poikaystävän masennus

Vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin. Parasta olisi, että poikaystäväsi menisi selvittelemään tuntemuksiaan vaikka terveyskeskuspsykologin luokse. Lisäksi pitäisi miettiä, kärsiikö hän masennuksesta, johon tarvittaisi lääkitys.

Sinä et ole ammattiauttaja, olet vain kumppani, jonka täytyy ajatella omaa jaksamistaan.

Yritä saada mies avun piiriin.

Jep, oisi tosi paljon helpompi auttaa jos tavallaan tietäisi ettei se johdu meijän suhteesta. Rakastan häntä mutta pakko myöntää että vituttaa olla se tuki ja turva joka kuitenkin joutuu pian jätetyksi. Mutta ei kai sitä niinkään voi ajatella :( ja apua kyllä tarvitsee, että pääsee purkamaan tuntojaan koska muuten toi on ihan elinikäinen vaiva.

Kerro vähän poikaystäväsi äidin puheista/tavoista, koska mulla narsisti-isä. Luulen tietäväni jotain.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 13:14"]

Kerro vähän poikaystäväsi äidin puheista/tavoista, koska mulla narsisti-isä. Luulen tietäväni jotain.

[/quote]

Minusta esimerkeillä on tee tässä tilanteessa mitään. Poikaystävä on selvästi masentunut. Nyt on tärkeintä auttaa häntä ja saada hänen elämänsä maistumaan. Sillä ei ole väliä, kuka sanoi ja mitä sanoi, tärkeintä on saada hänen itsetuntonsa kohdilleen, vain silloin suhde toiseen ihmiseen onnistuu.

Siksi kysyin, koska isäni narsismi on pilannut elämäni ja aiheuttanut pysyvän masennuksen. Myös heijastunut suhteisiini. t.nro 4

Aapee, on mahdollista että miehesi mielentrveys prakaa tai että hän oikeasti haluaa erota. Jos mies haluaa oikeasti erota, ksnnattaa erota heti, pääsee vähemmällä. Jos miehen mielenterveys prakaa, kannattaaa jäädä yhteen vain jos mies alkaa hakea apua heti.

Eli käytännössä sun tilanteessa kannattaa erota. Möin ihan oman mielenterveytedi ja itsekunnioituksesi takia, sillä jos miehesi on narsistiäitinsä sairastuttama, tuolla menolla sinusta tuleee miehesi sairastuttama. Sitäpaitsi mä en sun tekstistä lue mitään suurta rakkautta miehen erinomaisia ominaisuuksia kohtaan ( voi sitä toki olla, eihän lyhyt teksti ihmisen sielusta paljonkaa kerro) enemmänkin tottumuksen voimaa ja muutosvastarintaa. ts ei se mies sullekaan niin tärkeä ja ainoa ole, mutta et vaan haluaisi erota, kun yhdessä kuuluisi oysyä.

Mun narsisti-isä on myös aina vaatinut multa ihan kohtuuttomia. Oli todellinen katastrofi, kun kirjoitin VAIN yhden ällän ("sinä et oikein keskittynyt"). On myös aina neuvonut päivänselvissä asioissa. Vielä 40-vuotiaanakaan en osaa tiskirättiä oikein laittaa. Kaikki ystäväni on haukkunut ja mieheni myös. Puuttui lasteni kasvatukseen ja tein kaiken väärin. Jatkaa haukkumista hautaan asti. Uskon, että syy poikaystäväsi masennukseen on äidissä. Toki taloudellinen apu on syy pysyä talutusnuorassa.

Kuulostaa tutulta :( kumpa saisin sen nyt sitten vain tajuamaan että syyt ahdistukseen on jossain paljon syvemmällä ja että meidän ainutlaatuista suhdetta ei kannata lopettaa sen takia, etenkin kun asia voi olla korjattavissa.. lisään tähän vielä sen että hänellä vaihtelee mielialat tosi monta kertaa päivässä.

Minullakin on vaikea lapsuus ja alkoholismiin tippunut sisareni sairastui skitsofreniaankin ja toinen sisar päihdeongelmainen, juuri ja juuri talous kunnossa.

Mutta itsekin välillä ajattelen että mitä kaikkea vanhemmat teki väärin ja tunnistan lapsuudesta ne joista siskoni vanhempia syyttää mutta en vaan jaksa sanoa ettenkö voisi itse tehdä päätöstä opiskella hyvin ja saada koulutusta.

