Ostin eilen mansikoita, kauanko säilyy j.kaapissa?
Pystynkö tehdä niistä vasta la mansikka kakun vai olisiko syytä tehdä aiemmin?
Kommentit (8)
No, ne säilyy siihen asti kunnes ovat homeessa.
En itse odottelis lauantaihin, ainakin maku jo kärsii.
Jos teet sen kakun tänään ja aiot syöttää lauantaina, silloin on pilalla sekä kakku että mansikat.
Leikkaa mansikoista terävällä veitsellä kanta pois, siis ihan viivasuoraan koko mansikan alaosa. Laita ne laakeaan rasiaan, jonka pohjalla on kerros talouspaperia ja peitä kannella tai kelmulla. Paperi imee kosteutta, joten homehtuminen ei lähde niin äkkiä käyntiin. Samoin kannoissa olevat bakteerit poistuvat. Leikkaa myös pois kaikki vähänkin kolhiintuneet kohdat. Yritä laittaa mansikat mahdollisimman irralleen toisistaan, eikä päällekkäin. Näillä konsteilla saat ne säilymään parhaiten, mutta on kuitenkin käyttöön otettaessa terkistettava, että hometta ei ole.
T. suurtalouskokki
Ei kauaa todellakaan. Olisit edes tuonut ne kylmälaukussa (jäähdyttävä)
Miksi ostit keskiviikkona masikoita, jos aiot tehdä kakun lauantaina? Ne mansikat on voineet seistä siellä kaupassa vaikka kuinka kauan.
Mene laillani huomenaamulla torille ja osta tuoreet mansikat.
Niin kun tossa sanottiin, niin ei ne paria päivää enempää säily. Jos eilen ostit, niin huomenna niissä on jo melko varmasti hometta ja menneet muutenkin pilalle. Torilta ostaminen ei muuta tuota miksikään. Samaa tavaraa siellä on. Ainut syy miksi niillä on nyt edes yhtä hyvää tavaraa kun kaupassa on se, että mansikat myy niin hyvin. Sieltä normaalisti ostetut hedelmät on pilaantuneet jo ennen kun kerkeet kotio niiden kanssa.
Minä viipaloisin ne rasiaan, laittaisin hiukan sokeria ja sitten pakastimeen. Paljon maukkaampia kakussa sillä tavalla, eikä tule hometta eikä vanhan makua.
jeepus. meillä ei säilyis, jengi olis pistänyt poskeensa jo.
Kyllä ne vetistyy lauantaihin mennessä, yleensä vetistyy jo yhdessä yössä.