudu uuteen tilanteeseen täysin yksin. Ja ihan samalla tavalla takaisin lapseni ensiasunnon lainaa ja kiertelisin hänen kanssaan asuntonäyttelyissä. Miksi ihmisen täytyisi pärjätä ypöyksin, jos on kerran kokeneita tukijoita olemassa?

[/quote]Kyllähän sitä seuraksi voi lähteä ja rahallisesti avustaa, mutta parikymppistä aikuista ihmistä pitäisi paapoa? Miksi vanhemmat eivät voi luottaa siihen, että aikuinen pärjää ja hoitaa itse asiansa?

Kaikissa ikäluokissa on tyyppejä joilla pitäisi olla joku

mukana isommissa elämän päätöksissä. Ehkä 2% pystyy

tekemään todella järkeviä päätöksiä

JOHAN SÄ AVASIT TÄSTÄ JO EILEN!!!! Mee nyt vittu hoitoon.

http://www.vauva.fi/keskustelu/3828522/ketju/alle_25v_tulisi_olla_vanhemmat_mukana_kun_nuori_menee_katsomaan_vuokra_asuntoa

Minä ostin ekan oman asuntoni kun olin 23, eivätkä vanhemmat olleet mukana missään vaiheessa. Ja ihan hyvin meni näin nelikymppisenkin näkökulmasta.

Tosin kahdeksantoistavuotiaana olin jo ulkomailla kesätöissä, en ihan äidin helmoissa elellyt muutenkaan.

Miten tää tyyppi jaksaa? Oikeasti?

Jaa? Jos on 29, vakitöissä ja vanhemmat asuvat 700 km päässä niin silti pitäisi saada vanhemmat näyttöön?

Mä pärjäsin harvinaisen hyvin, kun muutin kotoa pois 200km päähän. Siitä n. vuoden kuluttua muutin takaisin vanhempieni lähelle (20 km päähän) ja heti alkoi ihmeellinen avuttomuus. Neuvoa tyrkytettiin sieltä ja täältä (mm. "käytä viitenumeroa kun maksat laskun" - wtf?!) ja alkoi tuntua, etten osaakaan itse tehdä mitään. Kauempana asuessani hoidin ihan hyvin itse asiat, en joutunut kyselemään neuvoja. Kun tiesi että auttavat kädet on kaukana, selviytyi kummasti.

Ehkä minun lapseni ovat sitten olleet jotenkin poikkeuksellisen fiksuja, kun saivat hankituksi oman vuokra-asunnon ja maksetuksi vuokran ja suurimman osan laskuistaan omilla rahoillaan jo 18-19-vuotiaina. Kimppakämpässä tosin aloittivat, mutta ne ovat sellaisia amikset, tiedätte varmaan.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2013 klo 21:44"]

Jaa? Jos on 29, vakitöissä ja vanhemmat asuvat 700 km päässä niin silti pitäisi saada vanhemmat näyttöön?

[/quote]

Eihän tässä ole ollut kyse 29-vuotiaista vaan nuoresta, joka on juuri päättänyt koulunsa ja muuttamassa kauas pois kotoa ensimmäiseen asuntoonsa.On tietysti helppoa muuttaa opiskelija-asuntolaan, olla asuntojonossa ja hakea kämppää koulun papereilla. Ei siinä mitään ongelmaa ole. Mutta jos ei saa opiskelija-asuntoa vaan täytyy kilpailla kämpästä yleisillä markkinoilla yksin ilman tukea vieraalla paikkakunnalla, josta ei oikein tiedä, millä suunnalla edes kannattaisi asua, eikä ole eläissään tehnyt vuokrasopimusta, on monta vaaranpaikkaa edessä. Nuori ihminen on usein niin luottavainen, että ajattelee aikuisten olevan kunnollisia ihmisiä.

Täällä av-palstalla onkin lähinnä vain sellaisia ihmisiä, joille ei ole koskaan ollut minkäänlaista ongelmaa elämässään vaan kaikki on aina sujunut kuin tanssi ja on osannut ihan kaiken oikein heti ensimmäisellä kerralla ja joita ei kukaan ole koskaan päässyt huijaamaan. Näköjään täällä ei kukaan ole kohdannut kieroja vuokranantajia. Hyvä juttu teille. Toivottavasti teidän lapsennekin välttyvät näiltä huijareilta sitten, kun te potkaisette heidät ovesta ulos ja sanotte, että pärjäilkää.

Kyllä parikymppinen - tarkemmin sanottuna 21-vuotias - voi vuokrata hyvän asunnon, varsinkin jos on 33-vuotias miesystävä tukena. Eikö niin, ap?

[quote author="Vierailija" time="21.06.2013 klo 22:36"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2013 klo 21:44"]

Jaa? Jos on 29, vakitöissä ja vanhemmat asuvat 700 km päässä niin silti pitäisi saada vanhemmat näyttöön?

[/quote]

Eihän tässä ole ollut kyse 29-vuotiaista vaan nuoresta, joka on juuri päättänyt koulunsa ja muuttamassa kauas pois kotoa ensimmäiseen asuntoonsa.On tietysti helppoa muuttaa opiskelija-asuntolaan, olla asuntojonossa ja hakea kämppää koulun papereilla. Ei siinä mitään ongelmaa ole. Mutta jos ei saa opiskelija-asuntoa vaan täytyy kilpailla kämpästä yleisillä markkinoilla yksin ilman tukea vieraalla paikkakunnalla, josta ei oikein tiedä, millä suunnalla edes kannattaisi asua, eikä ole eläissään tehnyt vuokrasopimusta, on monta vaaranpaikkaa edessä. Nuori ihminen on usein niin luottavainen, että ajattelee aikuisten olevan kunnollisia ihmisiä.

Täällä av-palstalla onkin lähinnä vain sellaisia ihmisiä, joille ei ole koskaan ollut minkäänlaista ongelmaa elämässään vaan kaikki on aina sujunut kuin tanssi ja on osannut ihan kaiken oikein heti ensimmäisellä kerralla ja joita ei kukaan ole koskaan päässyt huijaamaan. Näköjään täällä ei kukaan ole kohdannut kieroja vuokranantajia. Hyvä juttu teille. Toivottavasti teidän lapsennekin välttyvät näiltä huijareilta sitten, kun te potkaisette heidät ovesta ulos ja sanotte, että pärjäilkää.

[/quote]Kyllä 20-25 -vuotias on aikuinen siinä missä 29 -vuotiaskin. Parikymppinen ei ole mikään "nuori", vaan aikuinen ihminen.