Olen ottanut lainaa jolla maksanut ajokortin ja koulutukseen kirjoja. Sitten työpaikkan ja elän vastuullisesti. Koitan elää omaa elämääni ja tiedän että vanhemmillani on ongelmansa ja he ovat niistä itse vastuussa.

Täytyy ajatella että on täysi-ikäinen ja vastuussa teoistaan ja omat vanhemmat on napanuorasta pois ja vastuussa omista asioistaan siellä seinänsä sisällä. Ei sitä lapsuutta enää voi läpikäydä vaan elää tässä ja nyt.

Minusta sinun pitää käsittää että sinä elät omaa elämääsi etkä voi olla miehelle omaishoitaja. ET SINÄKÄÄN VOI HYVIN!!!

On ihailtavaa pitää suhdetta kasassa ja meilläkin on niin tehty, meidän suhde alkoi myös nuorina ja on ollut joskus tiukkaa kun suhde pysynyt toisen voimin mutta ei sekään voi määräänsä pidemmälle kestää tai sitten sinun kuuluu saada jotain terapiaa pian.

Minusta lapsuuden vetäminen syyksi ei ole tervettä. Sillä ei edistä omaa kuntoaan, tavallaan se on takautumaa ja mieli vaan voi huonosti.

Tai se voi ehkä olla jopa tapa jolla kieltääkin asioista keskustelu: lapsuuttaan ei voi muuttaa. Olet tuomittu kuulemaan tätä - Onko kukaan?

Sinä et ole terapeutti etkä myöskään sylkykuppi. Sinulla pitää myös olla hyvä elämä! Jos vaikka nelikymppinsenä ajattelisit elettyä elämää ja voisit  kuvitella itsesi nyt sellaiseksi niin sinulla on paljon mahdollisuuksia: nainen, joka tuki meistään aikansa mutta lähti kun tilanne ei koskaan mitenkään parantunut -> eli sen jälkeen yksi, löysi jonkun toisen.

Tai voisit vaan unohtaa oman onnen ja jatkaa loputtomiin ehkä kuunnella miestäsi joka ei ota vastuuta elämässään ja syyttää lapsuuttaan. Nyt alkanut sinuakin syyttää vähitellen?

Sama se on miehellä: sinun ratkaisut voi auttaa myös miestä löytämään elämässään jotain muuta suuntaa.

Jokaisella meistä on oma historia ja oma elämä. Et voi parantaa miestäsi vaan hänen kuuluu tehdä se itse. Jos mies on ollut tyytymätön suhteessanne vaikka olet koittanut tukea niin mitä se kertoo hänestä? Ymmärrän että on tyytymätön mutta ei hän siitä yksin vaan herää joku aamu ilman apua, sekään ei välttämättä auta.

Minusta kukaan ei voi sanoa miten sinun pitää toimia. Eikä oikeaa ratkaisua ehkä ole yhtä. Erilaisia parisuhteita on ja ehkä teidän onni löytyy jos lähtisit ja olisittekin erossa. Kerrot miehelle ettet sinäkään ole onnellinen! Kyllä miehesikin vastuu on pitää parisuhteessa huoli sinusta.

Tiedän että eroaminen voi olla vaikeaa, mutta sitäkin voi koittaa vaan arvostaa. Ero voi olla uuden alku. Aina voi palata takaisin mutta minusta sinun pitää muistaa myös itsesi. Älä jää hyväksikäytetyksi. Olen pahoillasi puolestasi, mutta siinä missä miehesi sanoo ettei ole onnellinen: sinun sanasi on aivan yhtä arvokas.

Olet jo kannatellut paljon, et voi paljon enempää tehdä toisen hyväksi. Minusta sinä et saa unohtaa itseäsi: muista mitä sinä puhuisit 4-kymppisenä tai 7-kymppisenä? Entä tulevat lapsesi? Millaiseen elämään heitä tahtoisit saada? Millaisen isän tahdot lapsillesi?

Kyllä se sinun mies pärjää. Etkä sinä ole liima joka pitää jonkun ihmisen vaan elämässä. Hänen pitää saada elämänsä jostain muusta kuin sinusta, sinä vaan täytät hänen elämäänsä ja hän tahtoo vastavuoroisesti olla sinulle hyvä. Se on normaalia ja hyvää parisuhdetta.

Jos eroaminen on mielessä, mutta et osaa tai uskalla. Pelkäät ehkä miehesi satuttavan itseään niin sinun pitää hakea itsellesi apua. Hän on vastuussa elämästään, ihan itse.

Kurja lapsuus on kurja lapsuus mutta aikuinen pitää huolen nykyminästään.

Eikun en tosiaan pelkää että tekisi itselleen mitään, sehän tässä on mua jättämässä :( mutta tavallaan olen yrittänyt aatella sitä niin että ne sen fiilikset ei tietyllä tasolla oo todellisia. Tai on siis ne ahdistuksen ja masennuksen tunteet mutta ne kumpuaa lapsuudesta ja hän vaan kohdistaa ne meidän suhteeseen siksi että ne tunteet on outoja eikä hän pääse niihin käsiksi... on itsekin sanonut siis että uskoo niiden tunteiden johtuvan loppupeleissä ihan muista asioista kun meidän suhteesta. En haluaisi erota ollenkaan mutta toivon että jos eroamme niin hän ehkä tajuaa vasta sitten etteivät ne fiilikset johtuneetkaan siitä koska ne luultavasti seuraavat häntä elämässään muutoinkin ja tulevat näkyviin seuraavissa suhteissa.

Kumpa saisin hänet ymmärtämään tämän :( olo on niin voimaton.

Kiitos vastauksista. On se kyllä varmasti sitäkin, siis nimenomaan pelottaa tulevaisuus jota ei suunnitellut ja se että se on vain elettävä ja väistämättä edessä koska itsehän en ole ollut eron suhteen alotteellinen. Tänään taas kuulosti niin oudolta, sanoi että on tuntenut jo pitkään olonsa suhteessamme kahlituksi, ei ole uskaltanut sanoa toiveitaan ja halujaan ääneen.. loukkasi eniten kun hän vielä sanoi että meidän yhteiset sellaset hassuttelujutut (syntyneet ihan suhteen alussa ja kasvattaneet meidät yhteen) ovat alkaneet ällöttää häntä eikä ole kuulemma pitkään aikaan enää halunnut minua fyysisesti.. ja tosiaan pitkä suhde nuorena ahdistaa. Mutta samaan syssyyn tulevat juurikin nuo masentuneisuuden tunteet, ei näe tulevaisuuttaan valoisana, on täysin sekaisin omien tunteidensa kanssa, ei ole tyytyväinen mihinkään suorituksiinsa millään elämän osa-alueilla ja lisäksi sanoo ettei ole saanut mielihyvää juuri mistään eikä usko olevansa tyytyväinen elämäänsä olivat asiat sitten miten päin vain tai kuinka hyvin tahansa. Sillä on myös ollut tosi synkkiä ja jopa itsetuhoisia ajatuksia mitkä vaan lisää mun huolta :(

Narsistivanhempi hänellä tietää aina kaikesta kaiken ja on vaatinut mieheltäni lapsesta saakka kohtuuttomia kaiken suhteen eikä ole koskaan kehunut häntä tai arvostanut hänen suorituksiaan. Kaikkeen ikävään tapahtumaan on aina syy ja se syy on yleensä hänen, esimerkiksi jos hän on sairastunut flunssaan ei se voi olla seurausta mistään objektiivisesta seikasta vaan se on aina hänen oma syynsä. Lisäksi kiristää rahan avulla, auttaa häntä siis taloudellisesti. Ymmärrän kyllä että moinen sairastuttaa mielen mutta ahdistaa tämä miten se tulee esille meidän suhteessa...

Musta tuntuu että mun mieheni ei ole omaitsensä :( tai sitten se on näytellyt nämä 6 vuotta jotain mitä ei ole.. ja tiedän ettei asia ole niin. Oon yrittänyt sanoa myös sitä että musta tuntuu ettei se ole oma itsensä ja siihen tulee yleensä vastaus että hän on nyt harvinaisen paljon oma itsensä. Mutta kun musta tuntuu ettei se asia oo niin :( äh niin vaikeeta, kumpa se pääsis pian juttelemaan jonkun kaa ja sitten tajuaisi että nää syyt sen epävarmuuteen on jossain ihan muualla kuin meijän suhteessa.